14.3.2017

Kolme kukkakaaliohjetta sielunmaisemastani

Kuinka ollakaan kukkakaali on eräs lempparikaaleistani. Ja kuinka ollakaan eräs lukijani juuri kyseli hyviä kukkakaaliohjeita, hän kun oli kyllästynyt jo kukkakaalimuusiin, -gratiiniin ja -keittoon. Ja kuinka ollakaan joku aika sitten postasin naamakirjaan häiritsevän hyvän pankopaneroitujen kukkisten ohjeen. Postaan sen nyt tähänkin ja päälle vielä linkit pariin muuhun lemppariohjeeseeni, jotka ovat osa kukkakaalimaista sielunmaisemaani.

Pankopaneroitua kukkakaalia ja veriappelsiinikastiketta

1 kukkakaalin kukinnot
2 munaa
1,5 dl pankojauhoja (japonian osastolla)
1 ison veriappelsiinin tai appelsiinin mehu
1 rkl soijakastiketta
1,5 rkl omenaviinietikkaa
3 rkl vettä
2 rkl sokeria
2,5 rkl ketsuppia
1 valkosipulinkynsi puristettuna
maizenaa
seesaminsiemeniä


Vispaa munat haarukalla, dippaa kukinto kerrallaan munaan ja ravistele ylimääräinen pois. Kuulostaa rivommalta kuin mitä on. Pyörittele pankojauhoissa. Laita leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa uunissa n. 20 minuuttia.
Soosi: mittaa kaikki kattilaan, ei oo niin tarkkaa määrien kanssa. Itekin viskoin vähän miten sattuu. Kiehuttele hiljalleen pari minuuttia, suurusta vesitilkkaan sekoitetulla maizenalla haluamasi paksuiseksi. Sanotaan vaikka että hieman ohuemmaksi kuin heinzin tsuppi. Kiehauta. Pyörittele kukkakaalit soosissa. Paahda seesaminsiemenet nopeasti ja ripottele päälle.

Ja jos jäi kukkakaalivaihde päälle, niin vielä pari vanhaa suosikkiani:









































Jälkkärilautasella sadetta.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti