30.9.2017

Halpisviinit osa III: Punaviinit alle 8€

Ote kirjoituksesta Halpisviinit osa I: kuohuvat. Johdannoksi siis...

Hyvin usein toistuu kysymys, mikä olisi sellainen hyvä perusviini, joka ei olisi turhan kallis mutta kuitenkin ihan juotavaa. Viinit ovat aina makuasioita, mutta voitanee kuitenkin todeta, että jotkin viinit ovat täysin virheellisiä, toiset ovat ihan perseestä, monia juo mielellään humaltuakseen ja joitain nautiskelee jopa muutenkin suurella ilolla. Sitten olisi tietysti otettava huomioon myös, juodaanko neste ruuan kanssa ja minkä tietyn ruuan kanssa. Tähän puoleen ei nyt kuitenkaan panosteta sen enempää. Siitä ehkä voisi myöhemmin harkita jotain omaa jutusteluansa. En keskity myöskään viinin ominaisuuksiin sen enempää. Unohdetaan kukkeudet, kypsät sitruksisuudet, etelärinteellä tuulen alla kasvaneet rypäleet, sokerit ja ihan kaikki. Tehdään tästä sellainen viinisuositusten karvalakkiversio, jossa keskitytään olennaiseen hyvin yksinkertaisesti. Jos minulla on viinistä jotain muuta sanottavaa, kuin että se kannattaa ostaa, ilmoitan kyllä.

No mutta kuitenkin, päätin julkaista kolmiosaisen juttusarjan halpaviineistä, joita ihan oikeasti voi ja kannattaa juoda. Jokaiseen osaan tuon neljä viinisuositusta. Juttusarjaan ovat vaikuttaneet omat mieltymykseni sekä asiaan liittyen varta vasten käymäni keskustelut alan ammattilaisten kanssa. Näihin lukeutuvat pari Alkon myyjää ja myymäläpäällikköä, muutama ravintoloitsija, pari itseoppinutta viinigurua ja yksi viinimestarikouluttaja. Kiitos teille kaikille. 

Kaikki valitsemistani viineistä eivät ole ihan tosta vaan suit sait sukkelaan saatavissa kaikkien Alkojen hyllyistä, mutta nykyäänhän sillä ei ole hirveästi merkitystä, sillä Alkon verkkokaupasta voi tilata haluamansa tuotteet lähimyymälään muutaman päivän varoajalla.


Laudum Nature Barrica, 7,98€




Erittäin halpa luomuviiniksi eikä maussakaan ole moitittavaa, päinvastoin. Ehdottomasti hyvä valinta juustotarjottimen kanssa, kevyet tanniinit ja muutenkin kepeä, ei kuitenkaan marjamehua. Tätä kannattaa testata myös mediumiksi paistettujen lihojen kanssa, ei mene vikaan. Tai lajitelma tapaksia ja takkatulta. Alicanten viinialueelta joka muutama vuosi nosti hieman profiiliaan. 


Canapi Shiraz, 7,98€




Toinen hieman päätään nostanut viinialue on Sisilia. Kummisetä-trilogia pyörimään, spagettia ja tomaattista lihapullakastiketta, lasiin canapia tai voi juoda suoraan pullostakin. Trilogia on sen verran pitkä, että tätä kannattaa varata useampi pullo. Canapi taisi jonain lähivuonna saada kunniamaininnan Vuoden viinit -arvostelijaraadilta alle 10€ viinit -luokassa. 


Quinta Da Espiga, 7,49€




Tämä on lähes klassikko. Hinta ja laatu eivät kohtaa, Quinta on ehdottomasti hintaansa nähden parempaa. Oma suosikkiviinini tässä hintaluokassa. Portugalista tulee muutenkin huokeita mutta ehdottomasti juotavia kyykkyviinejä. Kannattaa antaa hengittää hyvä aika ennen nauttimista, viinistä avautuu ihan uusi maailma. Alkon toinen Quinta (das Setencostas) on myös huippukamaa, sitäkin kannattaa maistaa, kympin kauppa. Joskus alahyllyn viinit eivät kelpaa muuhun kuin marinointiin ja sangriaan, niihin tarkoituksiin kannattaa ostaa jotain ihan muuta. Opas voi johdattaa sinut perille, tosin sen kanssa suosittelen myös jotain cola-juomaa.


Riunite Il Fojonco Lambrusco, 7,98€ 




Hauska tuttavuus ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Harvassa ovat pirskahtelevat punaviinit, ainakin tämän hintaluokan. Kupliva punaviini tosin kuulostaa yhtä häiriintyneeltä kuin märkä lammaskoira bikineissä uimarannalla. Kuvittelitko sen, pervo? Vaikka tämä onkin punaviini, niin kannattaa jäähdyttää ihan kunnolla. Fojonco toimii yleensä heillekin, joille punaviini ei välttämättä maistu. Muutama vuosi sitten itse tykästyin tähän oikein kunnolla, viime aikoina on jäänyt taka-alalle. Mutta miksei, makeahkoa marjamehua kuplien kanssa, petollista kyllä. 


Halpisviinit osa I: Kuohuvat alle 9€
Halpisviinit osa II: Valkoviinit alle 8€


22 kommenttia:

  1. I Was Eagerly Looking For Content Like This, Right To The Point And Detailed As Well Accordingly Depending Upon The Matter/Topic. You Have Managed This Greatly For Sure. Scarlet Witch Costumes

    VastaaPoista
  2. I get amazed to know this. It’s perfect. I like viewing web sites which comprehend the price. joker jacket

    VastaaPoista
  3. Thank you for the fantastic blog you have been doing.
    Awesome! Congratulations on a great blog. John Wayne Leather Vest

    VastaaPoista
  4. Wow, this is very interesting reading. I found a lot of things which I need. Great job on this content. I like it Johnny silverhand Jacket

    VastaaPoista
  5. No doubt, your article is very knowledgeable. Post more articles
    deku jacket
    mens jacket

    VastaaPoista
  6. Thanks for the nice blog. It was very useful for me. I’m happy I found this blog News From Pakistan.

    VastaaPoista
  7. Hy i'm designer for Customize leather jackets. Please visit our website. Dana Buchman Faux Leather Jacket

    VastaaPoista
  8. Wow such an amazing content i never read this before keep it up and keep sharing with us more useful information. Check this bloxland promo code now and avail it.

    VastaaPoista
  9. We have you spoiled for options. Our website consists of jackets for all genders, shapes, and sizes. We only deal in 100 percent pure genuine and faux leather. Our panel of jackets includes sheepskin, goatskin, and cow skinned leather. Our variety makes us a unique and trendy option for you to choose from. Moreover, We accept customized designs that can satisfy the need of our customers. Dwayne Johnson Red Notice Brown Leather Jacket

    VastaaPoista
  10. HARDCORE CYCLES was started in the Greater Philadelphia area by a group of tight friends with a passion for V-Twin performance aftermarket parts.Visit our Website Thanks
    270 Gloves Z1R

    VastaaPoista
  11. niin ihana postaus aiheesta Halpisviinit osa III: Punaviinit alle 8€ rakastan todella sisältöäsi Updates regarding Business.

    VastaaPoista
  12. L'observateur burundi I want to say thanks for beautiful blog sharing with us. Your blog really great resource to update my knowledge.

    VastaaPoista
  13. Do check out our website here: Unicvv

    VastaaPoista
  14. Wow, this is very interesting reading.
    Nadia Hatta Vest

    VastaaPoista
  15. I want a fresh cosplay idea, and I was searching. Then I found your halloween blog, and believe me, there is no going back. Im a permanent reader of your website. Nightmare Before Christmas Costume

    VastaaPoista
  16. Look no further than the gi joe cobra commander Jacket. This unique piece of apparel not only pays homage to the legendary G.I. Joe franchise but also makes a bold statement in the world of fashion.

    VastaaPoista