24.5.2006

Floppaava kukkanen

Pakko oli tarkistaa, löytyykö Stokan Herkusta yömaitoa. No ei löytynyt, joten olen virallisesti päättänyt, että sitä ei siemailla Varsinais-Suomessa. Mutta sen sijaan muuta löytyi. Kolme päivää sängyssä jalkapuolena maattuani päätin lähteä piristämään mieltäni kaupungille. Oikeastaan minulla oli pakkomenoja, joten se siitä. Eksyin kuitenkin Stokalle klonkkaamaa, sillä siellä on mukava kierrellä. Yleensä aina löytyy jotain uutta.

Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä tekisin ruoaksi. Teki mieli jotain hassua. Ensimmäinen minulle uusi tuttavuus tuli vastaan kalavakuumina. Nauvossa sijaitseva Piipanoja ky oli heittänyt pakettiin kylmäsavusilakoita. No niitähän oli pakko saada, sillä kilohinta 8,90€ oli järjettömän halpa. Vakuumin hinta oli 2,01€ ja silakkahan ei paljon paina, joten tuohon hintaa fileitä mahtui jo mukava keko. Tämä yksin olisi riittänyt Stockmanniloitteluun, mutta tein myös toisen löydön. Meillä on viime aikoina siirrytty syömään enemmän tummia moniviljapastoja. Raision Torino tumma proteiini plus floppasi koriini kuin Kajsa Bergqvist parhaimmillaan. Mielenkiintoinen kukkasen näköinen tuttavuus. Siis tuo pasta vaikka miksei Kajsakin. Hain vielä anjovista purkin, koska ei ikinä tiedä, mihin sitä voisi tarvia. Vihannesosastolta kaappasin fenkolin puolikkaan. Nämä ainekset kuulostivat selvästi siltä, että jotain hassua voisi saada aikaiseksi. Kokeileva keittiö pääsisi varmuudella vauhtiin.


Kylmäsavusilakka-fenkoli-anjovispasta (3 annosta)

Tästä tuli aika vängän makuista. Minä pidin. Fenkoli olisi voinut päästä ehkä hieman enemmän esiin eli seuraavalla kerralla kokonainen fenkoli. Minun olikin aika pieni ja puolikas.


1 rkl ruokaöljyä
½ punasipuli
2 kynttä valkosipulia
½ fenkoli
1 dl rasvatonta maitoa
2 dl ruokakermaa (5%)
½ kanaliemikuutio
6 anjovisfilettä
valkopippuria
(suolaa)
maizenaa
100 g kylmäsavusilakoita
kapriksia
hillosipuleita


Laita pasta kiehumaan. Pilko sipulit ja fenkoli ja freesaa hetki öljyssä kattilassa. Lisää maito, kerma ja kanaliemikuutio ja kiehauta. Lisää anjovisfileet ja parin minuutin jälkeen poraa kastike sauvasekottimella tasaiseksi. Suurusta maizenalla ja kiehauta. Lisää valkopippuria. Suolan kanssa kannattaa olla taas varovainen, sillä lisää suolaa tulee vielä kapriksista ja kylmäsavusilakoista. Poista silakoista nahka ja lisää fileet kastikkeeseen. Parin minuutin päästä kastike on valmis. Kaada pastaa lautaselle, sen päälle kastiketta ja muutama kapris ja hillosipuleita.






7 kommenttia:

  1. Täytyypä koittaa. Piipon silakat ovat vertaansa vailla.

    VastaaPoista
  2. Juu tosi hyviä kaloja joku tekee.

    VastaaPoista
  3. Mieheni rakastaa anjovista ja tämä näyttää niin erilaiselta reseptiltä, että on kai pakko kokeilla. Kiitokset!

    VastaaPoista
  4. No kai Salossa. Kun siellä on Sauvon farmit lähellä :=)

    VastaaPoista
  5. Great site lots of usefull infomation here.
    »

    VastaaPoista
  6. I'm impressed with your site, very nice graphics!
    »

    VastaaPoista