4.7.2015

Sriracha-lahna

Hän on ihan väärässä, joka väittää, ettei kalaa kannata pilata väkevillä mausteilla. Tai sinänsä oikeassa, ei sitä tietty pilata kannatakaan, vaan eihän se pilalle menekään. Kaakkois-Aasiassa valkoista kalaa hellitään chileillä, limellä ja korianterilla. Ruoka ei voi mennä ihan pieleen, jos niillä lähtee liikkeelle.

Täällä saaressa on tapanani istahtaa illalla kalliolle, ottaa onki toiseen käteen ja   joskus olut toiseen. Eilen koukkua maistoi pari isompaa ahventa ja tosi iso lahna. Siis tosi iso mato-onkijan vinkkelistä. Lahnasta valmistin yhden parhaista tekemistäni lahnaruuista, suosittelen testaamaan, valmistaminenkin on hyvin yksinkertaista.

Sriracha-lahna

1,5 kg lahna
suolaa
2 rkl flying goose sriracha -chilikastiketta
1 rkl soijaa
puolikkaan limen mehu
2 tl juoksevaa hunajaa
1 tl sinappia
muutama varsi tuoretta korianteria

Perkaa ja suomusta lahna, vedä kylkiin muutama viilto terävällä veitsellä. Suolaa kevyesti sisus. Sekoita kipossa muut ainekset, lusikoi molemmille kyljille ja ihan vähän sisällekin. Anna maustua 20 minuuttia. Paista 200 asteessa 15 minuuttia ja laske sitten lämpö 150 asteeseen. Paista vielä 15-20 minuuttia. Älä välitä, vaikka lahna hieman halkeilee, johtuu viilloista. Syö uusien perunoiden ja hölskykurkkujen kanssa.

Perhana että olikin hyvää, ei siitä syötykään toista päivää. Uutta matoa koukkuun siis!

4 kommenttia:

  1. Mikä idea! Aion antaa lahnalle vielä yhden mahdollisuuden - tällä reseptillä! Unholaan jääköön lapsuuden lahnahyytelö...

    VastaaPoista
  2. Rakastan srirachaa, lahnaa stön harvoin. Se on kuitenkin aika halpaa, voisin testata, sillä yritän syödä enemmän kalaa.

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta. Tehtiin tätä eilen ja loppukalasta taisteltiin. Limeä ei ollut, mutta korvattiin se sitruunalla. Onko jotain vinkkejä suomustamiseen, suomuja oli joka puolella?

    VastaaPoista
  4. Kiva että kaikille on maistunut. Suomustamiseen kaksi vinkkiä: jos mahdollista, tee se ulkona ja jos lentelevät suomut ärsyttää, voit laittaa kalan läpinäkyvään pussiin. Tai pyydä kohteliaasti kalakauppiastasi suomustamaan.

    VastaaPoista