11.12.2018

Huomioi karvakorvan ruokaturvallisuus myös jouluna

Jouluna perheen koirat saattavat vaihtaa vapaammalle ruokailuissa. Joulupöydän vieressä, alla ja varsinkin kaikkialla suupaloja odottava karvapallo ei kuitenkaan voi nautiskella samoista herkuista kuin pöydän ääressä istuvat ihmiset. 

Useat joulun suosikkiherkut kuten esimerkiksi suklaa, ksylitolipitoiset makeiset, viinirypäleet ja rusinat ovat haitallisia lemmikeille. Suklaa sisältää metyyliksantiineja kuten teobromiinia, joka on koirille myrkyllistä. Mitä tummempi suklaa, sitä suuremmat pitoisuudet. Pieni pala ei vielä ole vaarallinen, mutta suklaan antamista lemmikille on hyvä välttää kokonaan. 

Suklaamyrkytys voi pahimmillaan aiheuttaa kuoleman. Oireet ilmestyvät 4–24 tuntia syömisen jälkeen. 


 Ksylitolia syöneen koiran ikeniin voi hieroa ensihoitona hunajaa

Ksylitoli aiheuttaa koirille nopean verensokerin laskun. Jo pari purkkatyynyä saattaa saada aikaan vakavaa oireilua kymmenkiloiselle koiralle. Koiralle voi antaa ensihoitona hunajaa tai sokeria suoraan suuhun, tai mikäli hän ei kykene nielemään, hunajaa voi hieroa ikeniin. 

Viinirypäleet ja rusinat voivat aiheuttaa nopeaa munuaisen vajaatoimintaa ja olla näin hyvinkin kohtalokkaita koirien nauttimana. Varsinkin jos kyseessä on vanhempi koira, jonka munuaistoiminta ei välttämättä muutenkaan ole enää aivan parhaimmillaan. Myös pullat, pähkinät ja piparit kannattaa pitää koirien ulottumattomissa. 

Jos lemmikki on syönyt jotain sille kuulumatonta, se ilmenee usein alkuun levottomuutena, huonovointisuutena, kuten kuolaamisena ja oksentamisena ja se voi ripuloida. Tällöin kannattaa olla välittömästi yhteydessä eläinlääkäriin. Turvallisinta onkin antaa perheen karvaiselle jäsenelle vain juuri hänelle tarkoitettuja herkkuja. Mausteiset ja rasvaiset ruuat eivät kuulu koiran ruokakuppiin. 

Meidän Roki tykkäsi erityisen paljon mustikoista ja saikin aina osansa saaliista.

Huomioi myös joulukukat ja paketointi

Useat joulukukat ovat myrkyllisiä kuten joulutähti, amaryllis, tulppaani ja hyasintti. Koiran kannalta turvallisia valintoja ovat esimerkiksi tulilatva ja joulukaktus. Mikäli koira on maistellut myrkyllistä kukkasta, voi sille antaa ensihoitona lääkehiiltä, jota on aina hyvää pitää varastossa.

Koiran lahjapaketissa kannattaa unohtaa nauhat, syötynä ne voivat aiheuttaa ongelmatilanteita. Mukavia lahjapaketteja ovat talouspaperirullan hylsyt, joiden sisään on helppo piilottaa mukavia juttuja, vaikkapa koirankeksejä.

Mikäli kaipaat lisävinkkejä muutenkin koirien ruokailuhetkiin, Koirakokin parhaat -kirja saattaa osoittautua hyödylliseksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti