24.5.2014

Hellepäivään hunajajääteetä ja Askondin taikuutta

Läkähdyttävänä päivänä raikasta jääteetä. Sitä on helppo valmistaa itsekin ja makeuden määrään voi vaikuttaa. Koska olen kovin perso hunajalle, toimii se minulla luonnollisena makeuttajana ja myös juoman maustajana. Tämä ei ole makea versio, säädä oman  makusi mukaiseksi.


Hunajajäätee

2 litraa vettä
1 dl hunajaa
6 teepussia (lipton yellow label)
1 limen mehu
1 sitruunan mehu
½ appelsiinin mehu
minttua (tai sitruunamelissaa)
jääpaloja

Kiehauta vesi ja lisää hunaja. Laita teepussit veteen ja anna maustua makusi mukaiseksi. Kuumana tee saa maistua ihan kunnolla, sillä kylmänä maku heikkenee. Purista joukkoon sitrushedelmien mehut. Jäähdytä ja tarjoile mintun, sitrusviipaleiden ja jääpalojen kanssa.

Ja koska kävi niin hyvin, että juomaan ei tullut yhtään valkoista sokeria, voidaan sitä nauttia toisessa muodossa. On nyt nimittäin niin, että Vehmaalla sijaitseva lempileipomoni Askondi on alkanut valmistaa jotain ihan järjettömän hyvää. Se muistuttaa kroisanttia ja on ehkä tehtykin kroisanttitaikinaan. Sisältä löytyy jotain vaniljaan viittaavaa tahnaa ja mustista pisteistä ja mahtavasta mausta päätellen, valmistuksessa on käytetty aidon vaniljatangon sisältö. Jumankeka, kuolasin kuin koiramme ja lähes revin karvani (kuin koiramme) pelkästä innostuksesta, niin hyvää tuo oli.  Ja mikä parasta kyseinen tuote on makeudessaankin raikas, sillä vaniljatahnaan on ympätty kosolti sitruunaa.


Perkele, että olikin hyvää.

Askondista ja sen huipputuotteista lisää täältä.


                                                                           

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti