10.1.2017

Viidentoista minuutin simpukkapasta ja Neito-rypsiöljyt

Olin innoissani kuin vauva varpaistaan kuullessani suomalaisesta Neito-rypsiöljystä. Kyllä, minulla kuluu järkyttävät määrät oliivi- avokado-, rapsi-, rypsi-, seesami-, maapähkinä-, hamppu-, auringonkukka- ja mitä niitä nyt olikaan -öljyjä. Aivan upeaa, että tarjolla on myös täysin kotimainen vaihtoehto, joka on valmistettu suomalaisista rypsinsiemenistä. 


Kyseessä ei ole siis vain yksi öljy, vaan perusrypsiöljyn lisäksi tuotesarjassa on koko makukavalkadi: sitruuna, valkosipuli, yrtti, mustapippuri, chili, voi, paahdettu sipuli. Lemppareitani ovat ehkä sitruuna ja voi, mutta kaikki muutkin ovat varsin makoisia. Jopa chili pääsi yllättämään positiivisesti, sillä oletin, ettei siihen kuitenkaan ole uskallettu potkua laittaa. Vaan olipas. Niin ja hinta näyttäisi pyörivän jossain hieman yli kolmen euron eli ei paha.

Ehkä vielä pieni asia terveyshyödyistä. Rypsiöljy on pehmeää rasvaa, siinä on hienosti omegoja, jos jonkin numeroisia. Rasva on tärkeää rasvaliukoisten viitaminien imeytymiselle, eikä iho, silmät tai elimistökään tykkää pahaa tyydyttämättömistä rasvahapoista. Kumpi sitten on parempaa: oliiviöljy vai rypsiöljy? Eipä taida tutkijoillakaan olla tästä konsensusta. Todettakoon vain, että antaa mennä kumpaakin ja vielä vähän päälle rypsiöljyä. Niin kauan kuin kyseessä on kotimainen tuotekin, hei ja hurraa Suomen pelloille! 

Kysyin juuri possukeittiön kauniimmalta, mitä mieltä hän on ollut Neito-rypsiöljyistä, tai haluisiko ehkä tuoda tähän kirjoitukseen jotain näihin öljyihin liittyvää: "Kirjoita siihen, että ne on olleet ihan erinomaisia ja maistuvat juuri niiltä, mitä pulloissa lukee. Ja sopivasti, ihan sikahyviä. Ai joo, mainitse vielä, että mun mielestä ne ovat parhaimmillaan öljypohjaisissa pastoissa." Allekirjoitan viimeisen virkkeen. Varsinkin kun yhä harvemmin tulee tehtyä kermapohjaisia pastoja, on Neito-öljyille löytynyt saparon mentävä rako polkkakeittiössä. 

Pastojen lisäksi käyttötarkoituksia on vaikka mitä. Tietty ihan salaatinkastikkeena vaikka fetasalaatissa tai tomaatti-mozzarellasalaatissa. Myös oliivien tai herkkusienten marinointiin Neito-öljyt käyvät hienosti. Ja grillivartaiden voiteluun. Tai sitten vaikka ihan pelkkään paistamiseen. Meillä jopa paistettiin banaania Neito chili -öljyssä ja olihan se aikaa hauskaa jäätelön, mustapippurin ja rommikastikkeen kanssa. 


Mutta erään reseptin haluan jakaa. Tätä teemme tasaisin väliajoin, koska kyseessä nyt on vaan niin hemmetin helppo, halpa, vaivaton, nopea ja ennen kaikkea maistuva ruoka. Siinä on erittäin hieno makumaailma ja omasta mielestäni tätä voisi tarjota suit sait sukkelaan vaikka vähän hienommillakin syömingeillä. Ja tekemiseen menee vartti - jos on nopea niin vielä vähemmän eli spagetin kypsymisaika.  



Simpukkapasta (3 annosta)

spagettia 350 g

puolikas keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
Neito sitruuna -rypsiöljyä
Neito voi(n makuinen) -rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
savustetut simpukat öljyssä (200g pirkka)
persiljaa 
parmesaania

Keitä pasta reilusti suolatussa vedessä al denteksi. 

Freesaa pilkottuja sipuleita hetki pannulla ja lisää rypsiöljyjä. Niitä saa laittaa ihan reilulla kädellä, ehkä ½ dl. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää simpukat lopuksi ja pieni nyrkillinen hakattua persiljaa. Heitä spagetit sekaan ja pyörittele hyvin. Lopuksi voi vielä lisätä öljyjä, jos siltä näyttää, ei ole turhan tarkkaa. Päälle parmesaania. 

Kirjoitus on tehty yhteistyössä Avena Nordic Grain Oy:n kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti