26.2.2006

Let me ask you one question sir!

Aloin ehkä vasta hieman ymmärtää tunisialaisia ihmisiä, kun matka jo loppuikin. Tunisialaiset saattavat tuntua hieman päällekäyviltä, mutta loppupeleissä ovat ystävällisiä ihmisiä. Järjestäen he kyllä yrittävät viilata linssiin, mutta se on maan tapa. Tai ainakin haluaisin uskoa niin, jos se hieman vähentäisi pahoja ajatuksia.

Soussen parasta antia oli ehdottomasti medina eli vanhakaupunki, jossa muutuin takaisin pikkupojaksi, joka oli päässyt ensi kertaa karkkikauppaan. Turisti haistetaan siellä jo ennen kuin menee portista sisään. Pienillä kapeilla kujilla on kojua kojun perään. Nahkatakkeja, astioita, kilpikonnia, mausteita, vihanneksia, huntuja, vesipiippuja, kaneja, mattoja - oikeesti ihan kaikkea voi tulla vastaan. On kyllä aika ahdistavaa, kun minä vaalea viikinki kävelen kujalla ja jo vähintään seitsemän kauppiasta on ottanut minut kohteekseen. Vuoron perään tartutaan hihaan ja yritetään saada kiinnostus heräämään. Jokaisella on oma taktiikkansa, mutta seuraava on yleisin: let me ask you one question sir: where do you come from? Siihen kun vastaa Finland, alkaa juttu lentää. Paivaa paivaa, mita kuuluu kukkuluuruu, ärrän kierrän ympäri orren, kissan pistan poskeen. Alkuu nuo tietysti olivat aika huvittavia. Tavallista oli myös, että kerrottuani olevani Suomesta, kauppias kertoi, että hänen entinen vaimo, nykyinen vaimo, suku, ystävä tai ihan kuka vaan oli Suomesta. Hauskaa sinänsä, että sain sellaisen kuvan, että jokaisella medinan kauppiaalla oli koko suku asunut Suomessa jo lähes 30 vuotta. Yritin jopa välillä vaihtaa maata ja sanoin olevani Venäjältä. Eipä auttanut: sama litania venäläisiä tervehdyksiä ja sanoja tuli vastaan. Jälkeen päin ajateltuna tuntuu aika hauskalta tavalta, jonka taidan ottaa omakseni. Menen kävelemään Turun torille ja kun tulee vastaan ulkomaalainen, kysyn mistä hän on kotoisin, jonka jälkeen ladon kaikki tuntemani kyseisen kielen sanat tiskiin. Totean, että sukuni on asunut hänen maassaan jo 30 vuotta ja rakastan kyseistä maata.

Medina on myös tinkaajan helmi. Kauppiaat pyytävät tuotteistaan ihan sikahintoja ja välillä säälitti katsoa vierestä, kun osaa turisteja viilattiin linssiin pahemmin kuin optikko tai Pekka Pouta parhaimmillaan. Eräästä nahkalaukusta pyydettiin alkuun 165 dinaaria (10 D = 6,5 €), sitten hinta tippui 130 dinaariin. Tuumasin että hinta on much too high, jolloin kauppias kysyi, mikä sitten olisi hyvä hinta. Kerroin 20 dinaaria, jolloin kirosanat lentelivät ja kauppias alkoi huutaa sabotaaz sabotaaz ja why do you hate me, please respect me. Ne olivat aika hauskoja tilanteita, koska tinkaaminen on sangen hupaisaa. Lopulta laukku lähti mukaan 30 dinaarilla. Kipot ja kulhot olivat uskomattoman hienoja ja niitä tietysti oli pakko muutama ostaa mukaan. Varsinkin tähän isoon astiaan ihastuin, jonka onnistuin tinkimään 45 dinaarista 8:aan.



Mausteita kuolasin kieli vaahdossa ja nokka transsissa. Välillä jäin ihastelemaan vieri vieressä seisovia isoja maustepusseja, joiden tuoksut eivät voinee olla tästä maailmasta. Mausteita sitten lähtikin Suomeen kohtalaiset keolliset, osa sellaisia, joista minulla ei ole hajuakaan. Joskus yritin kysyä, mitä mauste oli, mutta arabian kieli ei oikein taitu minulla ja englanti taas harvemmin maustekauppiailla. Mutta ei se mitään. Pitänee surffailla maustesivuilla, jos löytäisi jotain tutun näköisiä maustekuvia. Kokeilu rules.

En voi sanoa, että tunisialainen keittiö olisi tullut kovin tutuksi. Couscousia en saanut grammaakaan, vaikka sen pitäisi olla ihan perusjuttu pohjoisessa Afrikassa. Kerran kyllä yritin, kun listalla luki couscous royal, mutta senkin olisi saanut vain tilaamalla etukäteen. Mielenkiintoista. Mutta tulihan sitä toki maisteltua paikallisia herkkuja. Ja tulin syöneeksi myös ehkä elämäni ikimuistoisimman aterian eräässä kalaravintolassa, jossa ei ollut ruokalistaa, vaan ns. fixed menu. Alkuun pöytään tuotiin patonkia, oliiveja, vihanneksia ja harissaa. Olen muuten menettänyt sydämeni harissalle, jota lopuksi aloin jo käyttää leivän päälle kuten paikallisetkin tekevät. Tulisuuteen alkoit tottua, ainoa huono puoli oli, että huulet turposivat kokemuksen puutteesta. Seuraavaksi tarjoilija toi pöytään reilut kymmenen pikku kulhoa, jotka pitivät sisällään vihanneksiä, äyriäisiä, mustekaloja, kaloja, höyrytettyjä, friteerattuja, keitettyjä, tuoreita. Hieman kyllä suumme loksahtivat auki ruokien tuoksuista, näöstä ja määrästä.

Melkein kaikki tuli kuitenkin syötyä ja olo oli kieltämättä aika täysi. Odottelimme
jo jälkiruokaa, kun tarjoilija laski pöytämme keskelle hervottoman kalavadin, jossa oli joku iso kokonainen vaalea kala ja kaksi pienemää. Lisänä oli muutama jättikatkis ja iso lautasellinen ranskalaisia perunoita. Siinä vaiheessa loppui huumori, sillä maha oli jo täysi kuin Tokion metro. No kiltisti maistelimme kaloja, jotka kyllä olivat aivan fantastisen makuisia. Jälkiruoaksi tarjoilija heitti meitä raikkaalla sitruunasorbetilla, mandariineilla ja appelsiineilla. Tässä vaiheessa olisin voinut ilmoittautua viralliseksi ympyrän mitaksi, mutta tyydyin vaan pyörimään hotellihuoneeseen.

Tulen vielä turinoimaan Tunisiasta myös ruokaohjeiden merkeissä ja kertomaan tunisialaisen keittiön tyypillisistä herkuista. Nyt en jaksa kuitenkaan kokkailla kummempia, sillä olo on väsynyt kuin Pohjois-Korean virkamiehellä. Mutta maito ja lämi maistuisi.

5 kommenttia:

  1. Kautta kärsäni! Miten en ole ennemmin havainnut tätä possublogia?

    VastaaPoista
  2. Aina mukavaa saada uusia lukijoita :)

    VastaaPoista
  3. Kerro sitten ulkomaalaisten reaktiot Turun torilla kokeiltuasi tuota taktiikkaa. Tipahtaisivat varmaan hämmästyksestä maahan istumaan. ;) Olipa muuten kiva lukea tuota teidän ravintolakokemustannekin.

    VastaaPoista
  4. Tunisia on ihme maa. Meni täysin hermot, kun koko ajan joku halusi minun ostavan jotain. Pysyn visusti Euroopassa tästä lähtien.

    VastaaPoista