3.7.2014

Raparperi-mansikkakeittomehujää

On ollut mukava kuulla, että kastikeakatemiallani on ollut vientiä ja jotkut ovat ihan oikeasti oppineet valmistamaan muutakin kuin sitä ainaista jauhelihaksi survottua polvilumpiokastiketta tai kermaista sienikastiketta. Useampi on jo lähestynyt ihmettelemällä, missä hemmetissä akatemian vimppa osa luuraa eli siis tomaattisoosit. No kyllä se sieltä tulee: tomaattini eivät vaan ole vielä kypsyneet, sillä soositomaattilajikkeeni tarvitsee vähintään 100 000 luksia aurinkoa peräpäivin, mutta kirkkaat päivät ovat vasta alkamassa.  Niitä odotellessa siis...

Mistä tulikin mieleeni, että kun nyt kerran helteet kohta poksuu, kaipaa Possu ainakin viilennystä. Järkähtämättömänä mehujään rakastajana minua jaksaa aina harmittaa mehujäiden liika makeus. Tämä koskee oikeasti vielä enemmän jugurtteja ja mehuja, muttei mennä sinne nyt, muuten joudun pimeyteen, eikä edes aurinko pelasta. Onneksi aina voi tehdä itse mehujäätä ja säätä sokerin määrän itselleen sopivaksi. 

Ja mikä olisikaan parempi juttu, kuin käyttää raparperi-mansikkakiisselin jämät raaka-aineena. Hienoa tässä on vielä se, että kun lopputuotetta imeskelee, kyseinen kohta ei mene heti valkoiseksi toisin kuin joissain mehujäissä. Tekemistä riittä vanhoille syväkurkuillekin. Homma menee siis niin, että soppa tai kiisseli jäädytystikkuun, tikku kaappiin, aurinko esiin, uikkarit päälle, tikku pois kaapista, tikku suuhun, mihinkäs muuhun, raikas tikku.

Kuten todettua, itse pidän vähäsokerisemmisista vaihtoehdoista. Kannattaa kuitenkin muistaa, että makeudun kokemus vähenee sitä mukaa, mitä kylmempää syötävä aines on. Jos siis makean mehujään haluaa, kannattaa soppaan lisätä hieman sokeria. Ja onhan raparperi toki kirpeääkin.


Raparperi-mansikkakeittomehujää

raparperi-mansikkakeittoa 
tai vaihtoehtoisesti raparperia, mansikoita, vettä, sokeria ja perunajauhoja -> keitto
jäädytystikkuja
pakkasta
aurinkoa

Tiedät, mitä tehdä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti