25.2.2009

Gratinoitu viinivaahto

Vähän samaan tapaan kuin saaplarin vanha lehmä muuttuu härän couer de filet'ksi ja elähtänyt sika polkkapossuksi, muuttuu viinivaahtokin sabayoniksi.

Erään Kirstin kanssa nimittäin tuli keskustelua sabayonin ja viinivaahdon eroista. Puolassa syntyneenä 1:40 symppaan tietysti myös ruotsalaista Sabatonia, mutta sen te jo tiesittekin. Mutta asiaan eli kysymys on tietysti, mikä on viinivaahdon ja sabayonin ero. Koska olen hyväuskoinen, enkä harrasta lähdekritiikkiä, (kuten eivät kaikki "Saatanan umami -postaukseni lukijatkaan) uskon siihen, mitä minulle on opetettu. Ja näinhän se menee: viinivaahto on viinivaahtoa vielä siinä vaiheessa, kun kattila otetaan pois vesihauteesta. Sabayoniksi se muuttuu silloin, kun viinivaahdolle annetaan shokkihoitoa, eli se vatkataan nopeasti kylmäksi. Uskokoon kukin taas, mihin haluaa, muttei kuitenkaan tähän maailmaan ja taas suruhuntusi näät.

Samassa Hotelli Pumpulissa asuvan polkkauksieni pakkomaistajan kommentti ensimmäisen lusikallisen jälkeen: "No nyt lähtee taju". Epäselväksi jäi vielä, tarkoittiko jälkkärin makua vai sitä toista lusikallista, jonka hotellimme uusi asukas, Leijakuningas, juuri lähetti matkalle.



Gratinoitu vinho verde -viinivaahto ja hedelmiä (2 annosta)

2 dl vinho verdeä
1 päärynä lohkottuna
20 viinirypälettä puolitettuna
1 banaani viipaloituna
2 appelsiinia fileoituna ja lohkottuna

Marinoi hedelmiä tunti vinho verdessä jääkaapissa. Siivilöi viini talteen (hedelmät myös) ja juo sitä niin paljon, että jää puoli desiä viinivaahtoon.

3 keltuaista
½ dl sokeria
½ dl vinho verdeä

Vatkaa keltuaiset ja sokeri kuohkeaksi mieluiten teräskulhossa. Sekoita joukkoon hedelmistä makua ottanut viherviini ja kypsennä vesihauteessa varovasti. Vispaa kevyesti koko ajan, yleensä toivottu tila saavutetaan alle 10 minuutissa. Älä kuumenna liikaa, ettei mene kokkeliksi. Lopputuloksen pitäisi olla saennutta, kevyen vaahtoavaa pehmeää silkkiä.

Jaa hedelmät kuumuutta kestäviin annosmaljoihin, kaada viinivaahto päälle ja gratinoi pikaisesti tulikuumien uunivastusten alla.





3 kommenttia:

  1. Voisko siitä viinistä ammentaa mitalla sen puoli desiä ja juoda loput kaikessa rauhassa? Voipi männä piähän, jos äkäseen vetäsöö :-)

    VastaaPoista
  2. 1½ dl verdeä on kyllä aika rohkea veto D: <- heti meni pää ylösalaisin.

    VastaaPoista
  3. Ootko ite muka vetänyt puoltoista desiä verdeä ykösellä mitähäh!?

    VastaaPoista