Parkouria ja palmusiirappia

Puihin kiipeileminen viehätti allekirjoittanutta hyvinkin paljon pikkupoikana. Se mahdollisti nopeimman mahdollisimman siirtymisen paikasta A paikkaan maja ja piti yllättävän ketteränäkin. Ymmärsin taannoin, että minulle on annettu toinen mahdollisuus. Voin ihan heittämällä viskata kiipeillessäni pari volttiakin, eikä kukaan edes katso minua kummeksuen. Pikkupoikamaiset huvitukset on taitavasti naamioitu parkouraamiseksi, jota jokainen trenditietoinen kaupunkilainen ainakin silloin tällöin harrastelee.

Thaimaassa parkouriin on yhdistetty ansaitsemisnäkökohta. Ihmiset kiipeilevät kilvan palmuihin ja heittelevät itseään liaaneilla viereisten puiden oksille. He keräilevät samalla palmuista mahlaa, jota sitten keittelevät palmusokeriksi. Tuskin sillä rikastumaan pääsee, sillä ruokosokeri on kuitenkin The Juttu. Mutta ei lisäansiot ole lainkaan pahaksi. Ihmisiä myös tippuilee puista, joten ei palmusokeri mikään vaaraton juttu ole.

Aasia-marketeissa palmusokeria myydään usein muovipurkeissa ja paras aines tulee Thaimaasta. Tai paras ja paras, taikkusokerissa on oma pieni savuinen makunsa, jota ei erota esimerkiksi Malesian ja Indonesian vastaavista tuotteista. Tuote on monesti lähes yhtä kovaa kuin Hitti-Litti, jolloin pitää käyttää luovuttaa, miten sitä parhaiten voisi hyödyntää. Toisaalta, jos tuote on überkovaa, ei se ole parasta laatuakaan, mutta Suomessa ei kai hirveästi ole varaa olla ronkelikaan. Eilen ostamani palmusokeri ei ollut lainkaan kovaa vaan aivan täydellistä. Yksi keino on raastaa sokerista osia. Se on kyllä vähän hankalaa. Sitten voi myös silpoa sokeria kokkiveitsellään, joka on aina suositeltavaa. Ehkä helpoimmalla pääsee, jos kuorii ensin muovin massan ympäriltä ja nasauttaa pari tuhtia iskua lekalla sokerikristalleihin. Sokeri hajoaa paloiksi, jotka voi sitten laittaa uusiin säilytysastioihin. Ja juoksevaksi sokerin saa vaikka lisäämällä siihen pienen tilkan vettä ja nukettamalla mikrossa.

Jos kaikki edellinen tuntuu liian vaivalloiselta, mitä se kyllä onkin, voi palmusokerin korvata yhdistämällä tavallista kidesokeria ja vaahterasiirappia. Savufleivori tietty jää matkasta, joten jos lorauttaisi joukkoon vielä tilkan jotain hyvää savuviskiä. Tai sitten ei. Joidenkin mielestä korvaushakemuksen voi tehdä myös fariinisokerilla, mutta se on ihan soopaa. Jos tarkkoja ollaan, tarvitaan siihen Kelan lomaketta sv127.

Vaikka palmusokeria käytetäänkin lähinnä makeissa jälkiruoissa, ei se ole huuhkajampaa curryihin tai muihin vahvoihin kastikkeisiin. Varsinkin thaimaalaisessa keittiössä sitä palvotaan vähän kuin esi-isiä konsanaan. Mahtavat fibat se antaa mm. Santa Marian fishsaucelle: ei paljon muuta tarvi kuin riisiä, kaffireita, kokoosmaitoa ja vihanneksia, niin jo on ateria koossa. Niin tosiaan, kookosmaidon kanssa se on ihan säädyttömän syötävää. Oikein hävettää kuinka hyvää. Katkarapuja kippoon ja menoksi. Eli ideanahan tässä on koko ajan löytää oikea suolaisen ja makean tasapaino. Kalakastike on suolaista ja niin myös katkaravut. Myös papaijalle palmusokeri potkaisee lähtemättömän vaikutuksen, en tiedä kyllä miksi, mutta kättä on selvästi lyöty. Panna cottaa sillä voisi maustaa tai vaikka tehdä jotain hauskaa kookostahnaa. Kaakkois-Aasiassa kovin rakas jälkkäri on burbur cha cha: tapiokaa, bataattia ja kookosmaitoa. Sitäkin voisi kai väkertää. Mutta ei tänään. Jossain muistan nähneeni lettuja, joiden väliin oli laitettu siirappisia banaaneja. En voinut vastustaa kiusausta.

Hasselpähkinälettuja ja palmusiirapissa pyöriteltyä banaania

lettutaikinaa, johon on lisätty puolta litraa maitoa kohden ½ dl hassepähkinärouhetta

½ dl vettä

3 rkl palmusokeria
2 banaania viipaloituna

Sekoita lättytaikinan aineet ja anna jauhojen turvota jonkin aikaa. Taikina saa olla kohtuullisen paksua. Paista lätyt voissa.

Mittaa kattilaan vesi ja palmusokeri. Sulata sokeri ja lisää banaanit. Anna muhia hetki.
Tarjoa lettujen kanssa palmusiirappia ja kermavaahtoa.