13.8.2006

Nikomakhoksen etiikan jalanjäljillä


Sain tänään kolmekiloisen hauen, joten iltapalan kanssa ei tullut isompaa ongelmaa. Hauen saamisella en tarkoita, että olisin ollut virvelöimässä, vaan siis tosiaan sain sen. Uudenkaupungin vesistä se tuli. Jotenkin. Mukanaan hauki toi myös katajanmarjoja, mikä on aina positiivista.

Kyllä kolmekiloinen hauki muuten jo sen verran jässikkä on, että äitiä tulisi ikävä, jos jalasta kiinni nappaisi. Todennäköisyys ei ole mikään kovin suuri, sillä hauki maiskuttelee lähinnä pienempiä kaloja. Tuskin se minua ahveneksi luulisi, tai jos niin hullusti kävisi, suosittelisin pikaista optikolla käyntiä.

Haukea haukutaan ihan suotta. Ihan nannaa se on. Saattaa siinä vähän ruotoja olla, mutta kärsivällisyyshän on moraalifilosofinen hyve. Koska hyveet ovat asioita, jotka saavat elämämme kukoistamaan, on kokkaaminenkin epäilemättä hyve. Eksyin. Fileen oikea paloittelu kyllä jelppaa hieman ruotojen kanssa. Siitä enemmän täältä ja täältä. Ei muuta kuin hauki pannulle ja kastiketta tekemään. Eikä mitään kovin kevyttä. Tämä kastike on helppo ja nopea valmistaa.


Voinen siiderikastike hauelle


1 dl kuivaa omenasiideriä
½ kanaliemikuutio
2 dl kermaa
1/3 sitruunan mehu
ripaus sokeria
maizenaa
50 g voita vähintään
(suolaa)

Mittaa kattilaan siideri ja lisää liemikuutio. Kiehauta. Lisää kerma ja kiehauta taas. Purista sitruunan mehu ja ripauta mukaan hieman sokeria. Suurusta maizenalla ja lisää voi. Tarkista suola.

7 kommenttia:

  1. Oli hyvä kastike. En olisi ikinä tajunnut laittaa siideriä kastikkeeseen. Ja muille lukijoille suosittelen myös ja toista Polkkapossun kalakastiketta eli löytyy kohdasta http://polkkapossu.blogspot.com/2006/03/sei-you-sei-me.html siitä on tullut perheemme ihan säännöllinen herkku isoäitiä myöten.

    VastaaPoista
  2. Komeita kuvia olet ottanut sitten viime käyntini. Miten hiilihydraattien vähentäminen on sujunut? Onko paino laskenut, jos saapi kysyä? En ole erikoisen hyvä kalan valmistaja, mutta täytynee kokeilla noita kastikkeita...

    VastaaPoista
  3. Juu. Porkkananektarikastike on herkkua.

    VastaaPoista
  4. No hyvinhän tuo hiilihydraattien vähentäminen on onnistunut. En edes ole ottanut asiaa kovin tosissani, mutta parin viikon aikana on lähtenyt viitisen kiloa. Eli ei hullummin :)

    Ja kuules myy... porkkananektarikastike kehiin, niin ateria ei voi epäonnistua.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana kastike tämäkin. Olen jo ihastuttanut ystäviäni porkkanakastikkeella ja nyt vielä tällä. Ihmettelevät, että mistä minä näitä löydän ja olenkin kertonut mistä.Reseptejä hyvien juttujen kera. Kiitos !

    VastaaPoista
  6. No terkkuja isoäidille, jos hän niin herkku kerran on :)

    VastaaPoista