3.5.2006

Sikkeä mahan täydeltä

Koti ei saisi olla vain primääritarpeiden tyydytyspaikka, missä levätään makuuhuoneessa, tankataan keittiössä ja peseydytään kylpyhuoneessa. Syömistapahtuma on se, joka kokoaa ihmiset yhteen, yhteisen pöydän ääreen, Sikke Sumari sanoo.
Miesten primääritarpeita Sikke tyydyttänee paidallaan. Heh. Makeaa mahan täydeltä. Kas kun ei Parhaat munkkireseptini. Joka tapauksessa kirjassa on mukavia ohjeita ja jotain olen sieltä jo toteuttanutkin. Reseptit sopii hyvin alottelijoillekin ja oikeasti huutavat herkuttelemaan. Ja kyllähän ateria pitääkin päättää herkkuun: mikä voisikaan olla parempaa kuin siivu yksinkertaisen kauniin hyvää ja törkeän makeaa suklaakakkua. No esimerkiksi Hart–Sport, tuo erätaukojen pelastaja, mutta ei siitä sen enempää. Siken kakusta sokerihumala on taattu.
Muuten sokerista tuli mieleen... Pepsi on kuulemma lanseerannut jonkun uuden kullanvärisen Pepsi Max Goldin. Pitäisi olla jo kaupoissa, mutta ainakaan minä en ole vielä törmännyt. Tuotetta myydään 0,33 litran tölkeissä. Aspartaami aiheuttaa yleensä vihaa ja toivonkin, että tuo olisi jollain muulla makeutettu. Olen tainnut ennenkin todeta, että ainut hyvä light-juoma on Ananas Light. Piste.
Ja vielä lopuksi kohahduttava uutinen: e-vitamiinia pitää nauttia kohtuudella, sillä uusien tutkimusten mukaan liiallinen nautiskelu voi kutsua miehen ja viikatteen vierailulle. Mieti sitä.

Sirkka Sumuvalon suklaakakku (nimi by Chef Master Big-M)
1 dl espressoa tai jotain vahvempaa kahvia
250 g tummaa suklaata
2 dl sokeria

250 g voita
4 kananmunaa
Kaada kahvi astiaan, jossa sulatat suklaan. Ja suklaan laitat hieman pienempiin osiin ja sulatat vesihauteessa. Kun suklaa on sulanut, lisää vuorottelen sokeria ja voita ja sekoittele samalla. Ota astia pois vesihauteesta ja lisää joukkoon 4 kevyesti vatkattua kananmunaa. Sekoita. Kaada irtopohjavuokaan, jonka pohjan olet päällystänyt leivinpaperilla. Paista uunissa 175 asteessa 40 minuuttia. Kakku kohoaa uunissa, mutta läsähtää, kun otat pois. Keine panic.
Tarjoa vaikka kermavaahdon tai vaniljajäden kera. Kuvan punainen kastike on tehty mustaviinimarjoista, vedestä ja tomusokerista. Aivan tajuton suklaakakku ja tosi helppo. Maku vaan paranee muutaman jääkaappipäivän jälkeen.

8 kommenttia:

  1. Vaikuttaa herkulta! Sitä vaan ihmettelen, että mitä tarkoittaa suklaakakun yhteydessä "muutama jääkaappipäivä?" Moista käsitettä ei meidän perheessä tunneta :)

    VastaaPoista
  2. Juu pakko myöntää, että muutama jääkaappipäivä vaatii ylimaallista itsehillintää. Mutta ideana onkin vaan se, että ekana päivänä kakkua ei kannata ainakaan syödä ;)

    VastaaPoista
  3. Jos tekis kerralla pari kakkua ni toinen ehkä kestäiskin pari jääkaappipäivää.. :P

    VastaaPoista
  4. I really enjoyed looking at your site, I found it very helpful indeed, keep up the good work.
    »

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Super color scheme, I like it! Good job. Go on.
    »

    VastaaPoista
  7. This site is one of the best I have ever seen, wish I had one like this.
    »

    VastaaPoista
  8. Hei polkkapossu! Olen seurannut edesottamuksiasi lieden aaressa jo jonkin aikaa, ja sain vihdoin eilen aikaiseksi kokeilla tata sumusireenisuklaakakkua. Hyvaa on! (vaikka en malttanutkaan antaa sen paistua ihan kypsaksi asti, seuraavalla kerralla sitten..) :)

    Kiitos inspiroivista resepteista!

    VastaaPoista