Valloittavat vegeburgerit

En kyllä yhtään mieltäni pahoittanut, kun Valloittavat vegeburgerit -kirja saapui hentoihin hyppysiini. Osa blogini lukijoista on saattanut havaitakin, että silloin tällöin Possu valmistaa kasvispihvejä missionaan löytää se täydellinen. Monta hyvää olen jo valmistanut, mutta The One on vielä hakusessa.

Nina Olssonin Valloittavat vegeburgerit -kirja toimikoon oppaanani tällä täydellisen vegepihvin etsimisretkellä.

Kirjassa esitellään kaikenlaista vegepurilaisiin liittyvää. Useita erilaisia pihvejä, kastikkeita, tahnoja, pestoja, lisukkeita ja sämpylöitä. Ohjeista tarjotaan usein myös vegaaninen vaihtoehto, jotkin ovat jo suoraan vegaaneille sopivia. Esimerkkinä vaikkapa rawmesan, jonka tarkoituksena on olla jotain parmesaaniin vivahtavaa. Monien käyttämä raastettu manteli toimii yleensä oikein hyvin pastan päällä, mutta pystyn kyllä maistamaan pinjasiemenistä, ravintohiivasta ja valkosipulista valmistetun rawmesanin toimivuuden.

Burgereista mm. sahrami-freekeh-burgeri, grillattu munakoiso-nuudeliburgeri ja tryffelinmakuinen burgereiden kuningatar saavat huomioni. Sitten on vielä kaikki nuo ohjeet pikkelöityyn inkivääriin, kimchiin, muhammaraan, limetti-zhugiin ja vaikka mihin hauskaan. Erittäin mielenkiintoinen opus.

Kirja etenee Euroopan pohjois- ja eteläosien kautta Lähi-Itään ja Afrikkaan, josta matka jatkuu Aasiaan ja tietty myös Amerikkaan. Maantieteellisesti etenevä esitystapa miellyttää itseäni paljonkin, matka pysyy mielenkiintoisena ja yllätyksiäkin tulee tasaisen epätasaisesti. Vai maistuisiko vegaaninen fetatahna, nyt sellainenkin on näköjään olemassa?!


Nimeke: Valloittavat vegeburgerit – Meheviä kasvispihvejä, sämpylöitä, kastkkeita ja suussasulavia lisukkeita
Tekijä: Olsson, Nina
Kustantaja: Kirjapaja
Sivut: n. 160
ISBN: 978-952-354-008-8
Ilmestyminen: 3/2019

Arvostelukappale saatu kustantajalta.

Pötyä pöydässä: Reijo Laatikainen

Reijo Laatikaisen kirja Pötyä pöydässä – Älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan käsittelee ruokaan ja ravitsemukseen liittyviä uskomuksia. Laatikainen purkaa väitteiden takana olevaa problematiikkaa laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyydellä. Teksti pysyy ymmärrettävänä, vaikka käsitteet eivät ihan täysin olisikaan hallussa.

Välillä kananmunaa ei pitäisi syödä juuri lainkaan, seuraavassa uutisessa se saatetaan jo mainita superuokana. Gluteenistakin on tullut hölynpölyn temmellyskenttä: välttämällä gluteenia terveys kukoistaa ja elimistön tulehdustila poistuu. Seuraavalla viikolla asiat voivat olla jo aivan toisin. Muita Laatikaisen ruotimia mielenkiintoisia aiheita  ovat mm. keinomakeuttajien terveysvaikutukset, veriryhmään perustuva ruokavalio ja ravintolisien tarpeellisuus.

Kirjan avulla voi paneutua tarkemmin myös siihen, miten huuhaan erottaa faktatiedosta. Ruuan ja ravitsemuksen ympärillä pyörii mieletön bisnes, joten huijareita on joka lähtöön. Moni on varmasti aivan sekaisin ruokauutisista. Yksi luku koskeekin kokonaan pötypuheen tunnusmerkkejä. Kannattaa lukea nämä ajatuksella läpi, lukaista hiukan Polkkapossu-ruokablogia ja miettiä, kuinka paljon pötyä allekirjoittajan kynästä onkaan aikojen saatossa lähtenyt.

Reijo Laatikainen. Kuva: Esko Jämsä

Kirjapaja 2018. 
ISBN 978-952-288-926-3.
Kansi Anna Makkonen. 
176 s. 
Kl 59.34.

Arvostelukappale saatu kustantajalta. 

Villi cityvegaani, täytetyt bataatit ja litulaukkaa

Teos: Villi cityvegaani

Kirjoittaja: Sami Tallberg

Julkaisuajankohta: 3 / 2017

Sivumäärä: 100

Kustantaja: Into Kustannus

OVH: 29€

ISBN: 978-952-264-748-1

"Maailman suurin puutarha - villi luonto - on meidän kaikkien käytössä. Ja se on auki 24/7. 

Syötävien villiyrttien kirjo on laaja tiuhaan asutuilla alueilla ja niiden lähimaastoissa, sillä villikasvit leviävät ihmisten mukana. Moni syötävistä kasveistamme onkin tullut Suomeen laivamatkoilta ja muilta reissuilta. Lisäksi puutarhoissa leviää villiin luontoon vaikka minkälaisia herkkuja ammennettavaksi." 

Sami Tallberg on varmasti Suomen tunnetuin villivihanneksista hyvällä tavalla täysin sekaisin mennyt keittiömestari. Hänen uusin kirjansa Villi cityvegaani nostaa esiin urbaanien alueiden tarjoamat villiyrttimahdollisuudet. Teos on jatkoa 2016 syksyllä ilmestyneelle Villi jouluvegaani -kirjalle. 

Reseptejä lukiessa ei voi kuin ihmetellä, mistä mies ammentaa ideansa. Mahtavia ja yllättäviäkin yhdistelmiä. Jo aiemmin olen Tallbergin suosittelemana ottanut käyttööni lakritsalta maistuvaa kallioimarteen juurta, jota voi muuten kerätä talvellakin villiyrttikoriin. Se on erityisen makoisaa tattien kanssa ja toimii myös luonnon omana aromivahventeena. Vuohenputki on eräs helpoimmin löydettävistä villikasveista, parhaita yksilöitä ovat todella nuoret versot. Toukokuu on vuohenputken kulta-aikaa, joten juuri nyt kannattaa lähteä vuohenputkia metsästämään. Kirjan alkusivuilta pomppasikin heti mielenkiintoinen punajuuri-villiyrttisalaatti, joka on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Annoksessa on vuohenputken ohella myös mm. ruoholaukkaa ja isomaksaruohoa. Yllättävä komponentti on kourallinen paahdettuja kookoslastuja. Isomaksaruohoa suosittelen erityisesti testaamaan. Sopivissa määrin toki yhdeltä paikalta, sillä se on uhanalaisen apolloperhosen toukan ravinnonlähde. Isomaksaruoho muistuttaa maullisesti hieman hernettä ja on tekstuuriltaan rapean mehevä. Suosittelen kokeilemaan vaikkapa fetasalaattiin. Kuva on vuodenaikaan nähden hieman liian kesäinen, taitaa olla otettu pari vuotta sitten. Huomaa, että ruohosipulista voi aivan hyvin syödä kukinnotkin ja ovathan ne kiva koristekin. 

Tallbergin villeissä sormissa hyvinkin arkiset kasvit ja raaka-aineet saavat jotenkin juhlallisen olemuksen. Miltä kuulostaa esim. selleripihvit, hapatettua kauradippiä ja kuusisuolaa? Tai grillattua kesäkurpitsaa, ketunleipää ja suolattua sitruunaa? Päivänkakkara, jauhosavikka ja niittysuolaheinäkin ovat saaneet maininnan, ei paljasteta niistä kuitenkaan enempää. 

Mutta erityisen iloinen olen litulaukan käytöstä Tallbergin ohjeissa. Taisi olla mainittuna kolmessa tai neljässä reseptissä. Litulaukka on todella helppo tunnistaa ja maku on ainakin itseäni kovasti miellyttävä. Mikä parasta, sitä kasvaa ihan omilla huudeilla. Maku on hennosti valkosipulinen, hieman pippurinen ja on siinä jotain sinappistakin. Lisäksi se on hieman kitkerä, joka miellyttää meikäläistä. Kitkeryyttä voi pehmentää nopealla freesaamisella, jos se häiritsee liikaa. Tunnistuskuvia avuksi täältä. 

Bataattien kypsymisen aikana lueskelin Tallbergin kirjaa ja inspiroiduin hakemaan pihalta litulaukan lehtiä. Tämä ei suinkaan ollut alkuperäinen ideani, mutta miksipä ne eivät sopisi täytettyjen bataattien päälle silputtuna. Resepti ei siis ole kirjasta, mutta sopii hyvin tähän yhteyteen. Tosin sillä erotuksella, että juusto ja jugu eivät ihan sovi vegaanimaailmaan, muttei anneta sen häiritä.

Täytetyt bataatit ja litulaukkaa

bataatti per ruokailija

rypsiöljyä

juustokuminaa

kikherneitä

suolaa

pippuria

(savu)paprikamaustetta

raastettua juustoa

litulaukkaa

(maustamatonta jugua)

Puolita bataatit, öljyä pinta kevyesti ja paista 200 asteisessa uunissa vajaa tunti tai siten, että ovat kypsiä. Paahda juustokuminaa hetki öljyssä, lisää kikherneet ja suola. Kaavi bataatin liha kuorista, sekoita joukkoon kikherneet, suolaa, pippuria ja (savu)paprikamaustetta. Täytä kuoret, juustoraastetta päälle ja pikainen paisto uunissa grillivastusten alla. Silppua päälle litulaukkaa. Maustamaton jugu ei ole pahaksi tämän kanssa. 

Arvostelukappale saatu kustantajalta.

Metsiemme ruokasienet

• 
  

Vielä on sieniaikaa jäljellä: vaikkapa hallavahakasta, kuusilahokasta, härmämalikkaa, talvijuurekasta, kultasientä, oranssirouskua, keltavahveroa, osterivinokasta ja tietty myös suppilovahveroa. Viimeistä en enää jaksa itse poimia, sen verran olen jo vuosien varrella ehtinyt kyllästyä suppiloihin ja muutenkin niitä on kaapit kuivattuina täynnä. Mutta hyvää sienisuolaa niistä voi kyllä tehdä. Itse olen käyttänyt sienisuolaan kuivattuja suppilovahveroita 40-50 grammaa ja 60 grammaa karkeaa merisuolaa. Kaikki jauhaantumaan tehosekoittimeen ja kannellisiin purkkiin käytettäväksi. 

Eikä suppiloita poimi juuri Pertti ja Ulla Salokaan, Metsiemme ruokasienet -kirjan tekijät. Heillä korit täyttyvät ensin tateista ja isohaperoista, sitten vasta rouskuista, keltavahveroista ja suppilovahveroista. Ymmärrän kyllä. Tatit ovat parhaimmistoa, isohaperoiden maailmaan en ole itse vielä juurikaan rynnännyt. Jonain vuonna sekin tulee olemaan listallani. 

Metsiemme ruokasienet ei ole ihan perussienikirja. Tavallisimmat lajit toki esitellään perusteellisestikin, mutta näiden lisäksi joukossa on myös tuntemattomia suuruksia. Mikä on erittäin hieno asia: mitä enää tekee sienikirjalla, jossa on vain samat sienet kuin jo niin monessa sienikirjassa aiemminkin ilman mitään uutta näkökulmaa. Tässä teoksessa esitellään mm. punanuljaska, ripsimaatähti, vesikehärousku, papukaijavahakas ja tarhakaulussieni. Ei ihan kaikkien sienioppaiden peruskauraa! Ja useita muita harvinaisuuksia. Jokaisesta käsitellään tuntomerkit, tyypilliset kasvupaikat ja joidenkin kohdalla annetaan myös käsittelyvinkkejä. Erikseen oppaassa annetaan vielä tarkemmin vinkkejä säilömisestä ja myrkyllisyydestä. Eivätkä nuokaan varsinaisesti mitään harvinaisuuksia ole, kaikkiin olen metsissä törmäillyt. Siksi on hienoa, että jossain kirjassa ne saavat mainintojakin. Psilosybiinisieniä eivät ole Pertti ja Ullakaan lähteneet esittelemään, ehkä hyvä niin. 

Tämä teos ei ole reseptikirja, vaikka siellä täällä toki ruuanlaittoa sivutaankin. Esimerkiksi keltavahverosta kerrotaan, että "sopii paistettuna leivän päälle, keittoihin, piiraisiin, omeletteihin, salaatteihin lisukkeeksi ja juurespaistoksiin". Lehtolohisieni taas "mainitaan monissa lähteissä syötäväksi, mutta lohisienien sisältämien arsenikkiyhdisteiden vuoksi niitä ei pidä käyttää ruokasieninä". Niin, jo nimi velvoittaa, itse olen hattuja heitellyt joskus keittoihin. 

Kaikin puolin suositeltava kirja, tykkäsin.

• Kirjailija : Pertti Salo, Ulla Salo
• Kustantaja : Docendo
• ISBN : 978-952-291-252-7
• Sivuja : 300

Arvostelukappale saatu kustantajalta. 

Syökää silakkaa ja Kasvisruokaa

Silakkakirja on intohimoinen teos, se huokuu kirjoittajan rakkautta silakoita kohtaan. Seuraa juonipaljastus: varoittamatta kesken tekstiä kirjoittaja heittää pommin, kihti estää häntä nykyään syömästä pientä palaa enempää silakkaa. Kaiken sen rakkauden keskellä, olen hyvin pahoillani Pekan puolesta. Ja olen pahoillani myös siitä, että Pekan nimi näyttäisi olevan kannessa vinossa. No ei se ole, kyseessä on Polkkapossu-ruokablogin sinne päin -asenteella juuri kuvaushetkellä varustettu kuvaaja.

Pekka Laine alkoi kerätä silakkareseptejä joskus 1970-luvulla. Syytä hän ei osaa sanoa, epäilee päähänpistoa. Pitänee varoa vastaavaa ja suojautua paremmin itikoilta. Nyt arkistossa on noin 2700 ohjetta: sinappisilakkaa, suutarinpaistia, silakkalohkoa, savusilakkatahnaa, tiäs mitä. Pekka kertoo erään ohjeen olleen niin suosittu hänen tuttavapiirissään, että Helsingin Käpylässä 1980-luvulla toimineesta pienestä kalakaupasta loppui silakka usein lauantaisin kesken. Ohje oli valkosipulisilakat, jota meidänkin joulupöytään tullaan kyseisellä reseptillä optimistisena valmistamaan. 

Silakkakirja on enemmän kuin keittotaitoa sivujen välissä. Se on silakan historiasta kertova tarina, joka pitää sisällään etymologiaa, tuntomerkkejä, elämää, pyyntitapoja, silakkamarkkinoita, perinteitä ja tietysti myös ruokaohjeita. Politiikkaankin silakka ui kauniisti (1990), kun pääministerin haastattelutunnilla Harri Holkeri mietti elikustannusten nousun aiheutuneen osittain ehkä siitä, että suomalaiset olivat totuttautuneet liian kalliiseen eväskoriin. "Syökää silakkaa", käski Harri ja pyysi samalla vähentämään sisäfileen mutustelua. 

Harri oli kyllä sinänsä ihan oikeassa, että silakan syöntiä voisi hyvin lisätä. Silakka on muutenkin ylivoimaisesti Suomen saalistetuin kala ja jos minulta kysytään niin täysin aliarvostettu, kun huomioidaan, millaisiksi herkuiksi se vääntyy. Mikäli huonot terveysvaikutukset ja dioksiinit pelottaa, Laine käy kirjassaan läpi myös tämän hetkisiä syöntisuosituksia huomioiden vielä eri ikäryhmät.

Keittokirjailun ja tietokirjailun lisäksi opuksessa on mukavaa tarinointia, jota on höystetty kivoilla omakohtaisilla kokemuksilla ja vinkeillä. Mieleeni jäi niksi, joka ohjaa pirskottelemaan silakkalaatikon päälle etikkaa siinä vaiheessa, kun ruoka on lautasella. Tänään minulla valmistuu särkilaatikko, joten aion testata vinkkiä  jo siihen. Muutaman reseptinkin merkitsin itselleni kirjaan: kiehtova on hyvinkin simppeli savusilakkakeitto, jossa peruna, sipuli, purjo, savusilakat, kalaliemi, kerma ja mausteet on soseutettu ja lopuksi heitetty vielä pieniä savusilakka-annospaloja ja ruohosipulisilppua joukkoon. Uuh. 

• Sivumäärä 272
• Kirjastoluokka 68.23
• ISBN 9789512402892
• Gummerus kustannus

Kasvisruokaa koko perheelle on toinen Gummeruksen kustantama uutuus. Tai no, se ilmestyi kesällä, mutta hyvin mielin sitä voi vielä uutuudeksi kutsua. Kirjan tekijät ovat ravitsemusterapeutti ja ruokatoimittaja Sara Ask sekä toimittaja, kirjailija ja bloggaaja Lisa Bjärbo. Ilmestyttyään 2014 kirja sai suuren suosion Ruotsissa ja sen vuoksi tästä on varmasti suomenkielinen käännöskin tehty. 

Ideana on tarjota hyviä kasvisruokia, jotka maistuvat niin kolmivuotiaille, teineille, vanhemmille ja isovanhemmille. Suurin osa ruuista on nopeatekoisia, sillä arjen pyöritys on monissa perheissä riittävän työlästä ilman ylimääräistä ruokahifistelyäkin. Huomautan tässä, että nopeatekoinen ei kirjassa ole suinkaan synonyymi tylsälle tai mielikuvituksettomalle.

Aluksi tekijät pohtivat hyviä syitä syödä enemmän kasvisruokaa. Allekirjoitan kaikki mainitut eettiset, ravitsemukselliset, maulliset, terveydelliset, eläinsöpölliset ja vihannesvärikylläisyydelliset näkökohdat. Niin, ja kaikki ohjeet eivät sovellu suoraan vegaaneille. Kasvissyönti käsitetään tässä ruokavalioksi, joka kasvisten lisäksi sallii myös maitotuotteet ja kananmunat. Vaikka puhekielessä kasvisruoka koetaankin vielä tällä hetkellä lakto-ovoiluksi, olen sitä mieltä, että käsite on tarkentumassa vegaanimpaan suntaan. Alkupohdiskelujen jälkeen kirja jakautuu todella nopeisiin ruokiin, arjen iloihin, viikonloppuruokiin ja pieniin makupaloihin. 

Poimintoja: 

Maissiohukaiset. Tämä heti ensimmäisenä oleva ohje kiinnostaa ja viereen on lykätty kuva, joka on houkutteleva ja hyvin linjassa muiden ruokakuvien kanssa. Kuolasuonet taas värähtelee. Ohukaisiin tulee mm. kookosmaitoa, maissia, makeaa chilikastiketta ja vehnäjauhoja. Nautitaan korianterilla ilahdutetun jugurttikastikkeen kanssa. Upeaa. Kyllä. rakastan korianteria.

Kookoksella maustettu linssikeitto. Keittojen ystävänä olen iloinen, että kirjassa on aimo kattaus erilaisia keittoja. Tämä meni heti to-do -listalleni. Kyllä, rakastan kookosta.

Mustapapuhampurilaiset. Koska metsästän edelleen täydellistä kasvispihviä, on tässä hyvä vinkki: purutuntuman saamiseksi pihviin voi rouhia hieman cashewpähkinöitä. Hieno idea. Kyllä, rakastan papuja ja hyvärakenteisia kasvispihvejä.

Mantelipyörykät. Nämä eivät ole tulleet mieleenikään. Valmistetaan voipavuista, manteleista, valkosipulista, kananmunista ja erinäisistä mausteista. Hard corea! Ja tarjotaan perunamuusin ja puolukkasurvoksen kanssa. Hulppeaa. Kyllä, rakastan palleropyöryköitä.

• Sivumäärä 151
• Alkuteos Mera vego - Mat för hela familjen
• Suomentaja Rita Oksanen
• Kirjastoluokka 68.2
• ISBN 9789512403684
• Gummerus kustannus

Kirjoitus on tehty yhteistyössä kustantajan kanssa.

Missä elävät maailman terveimmät yli satavuotiaat ja mitä he syövät?

Syksy on vilkasta keittokirjojen ilmestymisaikaa ja itsellenikin on kertynyt hyllyyn vino pino uusia inspiraation lähteitä. Ensimmäisenä nappasin käteeni kirjan, joka jo pelkästään vaatimattomalla nimellään sai vankkumattoman huomioni: Maailman paras keittokirja.

Lähtökohtana on, että maailmassa on maantieteellisiä alueita, joissa ihmisillä on keskimääräistä selkeästi suurempi todennäköisyys elää yli satavuotiaiksi. Asia on todennettu väestörekistereistä tai muista aiheeseen liittyvistä dokumenteista. Näitä alueita kutsuttaan sinisiksi alueiksi (blue zone). Kirjassa pohditaan, mikä näillä alueilla on pitkän iän salaisuus. Ruoka ei yksin selitä kaikkea, "mutta se on osa elämäntapaa, jossa fyysinen toiminta ja rentoutuminen ovat tasapainossa ja yhteiselo suvun ja ystävien kanssa on tärkeämpää kuin statuksen ja materian palvonta".

Kirjassa paneudutaan tarkemmin alueisiin, jotka ovat:

1. Okinawa Japani 

2. Ogliastra, Sardinia, Italia

3. Ikaria, Kreikka

4. Nicoya, Costa Rica

5. Smoolanti, Ruotsi

Sinisiä alueita voi olla enemmänkin ja niitä voi tulla lisääkin. Ongelmana on joissain paikoin luotettavien syntymädokumenttien puute. Mahdollisia ehdokkaita saattaa olla esimerkiksi Brasiliassa, Etelä-Koreassa ja Yhdysvaltojen eteläisissä osavaltioissa.  

Okinawa on mielenkiintoinen paikka, sillä juuri Japanissa ihmiset elävät keskimäärin vanhimmiksi ja eritoten Okinawalla elävät Japanin vanhimmat ihmiset. Oppeihin kuuluu Hara hachi bu - Syö itsesi sopivasti kylläiseksi. Paasto on osa elävää ruokakulttuuria ja vatsan ei kuulu tullakaan turhan täyteen. Nan kuru nai sa -  Kyllä se siitä. Turha stressaaminen ei tee kenellekään hyvää, eletään päivä kerrallaan. Ja hei, muistankohan ihan väärin, jos väitän, että Karate on sieltä. Onko tyhjän käden (karate-do) alkuperäinen merkitys siis enemmänkin tyhjästä kädestä syntyvä sopivan tyhjä vatsa? Tänään vetäsin kirjan innoittamana aamupalaksi mirinissä ja riisiviinietikassa möyhennettyjä sobanuudeleita, purjoa, porkkanaa, garia, suklaaminttua, puolikkaan kananmunan ja merilevää. On se aika kivaa vaihtelua verrattuna Metusalemiakin vanhempaan setsuurisiivun, jossa on päällä Lidlin triplaprosessoitua sulatejuustoa. 

Välimeren terveellisestä ruokavaliosta on puhuttu jo pitkään, Ei siis ihme, että sinne sijoittuu kaksikin sinistä aluetta: Ogliastra ja Ikaria. Yleensähän naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään, mutta YK on nimennyt Ogliastran maakunnan Villagrande Strisailin kylän ympäristön paikaksi, jossa miehet elävät maailmassa pisimpään.  Ja siis myös poikkeuksellisesti naisia pidempään. Sama ei pätenyt 1970-luvulla turisteihin, joita kaapattiin rahan tarpeessa ja nirhittiin, mikäli lunnasrahoja ei kuulunut. Alueella asuu myös tiettävästi maailman pitkäikäisin sisarusparvi, jonka yhdeksän henkilön yhteisikä on 818 vuotta. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen resepti Ogliastrasta on pecorino-peruna-salvialasagne, jonka ohjeistus saattaa myöhemmin ilmestyä myös Polkkapossuun. Mitä tulee Ikariaan, se näyttää olevan villivihennestaivas ja eiväthän nuo rikkaruohot kaikkein epäterveellisimpiä ruokia ole. Hyvä idea on myös noudattaa saarelaisten tapaa antaa vatsan levätä yöllä eli syödä nestemäinen aamupala ja kevyt päivällinen. 

Costa Rica oli itselleni yllätys. En tiennyt, että siellä keskimääräinen elinikä on Kanadan jälkeen toiseksi korkein Amerikan mantereella. Mutta Nicoyan niemimaa on sielläkin omaa luokkaansa. Vaikka Costa Rican terveydenhuoltobudjetti ei päätä huimaa, vanhusten veren rasva-arvot, verenpaine ja verensokeri ovat äärimmäisen hyvällä tasolla. Sydäntauteihin kuoleminen onkin vain harvojen kohtalo toisin kuin länsimaissa. Osa tutkijoista uskoo, että terveys perustuu alueen kovaan veteen, jossa on paljon magnesiumia ja kalsiumia. Myös luunmurtumat ovat harvinaisia. Costa Rica tunnetaan yhtenä maailman runsaslajisimmista maista, joka pursuilee myös hedelmien ylenpalttisuudesta. Ruokavalio on perinteistä kotiruokaa, jossa on paljon papuja, tortilloja, kanaa, munia ja trooppisia hedelmiä ja vihanneksia. Myös ruoan GI on matala. 

Ja koska kirja on ruotsalaisten tekemä, niin onhan pakko ollut napata mukaan Smoolannin kiviset ylängöt. Alue on esitelty jo aiemmin sinisenä alueena toisen kirjan tekijän aikaisemmassa julkaisussa, mutta kansainvälinen tiedeyhteisö ei ole tätä vielä tarkastanut. No, aina pitää vetää hieman kotiin päin, kun siihen on mahdollisuus. Ja ovathan monet Ruotsin vanhimmiksi eläneistä ihmisistä syntyneet juuri Smoolannissa. Ruoka on kovasti samanlaista arkiruokaa kuin Suomessakin. Kielelleni herahti kyllä ajatus peruna-fenkolikeitosta, jossa on paistettuja nokkosia päällä. Vaikka ei peruna kait nykysuositusten mukaan ihan kaikkein terveellisimmästä päästä olekaan korkean GI-arvonsa takia. Joka tapauksessa siinä on runsaasti C-vitamiinia ja kivennäisaineita.  

Ehkä olisin kuitenkin nimennyt kirjan hieman eri tavalla. Nimen pitäisi olla mielestäni informatiivinen ja tämä ei ehkä ihan täytä tuota vaatimusta. Mutta yhtä kaikki, erittäin mielenkiintoinen opus, jossa oli myös herkullisia reseptejä ja oivia kuvia.

Tekijä: Niklas Ekstedt; Henrik Ennart;Susanna Paarma (suom.)
Kustantaja: Atena Kustannus Oy
Sivumäärä: 165

Julkaisuvuosi: 2016 

ISBN: 9789523002302

Kirjoitus on tehty yhteistyössä kustantajan kanssa.

     

Villivihannekset: Terveyttä pihoilta, niityiltä ja metsistä

Kirjan tiedot

Nimi: Villivihannekset: Terveyttä pihoilta, niityiltä ja metsistä 
Kirjailija: Sinikka Piippo
Kustantaja: Minerva Kustannus Oy
Kieli: Suomi
Sivumäärä: 280
Asu: Kovakantinen kirja
Julkaisuvuosi: 2016 
ISBN: 978-952-312-278-9 

Luonto tarjoaa rajoittamattoman aarreaitan kaikille villivihanneksista kiinnostuneille. Vaikka hortoilu onkin tällä hetkellä suosittua ja jopa muodikasta, on käsittämätöntä, kuinka vähän luonnon villivihannespöytää siltikään hyödynnetään. Itse olen hurahtanut hiljalleen ja alan jo tunnistaa mukavan määrän ravinnoksi kelpaavaa villikasvillisuutta. Kuinka mukavaa onkaan unohtaa parsakaali ja korvata se joka paikasta löytyvällä ukonpalolla. Vielä mukavampaa on valmistaa siitä vaikka piirakka ja yhä mukavammaksi menee, kun syökin sen. Tai kuinka kivaa vaihtelua saa salaatteihin silppuamalla sekaan vaikka koivunlehtiä, apilaa ja siankärsämöä. Tai vuohenputkea. Tai litulaukkaa, piharatamoa ja ketunleipää. Eikä tietysti kannata unohtaa terveysvaikutuksia.

Mutta tarkka pitää olla. Mitään, mitä et tunnnista, ei pidä sinun syömän. Kuinka agricolamaista. 

Sinikka Piipon teos on siinä mielessä ainutlaatuinen, että ainakaan minä en ole vielä lukenut vastaavalla yksityiskohtaisuudella kirjoitettua opusta villivihanneksista. Kirjassa keskitytään nimenomaan niihin villivihanneksiin, joiden sisältämistä aineista on tutkimuskohtaista tietoa. 

Jokainen esitelty kasvi käsitellään samanlailla: ensin pieni alustus (levinneisyys, ominaisuudet, yleiskäyttö), sitten mietitään ruoka- ja juomakäyttöä ja lopuksi rohdoksellista puolta. Jos on tarvetta, Piippo muistaa vielä mainita muutaman kasviin liittyvän varoituksen sanan. Kuten että mesiangervo saattaa liikaa nautittuna aiheuttaa huimausta, eikä muutenkaan sovi munuaisvaivaisille. Tai että huolimatta pihatähtimön laihduttavista vaikutuksista sen runsasta napostelua kannattaa vältellä, sillä kasvissa oleva saponiini saattaa huonolla tuurilla aiheuttaa jopa halvauksen. Toisaalta saponiinit saattavat myös estää syöpäsolujen jakautumista ja lisätä immuunisolujen määrää ruuansulatuskanavassa. Näiden lisäksi jokaiseen esiteltyyn villivihannekseen on laatikoitu hyvinkin yksityiskohtainen luettelo kasvin ainesosista.

Hieno kirja monella tapaa. Jostain syystä olen löytänyt itseni monena iltana sohvalta kyseinen opus kädessäni ja Salkkarit silmissäni. Kirjassa on myös muutama resepti, mutta tämä on sivujuonne. Eli senkin kannalta Piipon kirjaa pystyy hyvin lukemaan illalla ilman ruuallisiin mielitekoihin yllyttäviä impulsseja. Tai no, siinä ja siinä, itselläni lähtee helposti moottoripolkupyörä vyörymään, mutta ei sitä Piipon viaksi voi laittaa.    

Mitä itse kirjoittajaan tulee, todettakoon, että FT Piippo on kasvitieteen professori Helsingin yliopistossa ja kirjoittanut ison määrän tieteellisiä ja populaareja julkaisuja. Suosittelen tutustumaan juuri tähän julkaisuun. 

Kirjoitus on tehty yhteistyössä kustantajan kanssa.

Vähemmän lihaa - kohti kestävää ruokakulttuuria

Ympäristöystävällisen syömisen muistisäännöt

1. Ruoasta aiheutuu yli viidennes kulutuksen ilmastovaikutuksista ja lähes puolet muista kuluttamiseen liittyvistä negatiivisista ympäristövaikutuksista.

2. Suurin yksittäinen ympäristövaikutusten vähennyskeino on pienentää lihankulutusta.

3. Syö suhteessa enemmän ja monipuolisesti erilaisia kasviksia, hedelmiä, marjoja ja täysjyväviljatuotteita. 

4. Suosi erityisesti hyviä kasviproteiinilähteitä, kuten papuja, herneitä, linssejä, pähkinöitä ja täysjyväviljatuotteita.

5. Vähennä ruokahävikkiä.

Jo vuonna 2007 syöpäjärjestöt huomauttivat punaisen lihan ja lihavalmisteiden syömisen yhteydestä paksusuolisyövän riskin kohoamiseen. Uusimmat tutkimukset ovat vahvistaneet yhteyden ja meta-analyysin jälkeen on todettu, että lihan käyttö on merkitsevä riskitekijä. Liha ja lihavalmisteet saattavat vaikuttaa suoliston bakteerikantaan, jolla oletetaan olevan hyvin merkittävä  rooli suolistosyövän kehittymisessä. Punaisen lihan haitat ovat ilmeisesti osittain kytköksissä myös kypsennystapoihin: kun lihaa kuumennetaan korkeissa lämpötiloissa, syntyy polysyklisiä aromaaattisia hiilivetyjä ja heterosyklisiä amiineja, jotka ovat syövälle altistavia aineita. Jokainen nautittu 100 grammaa punaista lihaa tai lihavalmisteita päivässä suurentaa riskiä 14 prosenttia. Riski lisääntyy suoraviivaisesti [...], kunnes lihankulutus on 140 grammaa päivässä eli noin yksi kilogramma viikossa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että on aivan sama, kuinka paljon lihaa syö enää tuon kilon jälkeen viikkokulutustasolla, maksimihaitat on jo saavutettu. 

Suomalaisten lihankulutus on lisääntynyt 1950-luvun 30 kilosta yli 75 kiloon vuodessa. Eurooppalaisittain ajatellen olemme vuosikulutustasolla kuitenkin maltillisia lihansyöjiä, bulgarialaiset mussuttavat 54 kiloa kun taas Tanskassa rykäistään 114 kilon verran. Uusimpien ravitsemussuositusten mukaan punaista lihaa tulisi syödä korkeintaan 500 g viikossa, tällä hetkellä määrä lähentelee tuplaa.

Vähemmän lihaa -kirja ei tuomitse tai moralisoi. Siinä ei myöskään kiinnitetä huomiota lihallisten ilojen eettiseen puoleen eläinten hyvinvoinnin tai oikeuksien näkökulmasta. Kirja tarjoaa puhdasta faktaa, numeroita ja mietteitä kestävän kulutuksen kannalta. Mitä maapallo on kykenevä kestämään, millä tavoin, miksi, miten ruokatottumuksia voidaan muuttaa jne. Tekijät huomauttavat myös, että kestävyyden näkökulmasta lihansyönnin ei tarvitse kokonaan loppua. Maapallo kestää kyllä jonkin verran. Ruokailumme kuitenkin kuormittaa vääjäämättä ympäristöä, erityisesti jos tuotteet ovat lihaa tai muuten eläinperäisiä. Ruoasta aiheutuu yli viidennes kulutuksen ilmastovaikutuksista sekä lähes 40 prosenttia muista negatiivisista ympäristövaikutuksista, joihin kuuluu esimerkiksi vesistöjen rehevöityminen, happamoituminen, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ja ympäristölle haitallisten aineiden leviäminen. [...] Ruoankulutuksen aiheuttamia ympäristövaikutuksia voidaan pienentää huomattavasti lisäämällä ravintorikkaiden kasvisten ja vähentämällä lihan ja lihatuotteiden käyttöä. 

Kirjassa tarkastellaan kriittisesti myös luomutuotantoa. Luomuviljelyn parasta antia edustaa epäilemättä kieltäytyminen ihmiselle haitallisista torjunta-aineista, mutta jos luomuviljelyä tarkastellaan maapallon kestävyyden näkökulmasta, ei lihankulutuksen ympäristövaikutuksia automaattisesti vähennä luomu- tai lähilihan käyttö. Luomutuotannon keskeiset ympäristövaikutukset ilmastoon ja vesien rehevöitymiseen eivät nykytietämyksen mukaan ole tavanomaisesti tuotettua lihaa pienempiä. [...] Luomutuotannon hyötyihin kuuluvat sen positiiviset vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen, haitallisten aineiden määrään ympäristössä sekä maan kasvukunnon ylläpitämiseen. [...] Koska kuljetusten osuus lihan ympäristövaikutuksista on minimaalisen pieni, lähiruoallakaan ei lähtökohtaisesti saavuteta merkittäviä päästövähennyksiä. 

Teoksen loppupuolella mietitään vielä, miten yhteiskunta muokkaa ja ohjaa ruokatottumuksia. Tässä ei voi liikaa korostaa päiväkotien ja koulujen ruokatarjoiluja. Juniori-iässä tarjotut myönteiset ruokakokemukset muokkaavat sekä asenteita että ruokailutottumuksia ja vaikuttavat siten pitkälle tulevaisuuteen. Viimeisessä luvussa mietitään vielä, millainen olisi kasvispainotteisempi Suomi. Tarjolla on kaksi skenaariota: ensimmäisessä lihankulutus vähenee 10-25% ja toisessa 50%. Ei paljasteta kuitenkaan ihan kaikkea.

Loppuhuomiona vielä, että YK on julistanut vuoden 2016 palkokasvien vuodeksi. Palkokasveista saa hyvin mm. proteiineja. 

Hanna Mattila (MMM) toim.
Gaudeamus
223 sivua
9789524953887

Muut kirjoittajat:

Mikael Fogelholm, ETT; ravitsemustieteen professori, Helsingin yliopisto
Anu Hopia, ETT; elintarvikekehityksen professori, Turun yliopisto
Juha-Matti Katajajuuri, DI; asiakas- ja tiimipäällikkö, vanhempi tutkija, Luonnonvarakeskus (Luke)
Hannele Kulanko, tuotekehityssuunnittelija, HYY Ravintolat
Heikki Lehtonen, TkT; professori, Luonnonvarakeskus (Luke)
Outi Luukkonen, kehityskoordinaattori, HYY Ravintolat
Johanna Mäkelä, VTT; professori, Opettajankoulutuslaitos, Helsingin yliopisto
Mari Niva, FT; yliopistotutkija, dosentti, Kuluttajatutkimuskeskus, Helsingin yliopisto
Marja-Leena Ovaskainen, ETT; erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Pasi Pohjolainen, FM; tutkija, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Hannele Pulkkinen, KTM; tutkija, Luonnonvarakeskus (Luke)
Helmi Risku-Norja, MMT; erikoistutkija, Luonnonvarakeskus (Luke)
Petri Tapio, MMT; professori, Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto

Richard McCormickin ruokakirjasarja

En ollut oikeastaan kuullutkaan Richard McCormickista ennen hänen Pariisi-ruokakirjan julkistamista. Heppu näyttää olevan kuitenkin aikamoinen visionääri, katuruuan puolestapuhuja, irti perinteisistä konsepteista -tyyppi. McCormickin sormien jälki näkyy mm. helsinkiläisissä ravitoloissa Sandro, The Cock ja Ahorita.

En tiedä, mitä kirjasarjaan on vielä odotettavissa, mutta tähän mennessä kaupoista voi käydä kyselemässä Pariisi- tai Barcelona-kirjaa. Molemman kirjan kannessa hymyilee symppis monihiuksinen mies, jonka pärstä aiheuttaa jotenkin samanlaisia hauskoja fiboja kuin Aku Hirviniemenkin. Valokuvaus on siistin huolellista, laadukasta ja tarkkaan harkittua. Ehkä siinä olisi voinut enemmänkin irrotella: kirjoissa kuitenkin rikotaan perinteisiä ruokia ja maistellaan uusia tuulia vanhoja kuitenkin kunnioittaen. Reseptit ovat yksinkertaisia mutta jotekin sopivasti hienostuneita. Vai aiheuttaako kuvat hienostuneisuuden tunteen. Tykkään kyllä. 

Mikä kirjoissa on ideana? 

Pariisi. Niin Ranskaahan pidetään ruokakulttuurin kehtona, jossa valkoiset pöytäliinat ja tarkkaan asetellut kattaukset kruunaavat hienon ruuan. Muutos on kuitenkin havaittavissa. Fiinien ravintoloiden sekaan on tullut katuruokakioskeja, ruokarekkoja ja vaikka mitä, joissa perinteinen ruoka fuusioidaan vaikka mihin. 

Tärppejä:

• Rakuuna-uunijuurekset ja sahrami-kookoskastike
• Sushituutit
• Gratinoidut lihapullat ja mornay-kastike
• Uunibataatit ja herne-vuohenjuustojugu

Tiedot:

Richard McCormick's Paris
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2015
Sivumäärä: 175
ISBN: 978-951-31-8568-8

Barcelona. Tässä pureudutaan enemmänkin katukeittiöön, tapasbaareihin, rantakojuihin, pikkukahviloihin ja kauppahalleihin. Rento meininki, yksinkertaiset raaka-aineet, paikallisuus, valkosipuli ja paella porskuttavat.

Tärppejä:

• Pintxos
• Bocadillos
• Lehtikaali-viikunasalaatti
• Sitruuna-unikonsiemenkakku

Tiedot:

Nimeke: Richard McCormick's Barcelona
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2015
Sivumäärä: 173
ISBN: 978-951-31-8573-2

 Kirjoitus on tehty yhteistyössä kustantajan kanssa.

Makujen matka - Georgia

Olenkin jo tovin odotellut Haapasalon Villen Georgian ruokakulttuuria koskevaa kirjaa, enkä vähiten siksi että Georgia tosiaan on hieno ruokamaa. Tekijätiimi on Villen lisäksi mahtava, valokuvaajana toimii Juha Metso ja kirjoittajana Kauko Röyhkä. Kauko myöntää paineensa, pari aikaisempaa yhteisprojektikirjaa on viety käsistä ja hyppäys ruokamaailmaan ei välttämättä ole helpoin mahdollinen. Luottamus Villen tarinankertojataitoon on kuitenkin kova, kirjaa lukiessa tuntuukin katsovansa televisiosta 30 päivää -sarjoja. Hyvin on Röyhkä osannut kirjaimensa järjestellä.

Makujen matka ei ole pelkkää ruokailua. Historiaosuudessa sivutaan mm. aikaisempaa presidenttiä Saakashviliä, joka oli Haapasalon mukaan täysi ADHD-tapaus. Puri myös kertaalleen solmiotaan YK:n yleiskokouksessa. Gorbatshov taas oli muuten turmiollinen, kun hän alkoholinvastaisen kampajansa aikana hakkautti kaikki Georgian viiniköynnökset pois. Harmi sinänsä, georgialaiselle tärkeintä ovat ruoka ja viini. "En tiedä toista kansaa, joka 80 prosenttia ajasta miettii, mitä syödä tänään. Iso osa lauluista kertoo ruoasta [...] Kaikki pyörii ruoan ympärillä".

Ville nimittää Georgiaa Kaukasuksen Portugaliksi. Siellä ei tarvi miettiä mitään, elämä kuluu mukavasti syöden, juoden ja puhuen. Puhetta riittääkin, sillä lätinä aivan turhasta asiasta saattaa kestää montakin tuntia. Mutta politiikasta georgilainen ei halua puhua. Vaarallisia tilanteitakin syntyy vähemmän, kun ei puhu politiikasta. Toisaalta georgialainen ei ole lähtökohtaisestikaan vaarallinen, sillä hän on perusluonteeltaan liian laiska. Nyrkkien huitominen edustaa jo liiallista ruumiillista ponnistelua, on parempi keskittyä ruokaan ja viiniin.

Millaista on georgialainen ruoka? Yksinkertaista, maukasta, halpaa. Mitä lihaan tulee, kalliimpia osia ei ikinä näy ruokapöydässä, mutta sisäelimet käytetään hyvinkin tarkkaan. Ville epäilee, että sisukat myydään naapurimaihin. Georgia on sijaintinsa vuoksi ollut alttiina monille vaikutuksille: Aleksanteri Suuren mukana on tullut munakoiso, kurkku ja aprikoosi, Kreikasta minttu, valkosipuli ja sarviapila, arabikalifaatti toi vesimelonit ja baklavan. Georgialaiset ilmeisesti rakastavat vesimeloneja, jos hyvä tuuri käy, saattaa nähdä vuoristojoen tulvillaan kokonaisia arbuuseja, siellä ne pysyvät viileinä.

Minua ihastuttaa georgialaisen keittiön erilaiset tahnat ja kastikkeet. Mieto ja tulinen tomaattikastike, satsibeli ja adzika, hapan luumukastike eli tkemali. Voi pojat, ilman näitä ei georgialainen tule toimeen, vaan ei tule allekirjoittanut sikakaan. Juu ja jokaiseen ruokaan laitetaaan pähkinöitä. Haapasalo kertoo syöneensä enemmän kuin usean aterian lobioa, eräänlaista papupataa. Sen ansiosta hän selvisi hengissä kaksi vuotta teatterikouluaikoinaan, kun Neuvostoliitossa oli pahin ruokapula. Lobio kyllä kuulostaa herkulta ja aion ehdottomasti valmistaa sitä: papuja, sipulia, tomaattimurskaa, valkosipulia, korianteria, brinza-juustoa (tai fetaa), saksanpähkinöitä ja chiliä. Ei voi tulla pahaa. 

Hieno kirja, iso läpy. Soljuvan tarinoinnin lisäksi tarjolla on yli 30 reseptiä.

• Ilmestymisvuosi : 10/2015
• Kirjailija : Kauko Röyhkä, Ville Haapasalo, Juha Metso
• Kustantaja : Docendo
• ISBN : 978-952-291-181-0
• Sivuja : 168

Kirjoitus tehty yhteistyössä kustantajan kanssa.

Don't miss a bite - Vera Jordanova

Vannoin joskus, etten katso enää yhtään Hostel-leffaa, tämän lupauksen tein sarjan ensimmäisen elokuvan jälkeen. No hieman vilkaisin kakkosta, mutta överiksi meni. Juuri sain American Horror Storyn kolmannen kauden päätökseen ja mietin, onko ero sittenkään niin kummoinen, splättiä paukkuu sieltä täältä ja goreilu on jo vähintäänkin groteskia. Silti, Horror Story on mielestäni loistava sarja, Hostel ei ole loistava elokuva.

Mistä päästäänkin itse asiaan, sillä Hostelin jatko-osassa näyttelee suomalaissyntyinen malli Vera Jordanova, jonka keittokirjaa juuri hetki sitten pitelin kädessäni. Tuo mysteerinen femme fatale johdattelee amerikkalaistyttökolmikon slovakialaiseen hostelliin, jossa suolet lentää ja iskuporokone laulaa. Pienen hetken joutuu uhraamaan myös ohjaajan henkisen tilan arviointiin: tilasta ei jää epäselvyyttä. Tämä ei siis elokuvassa.

Mutta mitä itse Veran keittokirjaan tulee, se ei ole lainkaan kauhea. Kirjassa toki tarjotaan teurassahalla raadeltuja eläimiä, joiden sisäelimiä syödään nautinnolla ja lihoilla porsastellaan, mutta mitä se meitä liikuttaisi. Ihminen on valjastanut luonnon ruhot omaan käyttöönsä. No ei mennä tähän aiheeseen. Kirjassa on todella paljon myös hienoja vegeohjeita.

Don't miss a bite sopii aloittelevallekin kokkaajalle, mutta ehkä pieni perustietämys ruuanlaitosta ei olisi pahitteeksi. Ja ruokatermeistä. Jordanova on työnsä vuoksi kiertänyt monissa maissa ja se näkyy resepteissä, teos onkin ruokamatka erilaisiin keittiöihin ja ruokakulttuureihin. Erityisesti minua ilahduttaa se tapa, jolla ruokaohjeet tuodaan lähemmäs lukijaa. Jo kirjan kuvat saavat inspiroitumaan, mutta Vera tarjoaa moneen reseptiin myös taustalta löytyvän pienen tarinan, joka saa lukijan istumaan mielikuvituspöytään ja odottamaan annosta haarukka toisessa ja veitsi toisessa kädessä. Tuokaa luokaa, tuokaa luokaa! 

Tapanani on ollut napsia muutamia varmoja hittejä kirjasta ja tässä muutama:

Viikuna-saksanpähkinäleipä

Kesäkurpitsa-pecorinofilopiiras

Chilinen hummerikeitto

Kurpitsarisotto

Limettinen vanukas raparperikastikkeen kanssa

 

Tekijä: Jordanova, Vera, kirjoittaja, valokuvaaja

Tekijä: Ruiz, Federico, valokuvaaja

Tekijä: Yli-Knuuttila, Jenna, kääntäjä

Julkaisuvuosi: 2014

Kustantaja: WSOY, cop. 2014 (painettu EU:ssa)

ISBN: 978-951-0-40643-4

Sivut: 255

Yhteistyössä WSOY:n kanssa.