1.10.2012

Polkkapossu alasti

Silloin tällöin käyn hauskuuttamassa itseäni katsomalla blogiini liittyviä tilastoja. Kävijämääriä on tietty hauska seurata, mutta vähintään yhtä mielenkiintoista on katsoa, mistä ihmiset ovat tulleet ja varsinkin millä hakusanoilla. Seuraavassa jälleen pieni läpileikkaus hakusanoista. 

Miten tehdään parasta/täydellistä jotain -sarjaa pitäisi varmaan jatkaa, sillä sen kautta Polkkapossuun saapuu yllättävänkin paljon porukkaa. Tässa segmentissä ehdottomasti suosituin on kaalipataan liittyvä juttu. Tämä tosin vaan tällä hetkellä: nyt on hyvää kaalia tarjolla ja koska on myös puolukka-aika, on liitto kruunattu. Ja syksyn koleus on maistuvampi kokea, kun lämmittävä pata muhii hellalla. Koko vuoden suosituin on kuitenkin risoton valmistukseen liittyvä juttu ja tämän jälkeen kernaana kakkosena makaronilaatikko. Kehotan kaikkia tutustumaan näihin kolmeen perusjuttuun, niillä  tekee itsensä, ystävänsä ja hanhet onnellisiksi. 
Leivonnan puolella kestosuosikki on porkkanakakku, joka pienen palan jälkeen pakottaakin hymyilemään. Jostain syystä se on juuri nyt omenapiirakan varjossa, mutta syy lienee ymmärrettävissä. Ja lainasihan Aamulehtikin todella kauniisti juuri tämän american pain ohjetta asiasta minulta mitään kysymättä. Tai sitten ohjeen määrät olivat vaan ihmeen kaupalla samat, vaikka todennäköisyyksien perusteella sanoisin että tuskin. Paljon käydään kurkkimassa myös valkosuklaa-vadelma-ricottajuustokakun reseptiä. Niin kyllä kannattaakin. 
XXX-puoli on ilmeisesti ainakin jotenkin edustettuna, sillä mm. näillä sanoilla on blogiini eksyilty viime aikoina: hieromasauva, häpyheinä, neekerintussu, pitkä hyvä. Nämä tietysti liittyy kirjoitukseen ravintolaslangista, ei mitään sen eksoottisempaa. HC-puoleen liittyy enemmänkin hakusanat polkkapossu alasti, joka tosin tapahtui jo muutama vuosi sitten. Kyseessä oli tietysti uuden Playgirlin kansikuva, johon menin silloin suostumaan. Mutta minkä hemmetin takia joku on hakenut noilla sanoilla, häh?! Hih, jaksan vieläkin muistella tätä.

Muita epämääräisiä osumia on tullut mm. näillä: saaplarin paska, tulen uudestaan, iisipiisi, orja, perseestä, mordva, my gayest friend, sisältää kuminaa, minipimppari, jhwh, abbas, ahaa, anna mulle piiskaa, kalajuttu, ping pong, som tam, båten säglade, toskaa parvella. Joku on joskus jopa hakenut sanalla polkkapossu.



7 kommenttia:

  1. Olen juurikin niitä kaalipadan perässä tänne löytäneitä, ja hyvät ovat neuvot! Varsinkin se väkiviinaetikka ja dijon ovat inspiroituneita lisäyksiä. Molempia tapoja kokeiltuani päädyin siihen, että tykkään padastani enemmän ilman ohraa tai riisiä. Ja neilikan sukanpyöritykset ovat edelleen kokeilematta, ikävä tunnustaa. En vaan ikinä muista napata sitä kaupasta mukaan.

    VastaaPoista
  2. Loistavaa. Kaalipataa ei tosin saa unohtaa minään vuodenaikana. Itse teen sitä suht säännöllisesti parin kuukauden välein.

    VastaaPoista
  3. En ole koskaan ymmärtänyt mitään risoton päälle. Luin juttusi risotonteosta ja päätin kerrankin kokeilla. Kuinka vaivatonta, helppoa ja hyvää se onkaan ja halpaakin vielä. Olen hurmannut jo monet ystäväni risotolla ja se on tullut keittiöömme jäädäkseen.

    VastaaPoista
  4. Itsellänikin oli joskus ongelmia risoton kanssa. Kesti aikansa ymmärtää, ettei sillä hemapa-tonnikalahäsällä ollut oikeasti mitään tekemistä risoton kanssa. Tarkemmin ajatellen voisin sitäkin maistaa taas pitkästä aikaa :)

    VastaaPoista
  5. Jep, koulurisotto != risotto.

    Pitäisikö olla kateellinen siitä, että minun blogiini tullaan vain ruoka- ja juomahakusanoilla? :)

    VastaaPoista
  6. Itse tulin tänne aikanani lasagnenhimon riivaamana, ja lassereseptisi onkin ollut ahkerassa käytössä siitä asti. Kiitsa!

    VastaaPoista
  7. Ari, ei ehkä kannata olla. Voit lohduttautua sillä, ettet ole joutunut kaikkien pervojen ruoaksi.

    Päivi, tosiaankin. Lasse onkin yksi niistä perusjutuista, joka kaikkien pitäisi opetella tekemään. Myös Turussa pizzeria Denniksen kokkien kannattaisi harkita reseptinlukua, sillä lassen taso on laskenut siellä ihan masentavasti. Lassenhan ei pidä olla täynnänsä mustapippuria, joka jyrää muut maut tasaisen tappavasti. Tarjoilija kertoi, ettei kyse ole vahingosta, että mustapippuria olisi lorahtanut tällä kertaa, siitä on tullut aiemminkin valituksia. Mutta hän vie terveiset keittiöön.

    VastaaPoista