30.6.2008

Hakuammuntaa

Kävin taas pitkästä aikaa urkkimassa, millä hakusanoilla ihmiset päätyvät blogiini. Jakoon siis lähessatunnaiset viisi hakua.


halloumi

Jos olen tällä hetkellä sekaisin, niin ei tämä vielä mitään. Palatessani äsken vanhoihin juttuihini löysin todistuksen siitä, että olen joskus ollut jopa vähän enemmän ute på gården. Näin olen kirjoittanut: "Halloumi-juusto on suolaista kuin hylätyn rakkauden kyyneleet ja valkoista kuin sieluni puhtain kolo. Kumimaista kuin kovamuoviset miniatyyrit, mutta ah lämmitettäessä niin sulahtavaa kuin naapurintytön leikkisä tervehdys." Uuh, aah.

Selkeä kesän hakusana, jolla tulee paljon osumia. Ihmiset grillailevat ihmeellisiä asioita, kuten pitää siis tehdäkin. Halloumi on vielä meille suhteellisen tuntematonta juustoa ja käsittelystä ei ole oikein tietoutta. Arvontaa käydään siitä, pitäisikö halloumia liottaa ennen käyttöä, vai antaisiko mennä ihan noin vaan suorilta. Siis ideahan on siinä, että halloumi on erittäin suolaista. Asiaan ei ole ratkaisua, vaan kannattaa etsiä mieleinen polku. Minä usein liottelen suurimmat suolat pois.

Hyvää halloumista: ananasta, jättikatkapyrstöjä, halloumia. Grillivartaaseen, grilliin ja lautaselle salsan kanssa.


jamon serrano kinkun leikkaus

Jos joku ihan oikeasti haluaa tästä aiheesta tietoa, on turha etsiä sitä sivuiltani. Ilmakuivattu kinkku on kyllä ässää, mutta ortodoksisesta leikkuusta ei ole edes pientä ideaa. Oppini olen ammentanut epäilemättä Serranon Santiagolta, joka tavernassaan pihistelee mustakoipikinkkuaan. Serranon perhe on ehkä paras sarja ikinä, digiboksin kovalevyllä usea jakso odottaa katsomistaan.


lohiperhonen medaljonki

Ihmiset lähettelevät myös sähköpostilla ruokaan liittyviä kysymyksiä. Suosittu aihe on lohipalaset. Eli mitä eroa on lohimedaljongilla ja lohiperhosella? Kopioinpa tähän vanhan postaukseni aiheesta, niin jo alkaa selvitä. Mukana myös hassun hauska resepti, vaikka lupasinkin, että no more rhubarb business. Resepti on jostain karppaussivuilta.

"Ensin pitää vaan leikata lohi oikeaan muotoonsa. Monesti näkee kauppojen kalatiskeillä lohenpalasia, joita mainostetaan medaljonkeina. Samoin monissa resepteissä, vaikkakin kyse on lohiperhosista. Eli medaljonkeja lohesta saadaan, kun leikataan kalasta n. puolentoista sentin viipaleita, joihin selkäruoto on jäänyt keskelle. Perhosia taas saadaan, kun leikataan viilto nahkaan asti ja käännetään nahkapuolet vastakkain. Perhoset onkin hyvä tapa valmistaa lohta, sillä jos ei ole sattunut ostamaan fileetä nahattomana, eikä ole kovin taitava nahan poistaja, ei nahka juurikaan perhosissa haittaa itse syömistapahtumaa.
Raparperiset lohiperhoset kookosmaitokastikkeessa (3 annosta)

540 g nahallista lohifileetä
suolaa
pippuria
2 dl raparperia
2 dl koookosmaitoa
3 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl ruohosipulisilppua

Nypi lohesta ruodot pois. Leikkaa fileestä kolme 180 gramman palasta. Leikkaa palat perhosiksi, eli leikkaa jokaiseen viilto keskelle nahkaan asti ja käännä sitten nahkapuolet vastakkain. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Voitele uunivuoka ja laita perhoset siihen. Leikkaa raparperi tosi pieniksi kuutioiksi ja ripottele kuutiot perhosten päälle. Mausta kookosmaito suolalla, pippurilla, chilikastikkeella ja ruohosipulisilpulla. Kaada kastike vuokaan kalojen päälle. Alkuperäisessä reseptissä kaloja pidetään uunissa 200 asteessa puoli tuntia, mutta siinä ajassa kala kyllä tulee turhan kypsäksi. Hetki vähemmän siis. Tarjoa vaikka pinaatilla maustetun perunamuusin ja lantturaasteen kanssa."


g hillosipulin kukinta

Tämä on vähintäänkin mielenkiintoinen haku. Ja mikä on tuo g? Onko hillosipuli vaan joku fiktiivinen hahmo kuten esimerkiksi Ali G? Luuleeko hillosipuli olevansa tummaihoinen gangstasipuli, joka asuu isoäitinsä keltasipulin kanssa gettomaaperässä. Entäs kukinta? Harvemmin on tullut ajateltua, että hillosipuli on oikeasti edes ihan oma lajikkeensa. Ja se jopa kukkii, miksei kukkisi. Minullakin kukki naama teinivuosina ja olin myös oma lajikkeeni. Miksei hillosipulille suotaisi samaa?


simpukoiden keittäminen

Tarkempi ohjeistus löytyy täältä. En ole hetkeen sinisimpukoitunut.


6 kommenttia:

  1. Tuo g kirjoitetaan selaimen, esimerkiksi Operan, osoiteriville ja se ohjaa seuraavat sanat suoraan googlen hakuun ja näyttää haun tulokset. Eli siis ei mitään mysteeristä Ali G tyyppistä tällä kertaa :)

    VastaaPoista
  2. Piti muuten vähän vilkaista omiakin hakusanastatistiikkoja. Yksi hauskimpia, jolla on tultu viisi kertaa Monkeyyn, on "vaahterasiirapin terveellisyys" :-D Que pasa paradoooooox!

    VastaaPoista
  3. Ano: Jopas vaan, tulipas todistettua oma tyhmyys. Sen siitä saa, kun ei juurikaan harrasta oopperaa.

    Pekkis: Vaahterasiirapista löytyy sivukaupalla terveysjargonia + Beyoncen vaahterasiirappilaihis.
    Tällaisen nappasin pikaisesti:
    "Maple syrup's health benefits are the reason maple sugar trees grow stories high and live hundreds of years. Maple syrup is obviously healthy for trees, but what most people don't know is how nutritious it is for us. It's organic, versatile, and tastes great.

    Common sweeteners like corn syrup and sucrose have had all their nutrition processed out of them, but maple syrup's health benefits are all there.

    To start with, maple syrup has the same calcium content as whole milk. But whereas whole milk has lots of fat calories, maple syrup has no fat and only two-thirds as many calories as corn syrup.

    Having a little maple syrup is like taking multivitamins that actually taste good. You have niacin, biotin, folic acid, potassium, magnesium, phosphorous, iron, thiamin, copper, and vitamins B2, B5 and B6. The list goes on.

    The health benefits of maple syrup extend to the heart, too. Zinc and manganese are two really big reasons maple syrup is a great health food. Zinc is a well-known antioxidant, and helps prevent damage done by cholesterol. Manganese helps with antioxidation as well, but is also a needed part of enzymes that help cells reproduce energy. Maple syrup gives you 22% of this trace mineral you need to get every day."

    VastaaPoista
  4. Kiitos PP, yritin vain olla hauska, tiedän KYLLÄ että vaahterasiirappi tekee eetvarttia... Erityisesti suoraan pullosta juotuna.

    VastaaPoista
  5. Voi hitsi, taas vietin kahville. Tää on niin tätä!

    VastaaPoista