30.5.2007

Förkokta krossade korngryn

Ruoanlaitto on siitä mukavaa puuhaa, että mahdollisuudet ovat hmmm... runsahaiset. Kyse on vain siitä, että jaksaa itse etsiä uusia ideoita ja vaihtoehtoja. Moni on jäänyt pyörimään niihin perinteisiin peruna-, riisi-, nuudeli- jne. lisäkkeisiin. Mutta muitakin tuulia kannattaa välillä haistella ja sen myötä ehkä kevyesti maistella. Jostain voi vaikka pitääkin. No quinoa on eräs minun uusista tuulistani. Nyt olen kevyesti tykästynyt toiseen eli ohrasuurimoihin.

Ohrasuurimoilla on hieman pidempi keittoaika kuin esimerkiksi riiseillä, mutta ei anneta sen häiritä. Varsinkin kun on mahdollista ostaa esikypsytettyjä ja rikottuja suurimoita, joiden keittoaika onkin enää vain 20 minuuttia. Ei paha, not paaad. Ohrasuurimoita voi käyttää ohrattoihin (vrt. risotto), jyväsalaatteihin, uunipuuroihin, erilaisiin laatikoihin, tattikeittoon, jogurtin ja marjojen sekaan, piirakoihin. Mitä vain nyt sattuu keksimään. Jos olisin edes läheltä Tamperetta, öljylamppu varmasti syttyisi pollani päällä ja ymmärtäisin, että menisihän se varmasti mustamakkaraankin. Öljylamppu syttyi ja tajusin, että ai mutta sieltähän taidan ollakin. Selitys huonolle tohloppi-/kummelihuumorilleni.


Ja sanovathan nuo tietäväiset, joilla valta on, että terveellisiäkin ohraiset olisivat. Päätin juuri uskoa heitä. Tässä asiassa.


Hymyilevät paprikaiset(3 annosta)

3 keltaista paprikaa
1,3 dl esikeitettyjä rikottuja ohrasuurimoita
pinjansiemeniä
öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3/4 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
1 dl vihreitä pakastepapuja
suolaa
pippuria
(käristettyä pekonia)
2 rkl voita
tuoretta persiljaa
tuoretta timjamia
parmanjuustoa

Leikkaa paprikoilta hatut pois. Tyhjennä sisusta siemenistä ja valkoisesta hötöstä. Keitä ohrasuurimot kypsiksi. Paahda pinjansiemeniä hetki öljyttömällä pannulla ja laita ne sivuun odottamaan. Lisää pannulle öljy ja kuullota siinä pilkotut sipulit. Lisää pilkotut tomaatit ja pakastepavut pannulle ja kääntele hetki. Sekoita kaikki kypsien ohrasuurimoiden kanssa. Lisää suola, pippuri ja nokare voita. (Anja saa laittaa myös pekonia, jos haluaa. Saa muutkin, sillä se sopisi hyvin) Kääntele sekaan hienonnettu persilja ja timjami. Lisäile mausteita makusi mukaan. Täytä paprikat seoksella ja ripauta päälle vielä parmanjuustoa. Laita hattu päälle ja paista 200 asteisessa uunissa reilu puoli tuntia.

Tähän kannattaa tehdä myös joku kastike. Joku kylmä ja yksinkertainen kermaviilikastike toimisi erittäin hyvin. Tai voi tehdä, kuten minä tein, eli söin paprikani parsojen ja katkarapu pil-pilin kanssa. Niinkin se oli erittäin herkullista.

Joku possu menikin syömään annoksesta, ennen kameroitsijan saapumista. Ei, en se ollut olin minä. Huomaa digiboksin kaukosäädin yläkulmassa. Ei, en katsele katselen televisiota syödessäni.




3 kommenttia:

  1. Tykkään kovasti myös ohraryyneistä, niihin en olekkaan vielä pekonia tainnut laittaa (voiko olla tosiaan)!

    VastaaPoista
  2. Et vielä, Anja. Et vielä.

    Dank je.

    VastaaPoista