19.1.2015

Marinoidut paprikat

Vanhalla kunnon kato hirvi - harhautuksella sain anoppini jälleen kääntämään päänsä ikkunaa kohti. Empimättä tartuin hänen tarkoin varjeltuun reseptikirjaan ja valokuvasin kahdessa silmänräpäyksessä muutaman satunnaisen sivun.  Kuinka ollakaan osuin vahingossa sivulle, johon oli raapustettu tosi hyvät reseptit. Vielä mukavampaa oli, että kamerani paljasti tuolta marinoitujen paprikoiden reseptin - samaa tavaraa, jota olin juuri huumassa maistellut joulun brunssipöydässä.

Paprika on yksi lempihedelmistäni ja pidän niin punaisista, keltaisista kuin vihreistäkin. Vihreä on hieman karvaampaa, sillä siitä puuttuu punaisen ja keltaisen makeus. Punaisessa taas on sylillinen lykopeenia ja keltaisessa kourallinen C-vitamiinia. Paprikoita syödään ympäri maailmaa, suomalaisille se tuli paremmin tutuksi 70-luvulla, kun unkarilaiset padat tulivat muotiin. Villinä paprika kasvaa Meksikosta pohjoiseen Etelä-Amerikkaan, mutta ylivoimaisesti suurin tuottaja on Kiina.

Marinoidut paprikat eli pimientos marinados

Erivärisiä paprikoita
Tilkka vettä
Suolaa

Marinadi:

Murskattua valkosipulia
Hunajaa
Balsamiviinietikkaa
Oliiviöljyä
Suola, Mustapippuria

Leikkaa paprikat paloiksi, poista kannat ja siemenet. Kypsennä palat mikrossa tai uunissa, kunnes ne ovat pehmenneet. Nylje kuori, jos tahdot, vihreistä lähtee huonoiten. Paahda vielä pannulla niin, että pinta hieman mustuu. Siirrä kulhoon ja kaada päälle marinadi. Pidä kylmässä yön yli.

Näitä herkkuja voi syödä lisukkeena, salaateissa tai vaikka grillatun lihan kyydissä. Erityisen hyviä ovat myös tikussa pienen juustopalan esim. manchegon kanssa tapastellessa. Paprikat voi ajaa myös tahnaksi ja lisätä haluamiaan yrttejä ja sivellä leivälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti