1.10.2006

Ο πεινασμένος άνθρωπος είναι θυμωμένος άνθρωπος

Eli nälkäinen mies on vihainen mies :)



Niin. Reissu meni oikein mukavasti, jos ei lasketa 12 tunnin myöhästymistä määränpäästä. Oltiin nimittäin jo laskeutumassa Skiathoksen lyhyttäkin lyhyemmälle kiitoradalle, kun koneen norjalainen kapteeni, Morten, ilmoitti, että laskeutuminen sillä säällä olisi sulaa hulluutta ja edes norjalainen mielenlaatu ei riitä täyttämään sulan hulluuden määritelmää. Skiathokseen oli iskenyt rajumyrsky ja taivas oli täyttynyt salamoista. Morten veti nokan kohti kirkasta ja suuntasi Thessalonikiin. Muuten ihan mukavaa, mutta Thessaloniki oli aika kaukana Skiathoksesta. Mikä parasta meidät potkaistiin siellä koneesta ulos ja toivotettiin hyvää lomaa. Kaikki kiitos finnmatkoille tästä laatutoiminnasta. Mitään ei tiedotettu ja jossain vaiheessa alkoi syödä miestä rotan lailla.

Epätietoisina odotimme väärällä lentokentällä jotain tapahtuvaksi. Pian alkoi tapahtuakin, suomalaiset alkoivat nimittäin hikoilla. Kevyempi vaatetus kun oli matkalaukuissa ja laukut jossain, mistä meille ei suvaittu kertoa. Hieman hermostuneena kävin kovistelemassa lentokenttävirkailijatarta, joka avasi meille sivuoven odotushalliin aikaisemmin: Excuse me, but what is going on here. We've been told nothing. Onneksi minulle vastattiin hyvin rauhallisesti: Sir, We have no idea. Sepä hyvä, tuli turvallinen olo. Vajaan parin tunnin odottelun jälkeen meidät kuulutettiin kokoon ja ohjattiin noutamaan laukut. Pian selvisi, että finnmatkat oli järjestänyt meille bussikuljetuksen Volosiin, josta piti jatkaa saarelle lautalle. Kuulosti hyvältä suunnitelmalta. Todella mieltä ylentävää lähteä istumaan bussiin 3,5 tunniksi helteeseen ja sitten odotella lauttaa jossain en tiedä missä ja sitten jatkaa lautalla 2 tuntia rajumyrksyssä. Hyvä suunnitelma finnmatkat, hyvää työtä. Palautetta on tulossa. Meidän piti olla hotellilla puolenpäivän aikaan, mutta saavuimme puoliltaöin. Ei menosta sen enempää.

Muuten oli kyllä aivan loistavaa. Pari päivää tosin satoi saavista, mutta eipä tuo mitään. Lämmintä riitti ja aurinkoa myös. Ihmiset olivat ystävällisiä, eikä kukaan tullut tuputtamaan mitään missään vaiheessa. Mitään ei tarvinnut pelätä ja melkein uskoisin, että nainenkin voi kävellä Skiathoksen pikkukaduilla vaikka kuinka pimeällä suht turvallisesti. Englannilla tuli hyvin toimeen ja muutama sana kreikkaa sai hymyn natiivien kasvoille. Ja saari oli aivan mahtava. Valkosinisiä miniatyyrikatuja, samettihiekkaisia rantoja, punaisia kattoja, syheröisiä vuoristopolkuja, tuomittavan valloittavia tuoksuja ja mikä parasta possumaisen herkullista ruokaa.

Tämä viimeinen kuva on muuten aika hauska. Yht'äkkiä vilkkaalle rannalle paukahti kaiffari ongelle. Kaloja näytti olevan kirkas vesi täynnä, mutta eivät kyllä syöttiin käyneet.

Mitä muuta voi reissultaa haluta?

No juu... ällöpyllyttömämpi matkaopas olisi tietysti ollut paikallaan. Meidän oli niljakas nuoleskelija, joka haki kuulemma joka viikko itselleen uuden hylätyn koiran hylättyjen koirien talosta. Osan ihmisistä hän sai kyllä ällöttelyllään jekutettua, mutta ei meitä. Vaikka ei oltu ikinä nähty aiemmin, tämä kyseinen epämies tuli niin tuttavallisesti lähes halaamaan ja totesi, ah kuinka ihana onkaan nähdä teitä. Jotain rajaa, halaile vaikka koiriasi ja heitä voltti.

Niin siihen ruokapuoleen. Kertaakaan emme syöneet samassa paikassa, sillä paikkoja olisi riittänyt moneksi vuodeksi eteenpäin. Ja tosiaan, joka paikassa ruoka oli herkkua, tai sitten meillä kävi vain mahdoton tuuri. Nami. Useimmiten ateriamme koostui alkupaloista, sillä makujen maistelu avartaa. Minua onkin aina miellyttänyt tapastelut ja Kreikassa siis mezettelyt. Rohkeuden puutteesta ei voi ainakaan moittia: löysimme pieniltä sivukujilta tavernoja, joiden ruokalistat olivat vain kreikaksi. Satunnaisgeneraattori käyttöön ja tilaamaan ihan mitä vaan, mistä ei ollut pienintäkään hajua. Mutta hyvin onnistuttiin. Useimmiten tavernoista pyörittiin pihalle, sillä pienet alkupalatkin olivat loppupeleissä aika reiluja aterioita, kun niillä pöytä täytettiin. Ja syötiinhän me tietysti pääruokiakin. Moussakaa, souvlakeja, stifadoa, keftedesia, pastitsiota, paidakia, paputsakia, spanakopitaa, jemistoja. Mikä sitten on pääruokaa ja mikä lisäkettä :)

Bougiourdi


Eräs lämpimistä starttereista jäi erityisesti mieleen, bougiourdi. Vei kielen mennessään ja pisti hetkeksi ihmettelemään, missä ulottuvuudessa sillä hetkellä sijaitsi. Bougiordissa ei silti ole mitään kummallista ja raaka-aineet olivat hyvin yksinkertaisia: fetaa, paprikaa ja tomaattia paistettuna uunissa sitruunamehun, oliiviöljyn ja oreganon kanssa. Varmasti muitakin yrttejä oli käytetty, mutta tämä oli se peruspohja. Huh. Herää mieliteko.



3 kommenttia:

  1. Herää into päästä Skiathokselle.

    Olin siellä syyskuussa 1991. Matkat ja loma aivan loistavia, mutta sitten keskivaiheilla 19.9.1991 poika soitti Suomesta.

    Äiti, älä nyt pelästy, ja istu alas. (Olin jo pelästynyt).
    SKOP on otettu Suomen Pankin haltuun, ja taitaa näyttää siltä, että työpaikkaasi ei kauan enää ole tallella.

    Eikä ollutkaan kuin pari vuotta.

    Eli, huono juttu voi tapahtua loman aikana niin matkalla kuin kotona.
    Skiathoksesta on tosi kivat muistot.

    VastaaPoista
  2. Testaapas toi sun mainitsema bougiourdi ja pistä reseptiä kehiin... vaikuttaa kovin saman tapaiselta kuin sisilialaiset tomaatit... niihin tuli tomaattien lisäksi ainakin hunajaa, valkosipulia, oliiviöljyä ja mustapippuria.

    VastaaPoista
  3. Juu pienistä vastamäistä huolimatta Skiathoksesta jäi kyllä vain hyviä muistoja ja takuulla sinne tulee vielä joskus paukahdettua.

    Hunaja ei kuulosta muuten lainkaan pahalta tomaattien seuraan. Voisihan sitä kehitellä jonkun kreikkalais-roomalaisen bougiourdin :)

    VastaaPoista