31.3.2013

Terve perse kantajaansa kiittää

Kieltämättä mämmi näyttää kokemattoman silmään siltä, kuin kyseessä olisi toiseen kertaan tarjottava ruoka. Häliäkö vällä, mämmi on hyvää, kunhan sitä syö kerran vuodessa ja silloinkin kohtuudella. Ilman kohtuutta tuloksena on koristelemattoman siivo liperiläinen sanonta "Terve perse kantajaansa kiittää".

Koska olen kuitenkin kohtuuden mies, jäi mämmiä käyttämättä puoli tuokkosellista eli n. 350 grammaa. Snickers-piirakan ohjetta etsiessäni muistui mieleen mainion Hellapoliisin kirjasta toinen ohje, nimittäin mämmikakku. Miksipä ei, kakusta tuli erittäin maistuvaa ja muutenkin se oli joltisenkin helppotekoinen.

Enkä edes tuunannut reseptiä yhtään.

Mutta jos olisin tuunannut, niin savoiardikeksit olisi voinut kostuttaa grand marnierilla, mämmimassaan olisi voinut sekoittaa hieman appelsiinimarmeladia tai esimerkiksi hillottua appelsiinin kuorta.  Mutta tässä siis (lähes) alkuperäinen ohje:



Mämmikakku (hyydytetty)


8-10 annosta

Pohja
5-6 savoiardikeksiä
1/2-3/4 dl maitoa
1 tl vaniljasokeria

Perustäyte:
4 liivatelehteä
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g vaniljarahkaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl vettä

Lisäksi:
350 g mämmiä
1/2-3/4 dl sokeria

50 g pähkinärouhetta

Koristeeksi: suklaamunia

Leikkaa halkaisijaltaan 18-20 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Laita savoiardikeksit vuokaan ja kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen määrään kylmää vettä. Vaahdota vaniljakastike ja vatkaa joukkoon vaniljarahka, mausta vaniljasokerilla. Kuumenna vesi kiehuvaksi esimerkiksi mikroaaltouunissa. Liuota vedestä puristetut liivatelehdet joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää liivateneste täytteeseen koko ajan sekoittaen.

Jaa seos kahteen osaan. (Allekirjoittaneen huomautus: tämä ei siis tarkoitia 50-50)
 

Sekoita toiseen seokseen mämmi ja sokeri, sekoita tasaiseksi. Sekoita toiseen seokseen pähkinärouhe.

Kaada vuokaan ensin mämmitäyte ja päälle pähkinäinen täyte. Anna hyytyä mielellään yön yli. Irroita kakku vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Koristele
munalla, jos olet tarpeeksi taitava.


3 kommenttia:

  1. Hei,
    uskon että mämmikakku on hyvää,
    silti mämmiäkin kannattaa syödä paljon,
    ja pashaa uusina versioina,
    mutta eniten minua nyt entisenä itäsuomalaisena kiinnostaa, että oikeastiko tuo perse-sanonta on itäsuomalais-liperiläinen???????

    VastaaPoista
  2. On se. Ainakin tiedän yhden liperiläisen rengin sitä käyttävän ja sehän siitä tekee jo liperiläisen.

    VastaaPoista