24.2.2015

Food-look-alike

Oscareissa food-look-alike -kategorian ylivoimainen voittaja.

Pala(k) Intiaa puolessa tunnissa

Aivan mielettömät tuoksut, onneksi en ole juuri tällä hetkellä naapurini. 

Apropoo, harvoin olen sitä muulloinkaan. Huoneilmassa leijuu porraskäytävään pyrkivä pilvi, josta voi maistellahaistella kardemummaa, juustokuminaa, kanelia, neilikkaa, inkivääriä, valkosipulia, pomeranssinkuorta ja ehkä jopa hivenen Pohjois-Intiaa. Mahtavaa. 

Jos olet edes muutaman kerran poikennut intilaiseen tai nepalilaiseen ravintolaan, et ole voinut välttyä törmäämästä palek paneeriin. Kyseessä on eräänlainen pinaatti-kotijuustomuhennos, johon monesti lisätään myös hyvin maustettua tomaattipyreetä ja jotain hapatettua maitotuotetta. Annos tarjotaan usein riisin ja naan- tai jonkin muun vastaavan lättänäleivän kanssa. Koko aterian voi valmistaa pitkälläkin kaavalla, mutta tässä erittäin nopea ohjeistus. Sisältää myös lättänäleivän valmistuksen. Aikaa kuluu n. 25-30 minuuttia. 


Lättänäleipä

2 dl vehnäjauhoja
1 dl vettä
ripaus suolaa
loraus rypsiöljyä

Sekoita ainekset kulhossa ja vaivaa pari minuuttia kimmoisaksi. Jätä odottamaan. Paista vasta juuri ennen palak paneerin valmistumista.

Laita riisivesi kiehumaan ja keitä ohjeen mukaan. 

Palak paneer (4 reilua annosta)

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
iso loraus rypsiöljyä
juustokuminaa
inkivääriä
kanelia
kardemummaa
neilikkaa
pomeranssinkuorta
chilijauhetta
400 g paseerattua tomaattia
2 pientä pussia pakastepinaattia
1,5-2 dl vettä
sokeria tai ketsuppia
suolaa
200 g kotijuustoa
2 dl rasvaista maustamatonta jugurttia
tuoretta korianteria

Laita pannu levylle, levy päälle ja pilko sipuli ja valkosipuli. Lorota öljy pannulle ja laita rasvaan freesautumaan juustokuminaa ja inkivääriä parin peukalonpään kokoinen keko, neilikkaa puolet siitä, kardemummaa, kanelia ja chilijauhetta puolet edellisestä ja pomeranssinkuorta vielä vähemmän. Huomaa, että osan mausteista voit korvata vaikkapa piparkakkumausteella. Freesaa 3-4 minuuttia. Lisää sipuli, paista pari minuuttia ja sitten valkosipuli. Paistele muutama minuutti. Lisää tomaatti, pinaatti ja vesi ja anna muhia 5 minuuttia. Laita tässä kohtaa toinen paistinpannu kuumenemaan, jaa taikina neljäksi palloksi ja kauli ihan ohuiksi. Jauhota alusta hyvin, muuten nasahtaa kiinni. Paista pannulla molemmin puolin pari minuuuttia tai niin, että pintaan alkaa tulla mustia pilkkuja. Älä kuitenkaan unohda tehdä samalla palak paneeria eli makeuta joko sokerilla ja ketsupilla ja lisää myös suolaa haluamasi määrä. Mikäli et saanut ruokaan tarpeeksi Intiaa, voit vielä tässä vaiheessa lisätä kuminoita, neilikoita sunmuita. Pilko kotijuusto kuutioiksi ja lisää ihan lopuksi jugurtin kanssa. Sekoita hellästi. Jos haluat vielä palan taivasta annokseesi, lisää muutama haituva tuoretta korianteria. 

Sen verran vielä, että tämä on mukavan edullinen sapuska, n. 1,5€/kasvo. Olettaen, että ruokakaapissa on perusainekset valmiina.

