31.10.2006

Minulla on geenivirhe. O-ou.


Tänään viisaampi jakoi meille keittiökemian kurssilla hauskoja ja mielenkiintoisia tietoja. No otetaan esimerkiksi vaikka laktoosi-intoleranssi. Sen olen kyllä tiedostanut, että kyseessä on oikeastaan suomalaisten kansantauti ja se on suhteellisen harvinaista maailmalla. Sitä en ole kuitenkaan ymmärtänyt, että ne joilla intoleranssi on, ovat oikeastaan niitä normaaleja. Niillä meistä, jotka pystyvät oireitta juomaan maitoa, on geenivirhe. Loistavaa - minulla on geenivirhe. Laktoositoleranssi eli laktoosin sieto on kehittynyt luultavasti siksi, että näillä pohjoisilla leveysasteilla ihminen ei olisi tullut ilman maitoa toimeen talven yli.

Mitäs muuta opin tänään - hmm, tosiaan. Miksi paahtimessa leivän väri muuttuu ruskeammaksi? No kai se vähän kärähtää. Tai oikeasti tärkkelys hajoaa dekstroosiksi eli syntyy ruskeaa aromikasta polysakkaridia. Kuinka vinhaa. Innolla jo odotan seuraava keittiökemiakohtaamista. Extremely magnificient.

Asiasta seinään, sillä äskeinen ei oikeastaan kovin paljoa liittynyt seuraavaan reseptiin. Kokkiystäväni Timbaali väänsi nimittäin huikean hyvän kakun. Ohjeen alkuperä ei ole paljastettavissa, mutta sanotaan nyt vaikka, että se on selvää mestaritason aivoitusta.


Marenkikuorrutettu omenakakku

pohja:
200 g vehnäjauhoja
100 g voita
60 g tomusokeria
1 kananmuna


Sekoita voi ja sokeri jauhoihin ja nyplää murumaiseksi seokseksi. Lisää muna ja vaivaa tasaiseksi. Anna levätä kaapissa pari tuntia, jonka jälkeen kauli ohueksi levyeksi ja paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia.

Täyte:
100 g omenoita
200 g sokeria
30 g voita
2 kanelitankoa
20 g korintteja
20 g mantelirouhetta
2 rkl calvadosta

Kuutioi kuoritut omenat. Laita sokeri kattilan pohjalla ja anna karamelisoitua. Lisää voi ja sekoita tasaiseksi. Lisää omenat, kanelitangot ja korintit ja anna hautua kypsäksi. Lisää mantelit ja viinakset.

Kuorrutus (marenki):
2 valkuaista
1 dl sokeria
20 g mantelilastuja

Vaahdota hetki valkuaisia. Lisää sokeri ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon mantelilastut.

Kokoa kakku irtopohjavuokaan. Alimmaiseksi tietysti pohja, päälle omenatäyte ja vielä sen päälle pursottimella mantelimarenki. Paista 12 minuuttia 225 asteisessa uunissa. Maistuu ihan sellaisenaan tai vaniljakastikkeen/-jäätelön kanssa.

The Knife - Like a pen

2 kommenttia:

  1. Ei lohduta vaikka en siedäkään laktoosia ja olen siis normaali. Ei ole mukavaa.

    Mutta ihan oikeasti, onneksi nykyään tiedetään jo paljon enemmän asiasta ja intolerantin laktoosin sietokykyä voidaan hetkellisesti helpottaa ennen ruokaa nautittavilla entsyymitableteilla. Jotain hyvääkin.

    VastaaPoista
  2. Laktoosi-intoleranssi on tosiaan kaikkien normaalien nisäkkäiden ominaisuus. Idea on kai se, että kun pienenä vedetään äidinmaitoa, niin sitten elimistö jossain vaiheessa kehittää tuon intoleranssin, kun on aika siirtyä "oikeaan ruokaan".

    Sinällään saattaa olla totta, että laktoositoleranssi helpottaa selviytymään kylmästä talvesta, mutta se ei varmastikaan ole aikoinaan tapahtuneen mutaation syy. Kyseinen mutaatio vain sattui olemaan hyödyllinen (ainakin näissä olosuhteissa), joten on levinnyt. Näinhän se evoluutio menee.

    Laktoositoleranssigeeni on muuten dominoiva, joten sekin helpottaa tuon leviämistä kummasti.

    VastaaPoista