1.2.2016

Gluteeniton siemennäkkäri

Nyt teki kuulkaas äitimuori sen verran koukuttavan houkuttavaa siemennäkkäriä, että alkaa puntit värähdellä kuin Tanssiorkesteri Focuksen pojilla parhaimmillaan. Hekin kuulemma tykkäsivät tästä, vaikkeivät olleet edes maistaneet. Eipä sinänsä, aika hitti tämä onkin, Kangasalla näitä on jo natusteltu yli kultalevyrajan. Mikä tarkoittaa käytännössä yli 10000 puraisua. Saattaa olla Kangasalan toinen julkkis ihmeissään vaikka Emma-gaala ehdokkaana juuri nyt onkin.

Ohje on jostain napsastu, mutta äippä on jonkin muutoksenkin tehnyt. Ja näyttäisi ihan gluteenittomalta.



Äidin gluteeniton siemennäkkäri

1 3/4 dl tattarijauhoja 
1 dl chiansiemeniä
3/4 dl pellavansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä 
1 dl kurpitsansiemeniä 
1tl psylliumjauhetta 

Kaikki sekaisin ja päälle 2,5dl kiehuvaa vettä ja 0,5dl oliviöljyä. Sekoitetaan ja annetaan turvota 10 minuuttia, mieluiten puoli tuntia. Levitetään pellille, päälle toinen leivinpaperi jonka avulla saa tasaisesti. Otetaan päälileivinpaperi pois. Tehdään ruudut valmiiksi ennen paistoa, ripotellaa päälle jotain isokiteistä suolaa esim. sormisuolaa ja paistetaan 160 asteessa n. 60 minuuttia keskitasolla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti