Leffaillallisen jälkilöylyt

Jos viime kerralla arvoit, kannattaako Scandic Julian Bistro Juliennen järjestämälle elokuvaillalliselle osallistua, mutta jäit kuitenkin kotisohvalle raapimaan varpaitasi, pieleen meni. Yhtä hyvin olisit illallisellakin voinut rapsutella kenenkään huomaamatta. Sen verran olivat kaikki innoissaan hyvän ruuan, juoman ja elokuvan muodostamasta ilmapiiristä. Katsokaa nyt tuota alla olevaa kuvaakin, tuleeko hyvää fiilis?! 

Keittiöpäällikköguru Mervi

Leffaillallinen järjestettiin kuukausi sitten eli 9.9.2017. Hiljalleen alkaa ruoka laskeutua vatsassa, joten on hyvä hetki palata tapahtumaan. Elokuvana näytettiin yhdysvaltalaisen kirjailijan F. Scott Fitzgeraldin romaaniin Kultahattu perustuva The Great Gatsby. Leonardo di Caprio näyttelee miljonääri Jay Gatsbya, joka on rikastunut salakuljettamalla ja myymällä alkoholia kieltolain aikana. Illallinen nautittiin siis kuinkas muutenkaan kuin 20-luvun hengessä.

Menu (39€) + tarkkaan valittu juomapaketti (21€)

Alkupaloiksi salaatteja New Yorkin tyyliin

Alkuruokana äyriäiscocktail

Väliruokana sellerikeitto, syysomenalastuja ja pekonimurua

Pääruokana porsaanfilettä Black & White

Raikastajana päärynää ja vadelmamelbaa

Jälkiruokana pieni ananaskeikauskakku

Kiitos keittiölle, ihan huippua kaikki. Hyvin valittu kokonaisuus ja välissä kivoja ylläreitäkin, joita ei edes mainittu listalla. Toiseksi kiitos juomapuolesta, olikos tämä nyt toinen vai kolmas kerta, kun osallistuin leffaillalliselle, mutta kuitenkin aina olen ihmetellyt, kuinka nappiin juomavalinnat ovat menneet. Ja kolmanneksi kiitos salihenkilökunnalle. Tarjoilu hoitui vähintäänkin mallikkaasti ja on vaan pakko ihmetellä, kuinka sen voi edes saada noin hyvin hoidettua ilman elokuvan katsomiseen aiheutuvia häiriöitä. 

Entäs itse ruuat?! Homma käynnistyi Amuse Bouchella eli keittiön tervehdyksellä, leväkaviaaria paahdetulla leivällä. Ihan kuin olisin edes tarvinnut mitään ruokahalun herättäjää, olin koko päivän ollut ravinnnotta ja lähes tuntenut jo vielä syömättömän ruokalistan maut suussani. Alkupaloiksi tarjoiltiin kaksi klassikkosalaattia, waldorf ja caesar, siemennäkkäriä ja paahdettuja pähkinöitä ja manteleita. Pöytäseurueemme totesi, että harvoin saa mistään niin hyvää caesaria, kastike siinä oli ihan järjettömän makoisa ja sehän on caesarissa todella isossa osassa. Äyriäiscocktail oli seuraava klassikko, mukava suolaisen kirpeä rapuhässäkkä, joka oli rehellisen raikas eikä pilattu majoneesilla. Joka toki kuuluukin usein rapucocktailiin, mutta kun seuraavana ruokana oli kermaista keittoa, oli hyvä, että majoneesi oli jätetty pois. Ja millainen keitto tuo sellerikeitto oli, huh. Minähän olen vannoutunut keittojen ystävä ja tiesin, että hyvää tulee. Pystyin näkemään osan ihmetyksen sellerikeitosta listalla, mutta vielä paremmin pystyin näkemään sen, kun ihmiset saivat henkisiä kiksejä ensimmäisellä keittolusikallisellaan. Tapani mukaan en malttanut pysyä poissa keittiöstä ja illan päättyessä poistuin tyytyväisenä sellerikeittorasian kanssa. 

Jos äsken mainitsin jotain caesarin kastikkeesta, niin seuraava ruoka innoitti pöytäseurueemme naisjäsenen hurmiolliseen vuodatukseen. Black and white -annos oli sinänsä hyvinkin yksinkertainen possun sisäfilejuttu kauden juureksineen, mutta nuo soosit nuoltiin lautasilta ehkä jopa suuremmalla intohimolla kuin kastikkeet Linda Lovelacen 1972 tähdittämässä taide-elokuvassa. Keittiö oli hienosti huomioinut myös lihattoman ruokavalion ja possulle oli tarjolla vaihtoehtona kala-annos. Lopuksi nautiskeltiin vielä raikastajana hauska vadelmamelba päärynän kanssa ja pieni ananaskeikauskakku. Ai nami kaikille näille kerran vielä. Ja leffakin oli hieno.

Kun seuraavan kerran kyselette multa, mihin Turussa kannattaa mennä syömään, niin tiedätte jo yhden erinoimaisen vaihtoehdon. Ja onhan siellä aikamoinen brunssikin.