7.5.2006

Rayando el sol

Viikonloppu tuli loistavaan paikkaan vapaapäivineen. Ajoissa lauantaina auto kohti mökkiä. Täytyy sanoa, että viikonloppu maistui hyvältä. Aikamoista mässäilyä ja happijumppaa. Mukavaa olla ulkona, kun aurinko porottaa, vaikka pientä tuulenvirettä olisikin kaipaillut. Tänään mittari näytti 25 astetta, joten helleraja taisi sanoa poks. Aurinkoa ihmettelemään saapui myös sisilisko, joka käristi itseään välillä mahallaan, välillä selällään maaten. Kesykin taisi olla, kun ei paljon välittänyt ympärillä häärivästä yleisöstä. Häntäkin pysyi mukana, vaikka mahasta kutitin.

Olinkin jo pitkään odotellut grillikauden avausta. Loistavaa. Parsaa ja hollandaisea, perunoita, silliä, kassleria, kermaista jaloviina-pippurikastiketta, salaattia ja jälkkäriksi hieman Sumuvalon suklaakakkua. Ai ai. Elämä maistui ja ruokakin; sanat jotka voisi hetkittäin synonymisoida. Välillä mölkkyilyä ja leppoisaa oleilua ehkä muutaman yhteislaulun ja kajahtavan sihijuoman siivittämänä ja illalla saunaan ja taas uusi grillaus. Ciapattaa, kanasalaattia, täytettyjä herkkusieniä, savunmakuista lohifilettä ja tietysti makkaraa. Loistavaa perusgrillattavaa. Vaikka täytetyt herkkusienet ovatkin jo vanha tuttavuus, ne jaksavat aina iloisesti yllättää. Tällä kertaa täytteessä ei ollut muuta kuin sienten jalat, aurajuustoa ja vähän tomaattia, mutta mainiolta maistui. Ulkona ruoan kokeekin usein maukkaammaksi. Hetken kruunasi keväisen hämärän luoma pimeä samettikehto, josta tulenlieskat yrittivät tanssia tiensä taivaaseen siinä kuitenkaan onnistumatta. Pahuksen grilli ei nimittäin meinannut millään syttyä, vaikka joukossamme vaikuttikin vanha tai siis entinen tai tarkemmin ex-Ilpoisten Vuortenkävijä.

Kanasalaatista tuli aika mukavan makuista, joten laitanpa tähän summittaisen ohjeen. Heittelin vähän mukaan kaikenlaista, mitä oli mökille tullut raahattua mukaan.


Polkkaava kanasalaatti
2 kypsää kananrintafilettä
1 iso kesäkurpitsa
10 hillosipulia
10 mustaa oliivia
2 paprikaa
1 sipuli
6 palaa aurinkokuivattua tomaattia

KASTIKKEESEEN
majoneesia
omena-päärynämehua
currya

Paloittele kaikki raaka-aineet pienemmiksi ja sekoita. No oliiveja ei ehkä kannata pilkkoa. Sipulin vedin ensin puoliksi ja sitten leikkasin puoliympyröitä. Sekoita kaikki ainekset keskenään.

Ja sitten kastikkeeseen. Näistä määristä en oikein tiedä, kokeile ja maistele. Kaada majoneesiin mehua ja reippaasti currya ja sekoita hyvin. Voi olla ihan omenamehuakin vaan. Kaada salaattiainesten päälle ja sekoita hyvin. Delicious.

Aamupalakin maittoi auvosti auringossa. Useimmiten tulee huitaistua joku nopea leivänpala ja siihen vähän jotain päälle. No ei tässäkään aamupalassa sinänsä mitään erikoista ollut, mutta samoista aineista voi silti saada herkullisemman aamupalan, kun vähän asettelee. Eli lautasen pohjalle jääsalaattia ja kirsikkatomaatteja. Paahdettu paahtoleipä pedin päälle kahdeksi kolmioksi ja palojen väliin leikettä, juustoa ja heh, pätkä grillimakkaraa. Herkkusienien täytettä jäi ihan hinunen, joten se sopi rakennelman päälle kaunistukseksi. Muutama oksa rucolaa ja pieni loraus hunajaa kasan päälle ja muuta ei mies enää aamulla kaipaakaan. Paitsi muutaman siivun kurkkua ja rapsutusta leuan alta.

Kotimatkalla poikettiin sittarissa heräteostoksilla. Käteen jäi pinaattia, silakoita ja piparjuurta. Niistä pitänee jotain kehitellä huomenissa. Jos jaksaa.








5 kommenttia:

  1. Very best site. Keep working. Will return in the near future.
    »

    VastaaPoista
  2. Your website has a useful information for beginners like me.
    »

    VastaaPoista
  3. Very pretty site! Keep working. thnx!
    »

    VastaaPoista
  4. Nice colors. Keep up the good work. thnx!
    »

    VastaaPoista
  5. Hmm I love the idea behind this website, very unique.
    »

    VastaaPoista