Askondi = Parhautta

Nyt on pakottava tarve hehkuttaa.

Jos 4½-vuotias poikani sanoo kolme kertaa tunnin sisällä, että tämä on maailman parasta leipää, sitä se taatusti on. 

Mökkimatkani varrella on mehevä leipomo. Jos joskus ajatte Vehmaan ohi, niin älkää hyvät ihmiset ajako tuon helmen ohi. Parhaat raaka-aineet, ystävällinen työntekijäporukka, suuret sydämet, mahtavat tuotteet, kotoisa tunnelma, lähellä oleva ruoka, aitous. Kyltissä sanotaan Askondi:jos kirjoitatte synonyymisanastoon tuon sanan, hakutuloksiksi tulee parhautta, jäätävän hyvää, käsittämätöntä, taivaallista. Jos joskus olen jodlannut hallelujat Isontuvan jäätelöille, pienille käkkäräkurkuille, korvasienille, ahvenen ja pekonin yhdistelmille tai lemon curdille, niin unohtakaa ne. Kaikki tuo jodlaus on yhtä turhaa kuin tsetsekärpäsen pieru Kilimanjaron huipulla. Paitsi ei tietenkään kärpäsen kannalta. Mutta asian ydin ei muutu: Askondi on helmi. 

Jos jotain poimintoja valikoimasta pitäisi tehdä, niin imekäää tästä:

• Spelttileipä. Tämä on Askondin uusi tuote. Kyllä, juuri se tuote josta Eemeli Pyry Antero sanoo maailman parasta leipää. Allekirjoitan.
• Lihapiirakka. Järjettömän hyvää. Allekirjoittanut ei edes ole lihisten ystävä, mutta näissä on jotain merkillistä. Veikkaisinpa, että tämä on yksi leipomon hittituote. Taivassaloon, Kustaviin ja Uuteenkaupunkiin suuntaavat mökkiläiset kahmivat näitä kasseihinsa kuin eivät olisi ikinä lihiksiä nähneetkään. No eivät ehkä olekaan ennen Askondia. Siellä tiedetään, miten piirakka valmistetaan. Valitettavan usein suomalainen lihapiirakka on velttoakin veltompi lärpäke, jonka paistamisessa on käytetty alta lipan vedettyä öljyä ja paistolämpötilakin on ollut jotain hatusta huitaistua. Mutta ei Askondissa. Piirakan kuori on juuri sopivan rapsakka, raaka-aineet ovat parasta parasta, käytetty öljy veisi Bottaksenkin pisteille ja maku on kaikessa yksinkertaisuudessaan vaan niin hiton kaunis .
• Hapanlimppu. Niinpä. Sanat meinaa jo loppua, mutta jos joku yhdistelmä laittaa sinut tekemään voltin värisevin pakaroin, niin koita Askondin hapanlimppua, graavattua lohta ja rehellistä kirnuvoita. Ja nyt tuli sitten himonälkä, että haista minä pitkät kirjoittaja. 

• Pumada. On pumadoita ja pumadoita, mutta vain yksi ja ainoa on oikea. Highlander-leffakin on saanut tästä nimensä. Herkästi herkullinen hillottu munkki päällystettynä tällä jumalaisen polkkapossun värisellä massalla saa veren seisahtumaan ja ehkä jopa pakkautumaan paikkoihin jos kolmansiinkin. En kerro enempää, mutta totean, että kyseessä on Askondin tarkoin varjeltu perheessä kulkeva resepti. Näin kertoi minulle kassaneiti, jolta sain pumadaohjeen ihan tosta vaan suit sait sukkelaan.
• Aleksanterinleivos. Hatunnosto jo pelkästään siitä, että jostain leipomosta vielä saa tätä herkkua. Vaikka leivos onkin alunperin Sveitsiläinen ja tullut Suomeen Pietarin hovin kautta, niin sanoisin, että tämä on lähes vehmaalainen perinneherkku. Juhannuslohen ja twister-mehujään ohella. Vaikea näiden kanssa on kilpailla. 
• Herkkusämpylät. Näitä on pakko saada. Yhä uudestaan ja uudestaan ihmettelen, minkä #¤%&:n takia nämä maistuvat aina niin hyviltä. Ei näissä voi sinänsä mitään kummallista olla, vehnäjauhoiltahan nuo päällisin puolin haiskahtaa. EIPÄ. Taas kerran hyvin suojeltu reseptisalaisuus, jota ei kellekään kerrota. Sain senkin kuitenkin kassaneidiltä aika helposti siveän silmäniskun jälkeen.
• Mansikkaviinerit. Taas tulee mieleen Uunon likilegendaarinen sananparsi: Kuusen vieressä on vanha pinja, poika häippää taisi olla ninja. Niin salakavalan hyvää tämäkin viineri on, että tekee mieli tehdä lyöstö. Ja tässäkin pätee sama juttu, en edes pidä viinereistä. Vaan tästäpä en voi olla pitämättä. 

Lopuksi vielä verottajalle huomio: tämä ei ole maksettu mainos, joten älä kimpaannu.