26.5.2019

Punaviinisuositus: Gran Appasso Collezione Old Vines Primitivo 2017


Gran Apasso -pullo painaa kuin sammio sulatettua lyijyä. Punaviini maistuu kuitenkin huomattavasti lyijyä paremmalta, eikä tässä ole edes metallista makua. Vaan on se silti raskas puteli, rypäle on varmaan niin hienosti konsentroitunut (ks. alla).

Tämä italialainen helmi uiskentelee suussani niin ryhdikkään luontevasti, että päätin antaa sille ihan oman luvun Polkkapossun historiassa. Ja taitaa tämä muillekin kelvata, sillä viini sijoittui pronssille Vuoden viinit -kilpailussa sarjassa Euroopan punaviinit, hinta 13-18 euroa

Maa: Italia
Rypäle: Primitivo
Hinta: 17,97€
Alkoholiprosentti: 16
Sokeri: 10,0 g/l
Hapot: 5,9 g/l


Alkon luonnehdinta: keskitanniininen, kirsikkahilloinen, mustikkainen, karhunvatukkainen, suklainen, vaniljainen, tamminen. Ruokaehdotuksesi Alkosta pistetään esimerkiksi barbeque-marinoituja possunribsejä, kasvis-naudanlihavartaita tai T-luupihvejä. Yleisesti ottaen savuaromien kanssa tämä on hyvä pari. Mikäli ruoka ei maistu, ota vaikkaa tassuusi savuaromiliemitötterö ja tuoksuttele sitä siinä siemailun ohessa.
  
Gran Apasso ei ole ihan perus-appassimento, joita alkon hyllyillä on ihan liikaa. Appassimento-menetelmällä valmistettujen viinien rypäleitä on kuivattu ainakin hetken aikaa, jotta rypäleen parhaat maut on saatu tiivistymään. En ole ihan varma, mitä appassimento tällä hetkellä ihan käytännössä tarkoittaa. Siis mitä pitää tehdä, että tuota nimeä voi käyttää.  Mutta juuri tällä hetkellä en jaksa asiaa murehtia.

Primitivo-rypäle on lähtöisin Kroatista, josta se ajautui kloonina Italian kantapäähän Pugliaan (Apuliaan). Zinfandel on Primitivon Amerikan serkku, geeniperimältään hyvinkin lähellä. Mainioita rypäleitä ovat molemmat. 

Tästä kuules semmonen viini, että hetken joudut ihmettelemään. Älkää nyt silti masentuko, että Alko on tänään kiinni, nopeimmille näitä on Turun kaupoissa vielä alkuviikosta jäljellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti