31.7.2013

Näitä ei ole kopioitu lastenkirjasta

Jahans, välillä nauriita parin haukipäivän jälkeen. Nehän on tietty molemmat petokaloja. Päivän mökkimenun tein teemalla Kyllä tuota ennemmin syö kuin turpaansa ottaa. Pihvit oli ok, majo perussettiä, perunasalaatti aina niin hyvää.

Tai oikeestaan oli nää kaikki aikas hyviä.

Nauris(-peruna)pihvit
Valkosipulimajoneesi
Peruna-retiisisalaatti

Valkosipulimajoneesia tein siksi, että nauris on kuitenkin kevyesti karvas, jolloin valkosipulinen majo toimii unohduslääkkeenä. Kuvassa muuten Ikean pannu, jota en voi vieläkään olla liikaa ylistämättä.




 Nauris(-peruna)pihvit

2 keskikokoista naurista
5 keskikokoista perunaa
1 pieni punasipuli
1 muna
1 1/4 dl vehnäjauhoja
½ nyrkillistä persiljaa
suolaa
pippuria

Nauriin ja perunan suhde pitäisi olla sellainen, että perunaa olisi ihan inun verran enemmän. Kuori ja kuutioi nauriit ja perunat. Keitä kypsiksi ja kaada vesi pois. Survo karkeasti haarukalla. Lisää massaan hienoksi pilkottu sipuli, muna, jauhot, persilja ja suola. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Heitä öljyä reilu kerros pannulle. Ota parin ruokalusikallisen keko massaa pannulle ja painele lusikan toisella puolella tasaiseksi. Paistele hiljalleen keskilämmöllä molemmin puolin kullanruskeiksi. Jos haluat helpommin koossa pysyviä lisää munaa ja jauhoja, mitä en kylläkään suosittele.

Valkosipulimajoneesi

1 keltuainen
½ rkl etikkaa
luraus kotisinappia
suolaa
ruokaöljyä (n. 1,5-2dl)
1 valkosipulinkynsi

Sekoita keltuainen, etikka, sinappi ja suola hyvin kierrevispaimella. Lisää muutama tippa ruokaöljyä ja vispaa hetki. Ala lisätä öljyä joukkoon nauhana koko ajan vispaten. Kuori valkosipuli, murskaa pinta ja pilko kuutioiksi. Sekoita majon joukkoon.

Peruna-retiisisalaatti

7 keskikokoista (uutta)perunaa
4 retiisiä
pieni punasipuli
10 hernepalkoa
pala keskivahvaa chiliä
puoli nyrkillistä tilliä
oliiviöljyä
pippuria
kallen mätitahnaa

Keitä  perunat kypsiksi, jäähdytä ja leikkaa neljään osaan, Siivuta retiisit, leikkaa punasipuli ensin halki ja sitten puolikuisiksi siivuiksi. Ota herneet paloista. Pilko chili ja tilli. Sekoita kaikki edellä mainitut varovasti. Lisää reilu loraus oliiviöljyä, kunnolla pippuria ja ruuttaus kallen mätitahnaa. Sekoita taas. Lisää tarvittaessa suolaa.



2 kommenttia:

  1. Siis toi Ikean paistinpannu on ihan ykkönen. Täältä luetun hehkutuksen jälkeen ostin semmoisen, ja on tosiaan osoittautunut ihan sikahyväksi keittiövälineeksi. Parhautta!

    VastaaPoista
  2. Greit! Ja tykkään sanasta parhautta :)

    VastaaPoista