Hakuammuntaa

Kävin taas pitkästä aikaa urkkimassa, millä hakusanoilla ihmiset päätyvät blogiini. Jakoon siis lähessatunnaiset viisi hakua.


halloumi

Jos olen tällä hetkellä sekaisin, niin ei tämä vielä mitään. Palatessani äsken vanhoihin juttuihini löysin todistuksen siitä, että olen joskus ollut jopa vähän enemmän ute på gården. Näin olen kirjoittanut: "Halloumi-juusto on suolaista kuin hylätyn rakkauden kyyneleet ja valkoista kuin sieluni puhtain kolo. Kumimaista kuin kovamuoviset miniatyyrit, mutta ah lämmitettäessä niin sulahtavaa kuin naapurintytön leikkisä tervehdys." Uuh, aah.

Selkeä kesän hakusana, jolla tulee paljon osumia. Ihmiset grillailevat ihmeellisiä asioita, kuten pitää siis tehdäkin. Halloumi on vielä meille suhteellisen tuntematonta juustoa ja käsittelystä ei ole oikein tietoutta. Arvontaa käydään siitä, pitäisikö halloumia liottaa ennen käyttöä, vai antaisiko mennä ihan noin vaan suorilta. Siis ideahan on siinä, että halloumi on erittäin suolaista. Asiaan ei ole ratkaisua, vaan kannattaa etsiä mieleinen polku. Minä usein liottelen suurimmat suolat pois.

Hyvää halloumista: ananasta, jättikatkapyrstöjä, halloumia. Grillivartaaseen, grilliin ja lautaselle salsan kanssa.


jamon serrano kinkun leikkaus

Jos joku ihan oikeasti haluaa tästä aiheesta tietoa, on turha etsiä sitä sivuiltani. Ilmakuivattu kinkku on kyllä ässää, mutta ortodoksisesta leikkuusta ei ole edes pientä ideaa. Oppini olen ammentanut epäilemättä Serranon Santiagolta, joka tavernassaan pihistelee mustakoipikinkkuaan. Serranon perhe on ehkä paras sarja ikinä, digiboksin kovalevyllä usea jakso odottaa katsomistaan.

lohiperhonen medaljonki

Ihmiset lähettelevät myös sähköpostilla ruokaan liittyviä kysymyksiä. Suosittu aihe on lohipalaset. Eli mitä eroa on lohimedaljongilla ja lohiperhosella? Kopioinpa tähän vanhan postaukseni aiheesta, niin jo alkaa selvitä. Mukana myös hassun hauska resepti, vaikka lupasinkin, että no more rhubarb business. Resepti on jostain karppaussivuilta.

"Ensin pitää vaan leikata lohi oikeaan muotoonsa. Monesti näkee kauppojen kalatiskeillä lohenpalasia, joita mainostetaan medaljonkeina. Samoin monissa resepteissä, vaikkakin kyse on lohiperhosista. Eli medaljonkeja lohesta saadaan, kun leikataan kalasta n. puolentoista sentin viipaleita, joihin selkäruoto on jäänyt keskelle. Perhosia taas saadaan, kun leikataan viilto nahkaan asti ja käännetään nahkapuolet vastakkain. Perhoset onkin hyvä tapa valmistaa lohta, sillä jos ei ole sattunut ostamaan fileetä nahattomana, eikä ole kovin taitava nahan poistaja, ei nahka juurikaan perhosissa haittaa itse syömistapahtumaa.
Raparperiset lohiperhoset kookosmaitokastikkeessa (3 annosta)

540 g nahallista lohifileetä
suolaa pippuria
2 dl raparperia
2 dl koookosmaitoa
3 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl ruohosipulisilppua

Nypi lohesta ruodot pois. Leikkaa fileestä kolme 180 gramman palasta. Leikkaa palat perhosiksi, eli leikkaa jokaiseen viilto keskelle nahkaan asti ja käännä sitten nahkapuolet vastakkain. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Voitele uunivuoka ja laita perhoset siihen. Leikkaa raparperi tosi pieniksi kuutioiksi ja ripottele kuutiot perhosten päälle. Mausta kookosmaito suolalla, pippurilla, chilikastikkeella ja ruohosipulisilpulla. Kaada kastike vuokaan kalojen päälle. Alkuperäisessä reseptissä kaloja pidetään uunissa 200 asteessa puoli tuntia, mutta siinä ajassa kala kyllä tulee turhan kypsäksi. Hetki vähemmän siis. Tarjoa vaikka pinaatilla maustetun perunamuusin ja lantturaasteen kanssa."


g hillosipulin kukinta

Tämä on vähintäänkin mielenkiintoinen haku. Ja mikä on tuo g? Onko hillosipuli vaan joku fiktiivinen hahmo kuten esimerkiksi Ali G? Luuleeko hillosipuli olevansa tummaihoinen gangstasipuli, joka asuu isoäitinsä keltasipulin kanssa gettomaaperässä. Entäs kukinta? Harvemmin on tullut ajateltua, että hillosipuli on oikeasti edes ihan oma lajikkeensa. Ja se jopa kukkii, miksei kukkisi. Minullakin kukki naama teinivuosina ja olin myös oma lajikkeeni. Miksei hillosipulille suotaisi samaa?


simpukoiden keittäminen

Tarkempi ohjeistus löytyy täältä. En ole hetkeen sinisimpukoitunut.

Putkilouneksijan raparperi-shemaghtaivas

Jos ei aika kävisi pitkäksi heti alkuun, paljastan mukkelimakkelismukeilematta, missä ehkä nukuin ehkä en juhannuksen.
______________________________


Kukahan on ollut niin neropatti, että on keksinyt laittaa jäätelöä uuniin. Nostan hänelle joka tapauksessa shemaghiani (كوفية), vaikka se onkin aika vaivalloista, jos ei jopa mahdotonta. Riippuu minkä sidontatavan olen noston tullessa valinnut. Mahdollista on myös, että se roikkuu vaan rennosti neliöksi kauhtanoituna kesän leppeässä vireessä. Mahdollista on myös, etten edes omista kyseistä rehoketta.

Mutta nero on hän joka tapauksessa. Kuinka vaivatonta onkaan jälkiruokkia kymmenen ihmistä ilman ylimääräistä paniikkia. Hätä syntyy vasta, kun huomaa pitäneensä uunijäätelöä liian kauan uunin helteessä. Pois se minusta. (Kuva linkitetty sivulle Actiongear)

Tämä olkoon viimeinen rabarberipostaus, mistä tulikin mieleeni, että tarvisin barberia.


Raparperiuunijäätelö
(n. 10 annosta)

Valmista ensin raparperihilloke:
- 5 vartta pilkottua raparperia
- loraus vettä
- reilusti sokeria

Mittaa tarpeet kattilaan ja keitä mössöksi. Valuta ylimääräinen neste pois ja anna jäähtyä.

Valmista sitten valkuaisvaahto:
- 6 valkuaista
- kidesokeria maun mukaan
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon sokeri.

Ota esiin seuraavat jutskat:
- 1 pyöreä kaakkupohja
- appelsiinimehua kostukkeeksi
- 1 paketti vaniljajäätelöä
- mansikoita

Laita kakkupohja uuninpellille leivinpaperin päälle. Kostuta pohjaa kevyesti appelsiinimehulla. Laita pohjan päälle raparperihilloketta. Leikkaa vaniljajäätelö paloiksi ja kekoa pohjan päälle. Heittele jätskin päälle sinne tänne ympäri jänne manssuja. Peitä koko komeus kerroksella valkuaisvaahtoa tai siis marenkia molempi parempi kummin vaan huhhahhei. Jos haluat oikein kauniin, niin voit vaikka pursotella vaahdon. Mökillä kun oltiin, pursottelu jätettiin odottamaan parempia aikoja ja käytettiin vanhaa kunnon lusikalla-jäätelön-päälle-vaahtoa-kikkaa.

Paista 275-asteisessa uunissa alaritilällä muutama minuutti, siten että marenki saa kevyen rusketuksen. Älä liian kauaa, ettei marenki muutu karstaksi eikä jäätelö lähde juoksukisoihin.
Tarjoa tosi heti nyt jo sujuvasti sukkelaan :D

Kompottia

Pakotin eilen kaverini opettelemaan panna cotan valmistuksen. Tuumasi, että eipä tuo kovin vaiketa ollut. No ei niin. Jokaisen kannattaisi lisätä kokkausrepertuaariinsa, on se niin hyvää ja vaivatonta.

Kameraa ei valitettavasti ollut, liitänpä siis pari satunnaista kuvaa värittämään. Mistä lie ovatkaan. Tai sitten se on val(l)etta.

Panna cotta ja liekitetty inkivääri-päärynäkompotti

1 3/4 liivatelehteä
3 dl kermaa
3 rkl sokeria
vanilliinisokeria maun mukaan

Pane liivatteet likoamaan kylmään veteen. Mittaa kattilaan kerma ja sokerit ja kiehauta. Purista liivatteista vesi pois ja sulata tilkkaan kuumaa kerma-sokerilientä. Sekoita tilkka loppuun kermaan. Kaada annosmaljoihin tai vaikka kahvikuppeihin ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.

20 g raastettua inkivääriä
2½ rkl sokeria
1 sitruunan mehu
2 päärynää
2 cl triple sec-likööriä

Leikkaa päärynä pieniksi kuutioiksi ja freesaa voissa. Lisää sokeri ja anna kevyesti karamellisoitua. Kaada likööri ja liekitä. Liekitys ei ole pakollinen, mutta siitä tulee kiva maku. Mutta jos et liekitä, niin älä myöskään lisää likööriä. Lisää inkivääri ja sitruunamehu ja keitä kunnes päärynät ovat kypsiä. Tarjoa panna cotan kanssa.

Mollukka

Koska pidän lakuista, pidän automaattisesti myös fenkolista. Sen makuhan muistuttaa lievästi lakritsia tai ehkä vielä enemmän anista. Lakritsijäätelö on suurta herkkua; jossain vaiheessa lupaan valmistaa vielä maittavampaa fenkolijäätelöä. Tai ehkä ennemmin sorbettia, koska pidän niistä noin lähtökohtaisesti enemmän.

Fenkoli rakastaa suolaista ja makeaa. Siksi päädyin karamellisoimaan mohkulaa ja heittämään vielä juustoa päälle. Ei pahaa, kohtuullisen vaivatonta, ei tylsän tavallistakaan. Kaikki eivät tosin pidä fenkolin mausta, joten tätä ei kannata lisäkkeeksi tehdä ihan tuosta vaan päivälliskekreille. Paitsi jos minut on kutsuttu kylään :D

Tämän fenkolin vetäisin pastan ja katkarapujen kanssa. Pyöräytin blenderissä pari tomaattia, kolme anjovisfileetä, sitruunamehua, sokeria ja tilliä ja sekoitin pastan joukkoon. Herneversofetissini sai minut riipimään muutaman oksan kyseistä vielä annoksen päälle. Ihan kuin se oikeesti siihen olisi edes sopinut.



Karamellisoitu fenkoli

1 fenkoli
2 rkl sokeria
iso nokare voita
pecorino romanoa raastettuna

Halkaise fenkoli ja esikeitä n. 7 minuuttia. Kuumenna kidesokeri pannulla kullanruskeaksi, mutta varo ettei se kärähdä. Lisää voi ja pyöritteli fenkolipuolikkaita hetki pannulla. Ripottele päälle jotain suolaista juustoa esim. pecorinoa. Tarjoa lisäkkeenä hmmm... ei mitään haisuakaan minkä kanssa.

Possua Hästensillä

Jo hetken harkitsin muuttamista Ahvenanmaalle, muttei sitten ehkä kuitenkaan. Kuulin nimittäin, että siellä kasvaa oreganoa luonnonvaraisena. Epäilen vakaasti salaliittoa, sillä oregano nimenä tulee sanoista oros ganos l. vuorten kaunistus. Kysyn vaan, missä Ahvenanmaalla on vuoria. Häh? Tein jo paikalliselle asuntovälittäjälle kyselyn, mikä on ihqn itsehallintoalueen korkein kohta: voisin sitten ostaa kämpän sieltä ja heittäytyä oreganojen sekaan. Vuoren rinteellä avattaisiin uusi alppiravintola, jossa hittinä listalla olisi "Possua oreganopedillä". Ah, kaunista. Mutta ei. En vakuuttunut, kun välittäjä kertoi korkeimman kohdan olevan jossain 130 metrin hujakoilla. Jos niihin sfääreihin paukahdan, menen ennemmin Tampereelle näsinneulaan maistelemaan mainion keittiömestarin, Ahopellon Heikin, ruokia. Eihän oregano edes kasva vielä sadassakolmessakympissä. Paitsi viljeltynä tietysti. Tai sitten kasvaa. Tyytyväisenä ratkaisuuni päätin pitäytyä mökin oreganopensaikkossa.

Toinen, näin suomalaisittain, veikeä asia oreganossa on sen ranskankielinen nimi: marjolaine. Lähetin jo jyväskyläläiseen asianajotoimistoon (Marjo Laine) sähköpostia, josko heillä olisi käynyt mielessään vaihtaa nimensä. Vanhempi osakas vastasi, että nykyään on niin vaikeaa saada hyvää henkilökuntaa. Keskuskin pitäisi opettaa vastaamaan puhelimeen Asianajotoimisto Oregano, hyvää päivää, ja se tulisi hyvinkin kalliiksi. Koulutus maksaa. Allekirjoittanut myöntää, että onhan se niinkin, mutta vastaus kuulostaa ehkä hiukan liioittelulta.

Ruotsalaisten (so. ahvenanmaalaisten) salaliitosta tuohtuneena päätin keskittää tarmoni paksuvarsipersiljan kasvattamiseen. Se onkin oikein mielenkiintoinen uusi lajike.

Siinä lomassa vääntelin vielä lastenkutsuille manssu-karkkikakun. Unohdin kutsua lapset, joten harmikseni jouduin syömään sen itse.



Manssu-karkkikakku

marenkipohja
mansikoita
karkkeja

Herkkupyllyilyn jälkeen viheltelin vaan ja kehitin uusia sävelkulkuja liljankukkaan. Ja ihailin laukkuvelhottaren istuttamia mustajuurten alkuja.

Muuttohaukka esittää kappaleen Riki Sorsa

Kii ki kii, kii ki kii, tuo voihkaisu on niin lohduton...

Lentopallo on vaarallinen laji. Tällä hetkellä vasen jalkani muistuttaa yliturvonnutta värikästä palloa. Ei ihme, rusahdus antoi olettaa jotain tällaista. Mitään ei vielä todettu murtuneeksi, akilleksenkin kohtalo selviää huomenna. Pari viikkoa laittoi kirurgi ensi-istumalta sairauslomaa. Joutunen siirtymään pariksi viikoksi nettipokeriammattilaiseksi. Jalka siteessä koholla.

Alan siis ahmia tortilloita. En niitä läpyskään kieritettyjä täyttöhörvelöitä vaan rehellisiä avomunakkaita.

Tortilla española

1 pieni punasipuli
1 valkosipulinkynsi
1 punainen paprika
3 keitettyä perunaa
100 g chorizoa
5 kananmunaa
timjamia
basilikaa
suolaa
mustapippuria

Viipaloi punasipuli ohuiksi puolirenkaiksi ja pilko valkosipulinkynsi ja paprika. Leikkaa perunat ja chorizo viipaleiksi. Valitse hyvä paistinpannu, kaada rypsiöljyä sille ja freesaile sipuleita ja paprikaa hetki. Lisää perunat ja chorizo ja paistele taas hetki. Riko kananmunat kulhoon, lisää kuivattua timjamia, basilikaa, suolaa ja mustapippuria. Muista, että chorizo on itsessään suolaista. Sekoita seosta haarukalla ja kaada pannulle muiden ainesten päälle. Levitä tasaiseksi. Pienennä levyn lämpötilaa ja laita kansi pannun päälle. Ruoka saa hautua siellä vajaat kymmenen minuuttia; älä kuitenkaan polta sitä. Käännä tortilla lautasen avulla ympäri ja paistele toinenkin puoli kypsäksi.

Rio Ferdinand tai ehkä kuitenkin de Janeiro

Viimeisimmästä Matkalehdestä voi lukea enemmänkin, mutta tässä ihan luvallisena ilmaisversiona (suurin) osa. Ja jos joku klikkaa linkkiä, niin allekirjoittanut ei ole kirjoitusvirheen takana :D

Ceviche

500 g vaaleaa fileoitua kalaa (kuhaa, siikaa, turskaa)
3 limen mehu
2 rkl oliiviöljyä
1 chilipalko
1 valkosipulinkynsi
ripaus sokeria

suolaa
1 pieni punasipuli
2 tomaattia
½ ruukkua korianteria

Leikkaa ruodoton kala sormenpään kokoisiksi paloiksi. Purista kalan päälle mehut ja lisää oliiviöljy, pilkottu chilipalko, pilkottu valkosipulinkynsi sekä ripaus sokeria. Anna kalan kypsyä ja maustua jääkaapissa kolme tuntia. Sihtaa liemi pois ja mausta kala suolalla. Paloittele punasipuli pienen pieneksi, poista tomaateista siemenkodat ja leikkaa kuutioiksi. Silppua vielä korianteri. Sekoita kaikki varovasti kalan joukkoon. Tarjoa vaalean leivän ja raikkaan salaatin kanssa.


Caipirinha

½ lime
2-3 tl ruokosokeria
jäämurskaa
4 cl cachaçaa*

Viipaloi pesty lime lohkoiksi ja laita lasiin ruokosokerin kanssa. Murskaa limet sokerin kanssa survimella ja kaada lasi täyteen jäämurskaa. Kaada päälle alkoholi. Koristele kahdella lyhyellä pillillä. *Voit korvata cachaçan vaalealla rommilla, jolloin juomasta tulee oikeastaan caipirissima.


Caipirinhan jälkeinen jätskiä nokassa -kuva. Ja vielä vähän jälkkäriä:

- Pitkästä aikaa vanha ystäväni
- Alter E. Pepsodent Soulmate
- Tätä on niin kiva rämpytellä, vaikka olenkin ihan kädetön. Jäätävää
- Repikää tästä
- Make me... hymyilemään
- Ääni!
- Olen varmaan ainoa joka pitää Gåtesta. Ei tunnu missään.

Eggxactly!

Marenkipohjan jälkeen sain kyselyn, mihin voisi käyttää ylimääräiset keltuaiset. Koska asiaa on kyselty aiemminkin, heitetäänpä mietiskely aluille.

Yleisintä on varmasti heittää keltuaiset roskiin. Sitä itsekin harrastan aika ajoin. En kuulu varsinaisesti mihinkään seuraan, mutta silti se on harrastukseni. Vaan on se hieman keljua, kun muutamalla keltuaisella voisin pitää pienen sudanilaiskylän hengissä monta päivää. Ruoan heittäminen pois onkin aina väärin. Paheksun. Mutta mikä paheksuttavinta, paheksun enemmänkin sitä, kun valmista ruokaa heitetään pois. Siis ei siinä mitään pahaa ole, jos joku muutaman keltuaisen laittaa haisemaan. Mutta jätähän lautaselle ruokaa, niin täältä tulee huutia.
Minäkö sudanilaismoralisti?!

Jos ei jaksa tehdä ruokaa, jonka voisi heittää pois, niin keltuaiset voi kuin voikin pakastaa. Ehkä. Joskus kuulin juttua, että kannattaa kaataa vähän vettä joukkoon, niin pakastuvat paremmin. Eritysesti pakastamisesta enemmän tietäviä kehotetaan ilmoittautumaan kommenttikäytävällä tai Sudanin pakastinliikkeissä. Tähän neuvoon kannattaa suhtautua jäätävästi.

Mutta takaisin niihin ruokiin. Kuten Ylinaalikin tietää, meikäläinen pitää kastikkeista. Ja mikäpä voisikaan olla niissä monikäyttöisempää kuin keltuaiset. Niin maultaan kuin käytöltään. Keltuainenhan on mahtava suurustaja: sitä pitää vaan osata käyttää oikein. Suoraan kiehuvaan kastikkeeseen sitä ei kannata pläjäyttää, tai tulee kokkelia. Keltuainen sekoitetaan ensin pieneen määrään kastia ja sitten rauhassa loppuun ainekseen. Eikä enää anneta kiehua. Mahtavaa. Kastikkeista toinen aivoautputtina ulostuva asia on majoneesi. Mikä mukavampaa kuin pyöräyttää äkkiä majoneesi tai vaikka jatkaa sitä aioliksi. Tai maustaa se rakuunalla ja lorauksella chiliketsuppia. Ei pidä tietenkään unohtaa kuningasta eli sabayonia tai zabaglionea, kuka mitenkin kaveriaan kutsuu. Kunnon jälkkäri on aina kunnon salkkari.

Meinasin unohtaa hollandaisen, kun ei ole edes parsa-aika. Sudanissa.

Ahaa ja vielä lemon curd. Se on niin kattomaisen hyvää, että meinaa viimeisetkin reiättömät sukkani lähteä pyörimään hyrräksi Kassisen lippalakkkiin. Joutuisin ostamaan uudet sukat. Sudanissa ei muuten varmaan käytetä yhtä yleisesti sukkia kuin Suomessa.

Mitäs vielä? No vaikka leipään. Nyt kun on jäänyt jämät munista, niin jätetään vielä jämät perunamuusista. Lisätään vähän jauhoja, oliiviöljyä ja laitetaan mukaan ihania yrttejä ja humpsautetaan pieniksi leipäsiksi. Päälle lisätään vielä kirsikkatomaattiviipaleita ja oliiveja. Ja näin valmistui peruna-wanna-be-fogazzza-rieska. Perunoista kun oli puhetta, niin keltuaisia voi käyttää myös duchesseperunoihin. Hassuja kuin Hassu the clown.

Ja sitten tietysti Sudanin lahja suomalaisille: paistettu riisi/nuudelit. On kyllä ikuisuus, kun näitä olen tehnyt, mutta maistuu tässäkin suussa. Ja joka ei ole maistanut, niin riisit pannulle, keltuaiset sekaan ja mielikuvituskipa päähän. Suolaisesta osastosta on vaikea mennä dissaamaan pasta carbonarea. On se vaan niin hornyn hyvää pikaruokaa: valmista 13 minuutissa rips raps.

Taidankin jo lopettaa miettimisen, koska päätä painaa (se on niin iso) ja silmiä siristää. Paitsi että jäätelöön ja vanukkaisiin keltuaiset toki menevät myös.

Kaiken tämän munailun kunniaksi meillä valmistui tänään iltapalaksi sudanilaisia varhaispotui ja muna-valkokastiketta. Ei kannata ehkä liikaa arvailla, mistä jälkimmäinen syntyi. Hyvää pääsiäistä silti itse kullekin.

Kyllä, olen juuri katsonut ohjelman Sudanista. Ei, perunoita ei todellakaan kuorita.

Vakosamettitossuhousuinen tomppeli

Daim oli joskus Dajmia, ehkä lapsuudessani. Silloin kun olin vielä pieni palleroporonjäkälä(pää). Silloin kun käytin vielä tyylikkäitä pöksylöisiä. Silloin kun mummolan nurmikko oli niin pitkää, etten nähnyt eteeni siellä taapertaessani. Silloin kun istuin turvassa isän tai äidin sylissä, kun naapurin tädit halusivat väkisin ottaa minut syliinsä ja pörröttää pellavapäätäni. Silloin kun päätin hypätä liaanilla nokkospuskaan ilman paitaa. Silloin kun ajoin apupyöräpyörälläni mäkea alas tuhatta ja sataa, kunnes puu ei väistänytkään. Voi äitiä ja sydämentykytyksiä. Silloin kun hiihdettiin vaarin kanssa ympäri Kangasalan harjuja ja välillä juotiin mummon matkalle laittamaa kuumaa marjamehua. Silloin kun kävin ilmoittamassa kerhoenglannillani naapurin louvalle I lav juu. Voi pojat niitä aikoja.

Daim-limekääretorttu

Pohja:

4 munaa
3 dl kaakaotomusokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
kidesokeria

Kostutukseen:

limen mehua

Täyte:

2 pötköä Daimia
200 g tuorejuustoa (naturel)
1 dl kaakaotomusokeria
muutama tippa vaniljaesanssia

Vatkaa munat ja tomppeli vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe ja nostele vaahdon sekaan. Voitele leivinpaperi ja levitä pohja sen päälle. Paista 200-asteisessa uunissa 8 minuuttia. Ota toinen leivinpaperi, ripottele sen päälle tasaisesti kidesokeria ja kaada pohja leivinpaperille. Irrota uunissa ollut leivinpaperi.

Anna pohjan jäähtyä hieman ja kostuta reilusti limen mehulla. Oman uskalluksen mukaan. Tämä sorkkaeläin rakastaa kirpeää.

Valmista täyte. Silppua Daimit pieniksi palasiksi ja sekoita tuorejuuston, tomppelin ja esanssin kanssa. Levitä pohjan päälle ja rullaa kääretortuksi leivinpaperia apuna käyttäen.

Inspiroituminen Dansukkerin sivuilta ohjetta hieman soveltaen, mm. lisäämällä lime ja kaakaotomppeli

Kuohkean ilmavan vaahtokarkkimainen raparperi-mansikkakakku

Marenkipohjaa kannattaisi jokaisen kokeilla kakkupohjana. Hauskasti veivattiin Todella Salaisen LeivontaYstväväni kanssa lähes samanaikaisesti tällä pohjalla paakkelssit. Pohja on Jumalatar-Nigellan käsialaa, ei ihme että se on hyvää. Ja ei ihme että siinä on paljon sokeria. Ja ei ihme että se lihottaa. Mutta on se ihan hirviömäisen hyvää, jopa parempaa kuin Hartsport.

Raparperi-mansikkakakku marenkipohjalla

kakkupohja:

4 valkuaista
200 g sokeria
2 tl maizenaa
muutama tippa valkoviinietikkaa
2-3 tippaa vaniljauutetta (tai vaniliinisokeria tai vaniljaa)

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri hiljalleen koko ajan vatkaten ja vatkaa sokeri sileäksi. Lisää jauhot, viinietikka ja vanilja kevyesti nostellen. Levitä massa leivinpaperoidulle uunipellille halkaisijaltaan n. 20 cm tasaiseksi ympyräksi. Paista 150 asteessa uunin keskitasolla n. 50 minuuttia. Älä pelästy: marenki paisuu kauniisti. Rakenne saa jäädä sisältä löysähköksi. Tai siis sen pitää jäädä.

2 dl kermavaahtoa

Vatkaa kermavaahto, lisää siihen sopivasti sokeria ja vaniliinisokeria ja levitä joka paikkaan jäähtyneen kakun päälle.

ja kermavaahdon päälle hilloke:

5 vartta raparperia
litra mansikoita
reilusti sokeria
loraus vettä

(Kuvassa näkyy myös tomaatti-katkarapukeitto. Sitä ei ole tarkoitus laittaa kakun päälle :D)
Pilko raparperit. Heitä ainekset kattilaan ja keitä lähes mössöksi. Laita mössöhilloke siivilään ja anna nesteiden valua kippoon. Tässä vaiheessa kannattaa muuten sekoita nesteet kirkkaaseen viinaan (1/3 viinaa, 2/3 raparperi-mansikkamehua) ja laittaa odottelemaan pakastimeen parempia aikoja. Levitä jäljelle jäänyt jäähtynyt hilloke kermavaahdon päälle.

Koska kakusta ei tule tässä tapauksessa kovinkaan kaunis, heitin päälle vielä muutaman vadelman ja sitruunamelissan lehtiä. Eipä siitä kaunista saanut näinkään, enkä oikein viitsinyt alkaa tuunaamaankaan. Maku on tässä ehdoton pääasia ja absoluuttinen totuus.

(_,_) stä

Huh, palasin juuri Belgradista euroviisuista. Mukava ilta yhdistettynä yltiöpäiseen mölkkyilyyn. Harmillista kyllä Bosnia-Hertze ei voittanut. Ja onneksi ei myöskään Suomi. Vaikka hevistä pidänkin. Voittaja Venäjä oli ihan (_,_)stä: on kai aivan sama, vaikka laulaisivat puhelinluetteloita, aina kuitenkin pärjäävät. Sen verran otan krediittiä, että voitin kymmenen porukassa vedonlyönnin. Viiden parhaan joukosta heitin neljä oikein, kolme oikeilla paikoilla. Norjaa en osannut arvata. Jumbonkin viskasin oikein eli britit, tosin jaetulla oli pari muutakin maata. No ihan paskoja ne olikin.

Venäjän voiton kunniaksi lötkäytin ruisleivälleni smetanaa. Sana tulee venäjänkielen verbistä smetat, joka tarkoitti jotain kokoon kaapimista. Vuolukerma, kerma vuoltu maidon päältä. En muistanutkaan enää, kuinka tuskainen kieli venäjä on. Menin kikkailemaan töissä venäläisen pariskunnan kanssa tiedustellen, mikäs on mielessä. Suomalaismiehelle en noin viitsisikään virkkoa. Tajusin heti kysyttyäni, että taitaa olla jo tovi, kun opiskelin venäjää. Kieli vaihtui nopeasti englanniksi.

Katkaraputahna

kourallinen katkarapuja pilkottuna
1 prk smetanaa (tai puolet ranskankermaa)
1 rkl chilimajoneesia
ruohosipulia pilkottuna
sitruunamehua
sokeria
tilliä hakattuna
suolaa ja pippuria

ruisnappeja

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna levätä hetki kylmässä. Syö ruisleivän päällä.

Cream of balsamic vinegar

Joku voisi luulla, että katson hyvinkin tarkkaan, mitä pullon sisään on laitettu. No tottahan se onkin, taas syynäsin mikroskoopilla, että varmasti löytyy ksantaanikumia ja sulfiittiketjuja. Ettei tule turhia pettymyksiä.

Ehdoton kuukauden tähtituote siis: modenalainen balsamiviinietikkakastike. Tai no, voidaan puhua ennemminkin balsamicosiirapista. Ei sen tekeminen itsekään ole kovin vaikeaa, mutta valmiina pullona sitä saa mm. stokkalta. Tytöt kävivät päivänä eräänä syömässä Konttorissa; haki jokainen vuorollansa päivänä seuraavana stokkalta kyseisen putelin.

Kastike sopii "kalan, lihan tai juustojen kanssa tai mansikoiden ja vaniljajäätelön kastikkeeksi". Kehottaisin epäileväisiä koittamaan jäätelön kanssa. Ruokailuhan on pitkälti uusien makuelämyksien hakemista. Ai mutta oikeastihan ruokailu on tiettyjen perustarpeiden tyydyttämistä, mutta ei kerrota sitä muille herkkupepuille tai ainakaan MC Maslow'lle. Hyvältä kastike maistui myös pähkinäisen perussalaatin kanssa, johon oli päälle vuoleskeltu parmesaanilastuja. Saattoi siinä olla muutama appelsiinilohkokin mukana.

Ooo-o-o-ooo-o alla kauniin kuoren

Kirpeänmakeat maut iskee selkäytimeen asti niin lujaa, että lääkärit yrittävät kieltää jopa painimisen ja erinäiset kuulaharjoitukset. Vuoden paras aika on alkanut: raparperiaika.

Osviittaa ohjeeseen haettiin hieman Yhteissyvän ruokamaailmasta. Siellä tosin mittasuhteet oli ihan päin seiniä, joten tässä jalostettu ja muutenkin muokattu versio.

Taikina:

150 g voita
1,5 dl sokeria
3 keltuaista
0,75 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta

Kuorrutus:
3 valkuaista
1,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
(mantelilastuja)

Täyte:

3 dl mansikoita
4 dl raparperia pilkottuna
2 dl sokeria
1,5 dl kuohukermaa


Valmista ensin taikina: vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää keltuaiset yksi kerrallaan yhä edelleen vatkaten. Sekoita kuivat aineet ja lisää vuorotellen maidon kanssa seokseen. Levitä leivinpaperille.

Sitten kuorrutus: valmista marenki vatkaamalla valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisäämällä sitten sokerit. Levitä marenki pohjataikinan päälle ja ripottele päälle mantelilastuja. Omaan versiooni en laittanut lainkaan, kun ei juuri sattunut kaapista löytymään. Mutta kuuluuhan ne tähän. Paista 170-asteisessa uunissa, kunnes marenki on vaaleanruskeaa ja rapeaa ja pohja kypsä. Ehkä noin 20 minuuttia.

Valmista täyte: heitä kattilaan ihan pikku loraus vettä ja muut ainekset. Kiehauta pikaisesti ja anna muhia hetkiä siten, että raparperi hieman möhnäytyy. Jäähdytä. Vatkaa kerma jämäkäksi, mutta älä kirnua sitä voiksi. Kaada raparperi-mansikkaseoksesta liika neste pois ja sekoita kermavaahtoon.

Kakun kokoaminen: leikkaa jäähtynyt kakkutaikina kahteen yhtä suureen osaan ja nosta toinen osa vadille. Levitä täyte vadilla olevan osan päälle ja humpsauta toinen osa taikinaa taas päälle.

Ortodoksimozzarellisti

Kyllä, olin myös hieman yllättynyt, kun tomaatistani putkahti yht'äkkiä satsuma.

Grillikesän ehdoton klassikko on yksinkertainen tomaatti-mozzarellasalaatti, johon valitaan mahdollisimman punaposkisia ja sopivasti kypsyneitä tomaatteja. Kyseinen tomaatti on sellainen, joka vielä pysyy hyvin koossa, mutta saattaa lievästi haljeten irvistää jostain poskestaan.

Mozzarellan valinnasta en viitsi sanoa mitään, koska joku vannoutunut buffalojen ystävä, ortodoksimozzarellisti, kävisi kuitenkin ulisemassa täällä, kuinka väärässä olenkaan. Lukekaa siis rivien välistä.

Isoimmaksi kysymykseksi jääkin, miten tomaatti-mozzarellasalaatti tehdään. Minun suosikkini on ehdottomasti alla oleva resepti. Kerrankin ei mitään turhia kikkailuja vaan aitoja, reiluja makuja, joiden yhdistelmä on korrespondenssiteorian mukaan todistettu herkulliseksi. Teorian mukaan väite on totta, jos vallitseva asiantilaa esiintyy todellisuudessa. Paha tätä on mennä kieltämäänkään. Vaikkakin vastaavuuden toteaminen vaatii, että pystymme vertaamaan omia uskomuksiamme vallitseviin tosiasioihin; kuinka vertaaminen voi olla edes mahdollista, kun meillä on todellisuudessa vain uskomuksia todellisuudesta. Näin taas kävi.

Piti siis vain sanomani, että tuon salaatin voi tehdä monella tapaa. Eräs suosikeistani on käyttää salaattiin paahdettuja tomaatteja. Ja tuleva suosikkini on juuri hokaamani idea heittää tomaatit ensin hetkeksi savustuspussiin hautumaan. No ehkä kokeilen sitä joskus.

Tämä salaatti toimii hyvin siis esmes grillatun lihan kanssa. Mutta menee se vaikka ihan alkusalaatiksikin juuri leivotun leivän kanssa.


Tomaatti-mozzarellasalaatti

300 g mozzarellaa
5 tomaattia
oliiviöljyä
balsamicoa
basilikaa
mustapippuria
suolaa


Leikkaa mozzarella ja tomaatit viipaleiksi ja asettele tarjoiluvadille vuorotellen. Revi joukkoon basilikanlehtiä (tai väleihin) ja rouhaise päälle mustapippuria myllystä ja suolaa sirottimesta. Kaada päälle oliiviöljyä ja balsamicoa. Anna maustua pari tuntia kylmässä.

Tilaisinko?

Mitä häh?

Lappuhaalareiden lumoa

Viime aikoina on kiertänyt blogeissa toinen toistaan herkullisempia perunasalaattiohjeita. Tässä keittiössä valmistui vapuksi eräs versio, joka on taatusti hyvää. Jo pelkästään siksi, että salaatin seassa poikkelehtii tuo kaikkien kuningaseläinten kuninkaasta höynäytetty raitainen rasvalihapala. Ja muutenkin.

Jos ihan totta puhutaan, en edes ole suuren suuri possun ystävä. Olen kyllä pikkuruikkuistakin vähäisemmän olemattomampi ja vielä piskuistakin pienempi ystävä, mutta ystävä siis kuitenkin. Ei niitä ikinä voi olla liikaa. Nyt kaikki blogiystäväni yrittäköön nuolaista jompaa kumpaa kyynärpäätään. Jos onnistuit, ilmoita, voin vaikka tarjota kaffet.

Pekonina possu on ehdottomasti liekeissä, mutta kyllä kunnon selyksetkin lennokkaasti maustetussa sinappi-kermakastikkeessa joskus maistuilee. Nyt kuitenkin salaattiin. Ohjeen määrät on taas vähän lappuhaalareideni rintakehän edustalla olevasta etutaskusta vetäistyjä. Kastike kannattaakin valmistaa pikku hiljaa maistellen ja aineksia herkkyydellä lisäillen.



Parsa-perunasalaatti

keitettyjä ja kuutioituja perunoita
keitettyjä parsoja paloiteltuna
pekonia ja pari sipulia kuutioituna ja pannulla paistettuna
kapriksia

kastike:

kermaviiliä
1/2 kermaviilin määrästä majoneesia
valkoviinietikkaa yllättävän reippaasti
reilusti sokeria (koska reilusti valkoviinietikkaa)
Dijon-sinappia
mustapippuria

Laita salaattiainekset kulhoon. Sekoita toisessa kipossa kastikeainekset ja kaada salaattikulhoon. Sekoita hyvin.

Salviaöljyä melkein itsestään

Salvia on kiehtova yrtti. Sen maku on hyvin monitahoinen, jopa vaikea: hieman karvautta, minttua, sitruunaa ja palsamointiainetta. Lehdet ovat hopeanvihreät ja pienen untuvaisen karvakerroksen peitossa. Niin on allekirjoittaneen naamavärkkikin.

Yrttien ongelma vaan tuppaa olemaan se, että puskasta loppuosa menee usein mädäntyneenä roskiin. Vai onkohan ongelma minulla eikä yrteillä, onko yrttejä mahdollisesti liikaa pöydillä lepäilemässä. Salvian kanssa ei kuitenkaan ongelmaa ole: sen lehdet voi laittaa oliiviöljyyn ja öljyn jääkaappiin. Siellä lehdet säilyvät muutaman viikon. Ja mikä parasta öljy imee itseensä makua salviasta. Kastike salaatille valmistuu lähes itsekseen, eikä tuo maustunut öljy pahaa ole paistamisessakaan.


Appelsiinimehussa keitetty salviariisi

sipuli
vettä
riisiä
salviaa
appelsiinimehua
kanalientä

Kuumenna tarvittava määrä nestettä, josta 1/3 on appelsiinimehua ja 2/3 kanalientä. Pilko sipuli ja freesaa hetki oliiviöljyssä. Lisää riisit ja freesaile niitäkin hetki. Lisää kuumaa nestettä siten, että riisit juuri peittyy. Sekoittele ja lisää nestettä aina, kun vanha neste alkaa loppua (niin kauan kuin riisi on kypsää). Lisää loppuvaiheessa myös salvia. Sen kanssa kannattaa olla varovainen: liika määrä pilaa ruoan.

Viltille ja ulos?

Kipparin verinen greippisalaatti

1 jääsalaatti
2 verigreippiä
aurinkokuivattuja tomaatteja
Kippari-juustoa
persiljaa
balsamicoa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä

Revi jääsalaatti. Fileoi verigreippi ja poista hedelmäliha lohkoina ilman kalvoja. Pilko tomaatit ja juustoviipaleet. Kokoa salaatiksi, mausta persiljalla, balsamicolla, oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla.

Kymppivettä ja tabascoa

Hyvistä lisäkkeistä on usein pulaa kuin ei-sosiopaateista psykan lukijoista. Minähän olin aikoinaan vain psykologian sivuaineopiskelija. Yhtä kaikki, aina ei vaan lantussa ideoita synny ja vaikka syntyisikin, lanttuhan on juures eikä mikään ideahautomo. Lantun ammattitauti on möhöjuuri. Se on niin hieno sana, että oikein ihmetyttää. Itse olen suuremman luokan möhömaha, enkä siksi kovin symppis. Mutta että möhöjuuri. Valtavaa. Möhöjuurta voi ehkäistä viljelykierrolla. Se on hieno juttu: viljelymaillamme eli ikkunanedusruukuissa on juuri kunnon pöheiköt basilikaa ja rucolaa. Jälkimmäiset lähti muuten ihan kympillä kasvamaan. Tein niille nimittäin mummoni opettamaa kymppivettä, jolla kastelen niitä tarkkaan valittuun kellonaikaan riippuen päivän aurinkoisuusasteesta.

Lähtipä taas rönsyilemään. Oikeastaan tulin vaan muistuttamaan, myös itseäni, kuinka hyvää sipulista saa n. puolentoista minuutin työllä ja reilun puolen tunnin uunittamisella. Ja grillithän on myös jo kuumenemistelineissä, sinne näitä myös.

Kuvassa tosin on ainakin osittain mukana bataatti-perunapyreetä, oliivitahnalla täytettyä paprikaa ja jossain alempana myös jotain siskonmakkaraan vivahtavaa. Niistä ehkä joskus myöhemmin tai tuskin ei kyllä.


Tabasco-balsamicosipulit

keltasipulia
tabascoa
balsamicoa
ruokosokeria
oliiviöljyä
kurkumaa
(suolaa)

Sipulit lohkoiksi, ripaus ja luraus muita aineita mukaan ja tabascoa sopivasti vähän enemmän, folioon ja uuniin (tai grilliin) reiluksi puoleksi tunniksi. Niin kaunista ja oivallista.

Mutta mikä on sinun suosikkijuustosi?

Ehtikin jo vierähtää tovi viimeisestä ylihyvästä juustolöydöstä. Tässä taannoin sovin illallistapaamisen Alpeilta soljuneen vorarlberger bergkäsen (VB) kanssa. Kohtaamisemme loppui lyhyeen: hetken toisiamme nuuhkittuamme tartuin Voraria rinnuksista ja hitaasti natustellen näykin tuon kovan ja voimakkaan lehmätuotoksen systema digestoriumiini. SD hyväksyi uuden tuttavuuden ilman pienintäkään nikottelua saati hikotteluakaan.

Jos ihan rehellisesti sanotaan niin VB jätti suuni auki. Yleensä pystyn ainakin kohtalaisesti ilmaisemaan, mitä mieltä olen asiasta ja varsinkin miksi. Tällä kertaa suuni on yhä auki. Simpuran hyvää, mutten tiedä lainkaan millä tavalla. En edes osaa kertoa, miltä tuo mieletön juusto maistui. No kohtalaisen voimakasta se oli, mutta sanomattoman miellyttävällä tavalla. Tietysti sen ominaismaku oli vuoristopuromaisen alppisen puhdas ja Pikku-Heidikin ottaisi siitä kiksit, mutta silti sen puhdas maku on vaikea. Kuvailla. Nyt aloin jo miettiä, että oliko juusto siis tylsä, kun siitä ei jäänyt muuta mielikuvaa kuin erittäin hyvää. Ei, tylsä se ei missään nimessä ollut. Jopa natiseva Jäkäläpääkin suosittelee VB:tä viikonlopun juustolautaselle. Se on jo paljon se. Tuo alter egoni yrittää aina postatessani saada vallan, yritän pysyä kovana.

Tiesitkö muuten, että Alpeilla elelee alppimurmeli, tengmalmin pöllö ja vorarlberger bergkäse? No ei se mitään vaikka tiesitkin. Juustovinkkejä otetaan silti vastaan. Siis mikäpä on teikäläisen suosikkijuusto (aurajuuston ohella)?