6.3.2008

Mustia juuria, maisia pähkinöitä ja porttoisia belloja


Ei homma ihan putkeen mennyt. Jo toista kertaa yritin käydä Stokkalta hakemassa maniokkia ja jo toista kertaa minulle myytiin eioota. Lupasinhan nimittäin joskus ajat sitten tehdä paistettua maniokkia ja maapähkinäkastiketta. No ostin sitten mustajuuria, josta ajattelin soveltaa jotain höpöhöpöä. Ja kaikkea muutakin särvintä, josta järjestin yhden miehen kokkisodan. Osallistujien vähyydestä johtuen, selviydyin tällä kertaa voittajaksi.

Kotiin päästyäni päätin sittenkin tehdä maapähkinäkastiketta, tosin hyvin yksinkertaisen ja pikaisen kokeiluversion. Kyllähän tuokin maistui. Ehkä alkuperäiseen ideaan verrattuna vähän tylsä, mutta toimi kuitenkin. En paljasta silti alkuideaa, paitsi että siihen olisi tullut tomaattipyreetä, soijakastiketta, ranskankermaa, maapähkinälevitettä ja jotain muita for-my-eyes-only-ingredienttejä. Kokonaisuus oli silti näinkin tip ja top. Vaikka onkin raskasta matskua. Suosittelen ehdottomasti olemaan unohtamatta grillattua ananasta, jolla on kuu-ukkelimaisesti keventävä funktio.


Paistettuja mustajuuria ja maapähkinäkastiketta,
gratinoitu portobello,
grillattua ananasta

2 isoa portobello-sientä
170 g pekonia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
½ paprika
persiljaa
juustoraastetta
2 ananasrengasta

Kuutioi pekoni ja käristä pannulla. Pilko sipuli, valkosipuli ja paprika ja paistele pannulla, johon voit lisätä hieman öljyä. Sienistä ei tietenkään tarvi poistaa jalkoja tässä vaiheessa, sillä olit järkevä jo sienihyllyllä ja poistit jalat jo siellä (En toki tee teen itse näin). Valele sienet reilusti oliiviöljyllä ja täytä helttapuoli paistamallasi massalla. Hakkaa massan päälle persiljaa. Raasta päälle juustoa ja gratinoi uunissa (tai grillivastusten alla) muutama minuutti. Laita samalle pellille pari ananasrengasta.

400 g mustajuuria
voita
sitruunamehua

Kuori mustajuuret, leikkaa poikki ja heitä sitä mukaan sitruunalla lorautettuun veteen (ettei tummu). Keitä n. 8 minuuttia. Heitä rasvaa pannulle ja paista kaunis väri mustajuurien pintaan.

1 dl kermaa
1 dl vettä
1½-2 rkl maapähkinälevitettä
ripaus sokeria
currya
suolaa
nokare voita

Sekoita kerma, vesi, maapähkinälevite ja sokeri. Kiehauta. Lisää curry, suola ja nokare voita. Tarvittaessa lisää vettä, sillä kastike paksuuntuu helposti. Ja makuja saa heittää oman maun mukaan. Snickersiltä tämä kuitenkin vahvasti maistuu.

Kokoa annos. Lautaselle pieni lätäkkö kastiketta, sen päälle mustajuuria ristikkäin, vinottain ja ihan miten vaan. Sitten sieni ja sienen päälle ananas. Hey, hoy, lets gehen.

4 kommenttia:

  1. Moro.
    Olen ittekkin metsästänyt tuota juurta syötyäni sitä koko ajan Brasseissa ja tuli vain mieleen, että tiedäthän että samaa tavaraa löytyy nimillä: maniokki, maniookka, kassava ja jauho on sitten tapiookkaa.

    Kansainvälisemmillä kielillä se onkin sitten
    Cassava, mandioca tai casava afrikassa,
    mandioca, yuca, macaxeira ja aipim etelä-amerikassa
    ja aasiassa se voi löytyä cassavana ja saggu biyyamina.

    Laita vaan kaikki vaihtoehdot ruutupaperille ja ei kun kauppoja kiertämään. Kerro sitten mistä löysit, mä kun oon löytänyt vaan jauhona. Tsemiä!

    VastaaPoista
  2. Jep, olen tietoinen asiasta. Tapiokajauhoihin en ole kylläkään törmännyt, mutta voisi olla hauska uusi tuttavuus, koska lienee paljon tärkkelystä. Uusi kokeilujauho kastikkeiden suurustamiseen ehkäpä?!

    VastaaPoista
  3. Olen tehnyt tapioka-jauhoista leipää. Brasilialaiset juustosämpylät paõ de queijot (reseptit löytyy googlettamalla) sisältävät tapiokaa ja ovat ainakin mun kaikkien aikojen parhaat ruuat top5:ssä, kannattaa kokeilla! Jauhoja löytyy ainakin isoista prismoista ja cittareista sieltä jyvä/jauho-osastolta.

    Tapiokaa syödään myös aamupalana. Kuivalle kuumalle pannulle laitetaan 3rkl jauhoja ja ripaus suolaa tasaiseksi levyksi ja annetaan niideen kuumentua koskematta, jolloin jauho sulaa lätyksi. Lättyä käytetään sitten leivän tai tortillan tapaan. Helppoa, halpaa ja kyllä, Erittäin tärkkelyspitoista.

    VastaaPoista
  4. Tapiokaplätyi. Ja noin helposti. Siistiä!

    VastaaPoista