13.2.2015

Partaäijää silmään

Ihan pienenä välikommenttina: chiliä ei kannata laittaa silmään. Olisi pitänyt käyttää se vaan kokonaan herkulliseen katkarapu-sitruuna-voipastaan.

No kun en muuta enää tuskaan keksinyt, tökkäsin juuri silmääni lusikallisen partaäijää. Ainakin kapsaisiini on rasvaliukoista. Saas nähä kui äijän käy.

Tulevaa odotellessa, iloisin kevätterveisin ja toivottavasti näkemisiin,

Tanssiva Sika

11.2.2015

Vihdoinkin järkeä juguihin

Jo pitkään olen päästellyt ärräpäitä suomalaisten jugurttien takia, aina liikaa sokeria. Valiolla on kyllä ollut hyvää yritystä mm. olo-juguillaan, mutta ihan tyytyväinen en ole ollut.

Kiitos siis Arlalle. Eilen noukin kaupan hyllystä luonto plus - perheeseen kuuluvan mangojugun, jonka tuotetiedot lupailivat vähemmän sokeria. Ajattelin, että makeaa se silti varmaan on, jatkettu kait muilla makeutusaineilla. Mutta ei. Upeaa. Printti kyljessä lupaakin vain hedelmien sokeria. Hyvänä bonuksena vielä laktoosittomuus. Ja tosiaan, maistelun tulos oli erittäin lohdullinen. Ei tarvi enää ostaa maustamatonta jugua ja sekoittaa siihen puolet maustettua.

Mangon lisäksi hyllyssä näkyi olevan myös samalla idealla tehtyä mustikkaa ja vaniljaa. Hiiliydraattimäärät pyörivät kymmenen gramman hujakoilla, mustikassa jopa lähempänä ysiä.

10.2.2015

Siipien havinaa

Mikä mielekäs arkisto tutkittavana, kultaakin kalliimpaa: äitini muistiinpanot ravintola-alan oppilaitoksesta vuodelta 1970.

Chilikirja

Omat kokemukseni chilin kasvattamisesta eivät yllä siemeneen asti. Jos joskus tuo lumoava kasvi on ikkunalautojani koristanut, on aina kyseessä ollut taimi, välillä jopa valmis tapaus. Valmis tapaus chilistäni on ollut myös talven aikana, minulla chili on poikkeuksetta yksivuotinen.

Chilikirjan tekijät kyllä yrittävät kumota myytin yksivuotisuudesta: kun ensimmäisen talven yli pääsee, on odotettavissa lähes pavunvarsi, jota pitkin pystyy kiipeämään chilitaivaaseen useanakin tulevana vuonna. Hah, vaikka tämä ei ole edes siemenestä kasvanut, niin ei tällä kyllä talven yli mennä. Kuva meikäläisen chilivarresta - ei tarvi moinen Arkhimedes olla laskeakseen, ettei kovin korkealta ensi kesänä(kään) tarvi tipahtaa. Ei kannata  myöskään ihmetellä muutamaa havunneulasta tai kuollutta seitsenpistepirkkoa, Kirvesniemi kävi täällä ja seitsenpistepirkko nyt vaan sattuu kuolleenakin olemaan Suomen kansallishyönteinen.

Kilpisen, Hietasen ja Aaltosen Chilikirja alkaa erittäin mielenkiintoisesti muutaman myytin kumoamisella. Minäkin olen aina luullut, että siemenet ovat chilin väkevin osa. Napan kontit, väkevin osa onkin siemensäierämmäleet, joita välillä siemeniinkin jää. Tässä yhteydessä mieleeni tuli erittäin turha ajatus siitä, että kun puhutaan chilin väkevyydestä sillä jollain asteikolla, oliko nyt skolioosin, smallvillen vai scovillen asteikko, niin onko tuo väkevyys noiden rämmäleiden kanssa vai ilman? No kuten todettua, ihan turha ajatus.

Tekijät haluavat kumota myös myytit, että chili jotenkin turmelisi makuaistin tai peittäisi ruuan maun. Uskon tekijöitä, kaikkea kohtuudella. Heitähän parisataa grammaa kardemummaa lipeäkalaasi, niin kyllä siinä makuaisti turmeltuu ja toivottavasti myös ruuan maku peittyy. Toivottavasti. 


Tällaiselle tavalliselle chilintallaajalle seuraava osuus oli hieman raskas. 50 sivua tiukkaa faktaa chililajikkeista ja -lajeista ja miten ne maailmalle sijoittuvat, mikä on minkäkin maan erikoisuus tai tyypillisyys. Nimet viuhuivat silmissä, capsicumit, habanerot, nagit, carolina reaperit ja baccatumit jossain muualla. En toki väitä, ettei tällä osiollo olisi perusteltua paikkaa, ehdottomasti on. Tämän osuuden jälkeen sain fiiliksen, että kirja on selvästi enemmän tarkoitettu niille, joilla on jo mopo lähtenyt käsistä, ei niille jotka vielä säätävät skootteeriinsa tarakkalaatikkoa. Jossain kohdin tekijät toteavat, että koska sivumäärä on rajallinen, on jostain pakko ollut karsia. No ruokaosuus oli mielestäni masentavan lyhyt ja muutenkin hieman turhan mainostava eräitä fatalistisia tuotteita ajatellen. Itse olisin karsinut tuosta faktapaketista ja panostanut hieman lisää ruokaan. Homma kuitenkin menee niin, että ne jotka chilejä kasvattavat ja käyttävät, niin tuo käyttäminen tapahtuu hyvinkin pitkälti syömällä, eli silloin muutama ruokaohje enemmän voisi olla paikallaan. Mutta mutta... ymmärrän täysin myös kirjassa olevan priorisoinnin, tarkoitus ei olekaan olla keittokirja. 

Seuraavaksi esitellään chilien kasvatusta ja jotain tee se itse ebb & flood -rakennelmaa. Kuten todettua kirja on enemmänkin ammattilaisille, vaikka kyllä tästä toki harjoittelijakin vetää parrunsa tanaan ja ebbändfloodinsa pystyyn. On tämä niin mielenkiintoista luettavaa. Hauska hifistely jatkuu bonchien maailmaan - siis kaikkihan tämän nyt tietää: kun yhdistetään bonsai ja chili, on lopputulemana bonchi. Chilien terveysvaikutuksia käytiin pikaisesti myös läpi, hyvä, tuota osuutta odottelinkin ja toivoin. Ruokaohjeiden ohella olisin kaivannut hieman enemmän panostusta myös tähän puoleen. 

Mutta hieno kirja ja kaunis kiitos kaikille chileihin totaalisesti hurahtaneille tekijöille. Ainakaan minulle ei ole tullut tätä ennen näin asiallista suomalaista aiheeseen vihkiytynyttä opusta eteeni.

Arvostelukappale saatu kustantajalta.

Saaralle uunilahna

"Hei Polkkapossu. Sain naapurin äijältä kaksi lahnaa, enkä tiedä yhtään, mitä tekisin niille. Lahnoista on poistettu sisälmykset luojan kiitos. Voinko laittaa ne vaikka ihan tuollaisenaan mausteineen uuniin? Tai voisitko keksiä jonkin helpon ja halvan aterian näistä. Kiitos. Lukijasi, Saara."

Moi Saara.

Kiitos luottamuksesta, voisin. Mutta älä heitä tuollaisenaan uuniin, suomusta se.

Lahna on vaikkapa mökillä helppo ja vaivaton kala, sitä tulee silloin tällöin tehtyä, kun mato-onkeen lärppähuuli tarttuu. Lahna on mielestäni ihan hyvä peruskala, vaikka sitä runsaan ruotomäärän takia hieman karsastetaankin. Maku on aikas mieto, ei kannata lähteä liikaa kikkailemaan. Viimeksi taisin heittää lahnan ihan kylmiltään uuniin, poistin siitä sen jälkeen lihat ja tein perunasalaatin, johon laitoin perunoita, punasipulia, tarhapapuja, kapriksia, lahnaa, tilliä, ranskankermaa, valkoviinietikkaa, suolaa, dijonia ja pippuria. Erittäin hyvää.

Mutta kun nyt kerran kysyt halpaa ateriaa, niin tässäpä helpotusta elämääsi. Perunatkin tulee helposti samalla. Satuin jopa löytämään jonkinlaisen valokuvan, sillä tätä tulee satunnaisesti tehty mökillä.


Uunilahna ja maalaisperunat

1 lahna
suolaa
valkopippuria
voiknöllejä
tilliä
sitruunaviipaleita

perunoita
rypsiöljyä
grillimaustetta

Suomusta perattu lahna. Hiero ulko- ja sisäpintaan karkeaa suolaa ja pippuria ja anna levätä puolisen tuntia. Laita kalan sisään tilliä, voipaloja ja sitruunaviipaleita. Voitele ulkopinta kevyesti vielä juoksevalla voilla. Voit muutenkin voidella paiston aikana kerran lohen näkyvää puolta rasvalla. Laita folioon, mutta jätä päältä auki. Tällä estät, ettei nesteet sekoitu perunoihin.

Pese perunat hyvin ja leikkaa lohkoiksi. Kaada pussiin öljyä + haluamasi mausteet ja lisää perunalohkot. Pyörittele hetki ja laita uunipellille. Kala kypsyy, koko tietty huomioiden, aikas samaan aikaan perunoiden kanssa. 200 asteessa noin 25 minuuttia.



3.2.2015

Gastronaatti - eli kuinka rakastua rippeisiin

Pidän kirjan ajatusmaailmasta: johtavana teemana on, ettei mitään heitetä pois. Kuorista keitetään liemi, ylijäämäriisistä paistetaan palleroita, naatit laitetaan salaattiin ja kuivuneet leivät jauhetaan korppujauhoiksi. Turkkilaista jugurttia on aina kaapissa, kasviksia ja kalaa preferoidaan, lihaakin voi syödä mutta kunnioittaen ja kohtuudella.

Yhdessä asiassa olen tosin vakaasti eri mieltä. Kirjoittaja toteaa, ettei ternimaitoa kannattaisi tuhlata pannukakkuun, sillä lopputulos on liian kiinteä. Ja pöh, tulos on täydellinen, ternimaidolle saa hakemalla hakea parempaa sijoituskohdetta kuin pannari.

Tähän erimielisyytemme sitten loppuvatkin.

Kirjoittaja Satu Koivisto on Maku-lehden päätoimittaja ja vaikuttaisi tekstin perusteella ihan leppoisalta lyyliltä. Sanailu on lämmintä luettavaa ja paljon muistellaan, miten äippä tai isäukko ovat hommat tehneet. Tai siis tarkoitan lähinnä noita ruokahommia, paljon onkin kivoja muistoja ja niitä on hauska lukea. Satu jakaa ohjeita, jotka voisivat hyvin olla omiani: kotijuusto, kesäkurpitsarieskat, tomaattihummus, kantarellipihvit, papulindströmit.

Muutama ohje pääsee ehdottomasti myös to do -listalleni: punajuuri-fetatahna, kikhernepullat joiden taikinassa on myös perunaa, juhannusrieska, selleripiiras ja ehdoton hitti eli perunapitsa. Viimeisestä vielä vähän tarkemmin, eli Koivisto on perunan lisäksi täyttänyt lätkänsä punasipulilla, mozzarellalla, rosmariinilla ja kapriksilla. Koska varsinaista kastiketta ei ole, mozzarellan lisäksi täytteeseen tulee vielä jonkin kovan juuston raastetta ja nuketuksen jälkeen töhäys oliiviöljyä. Kuulostaa veikeältä.

Mainio kirja, suosittelen.

Arvostelukappale on saatu kustantajalta.

2.2.2015

Paprika-vuohenjuustopasta


Suomesta on muutaman vuoden saanut angello-paprikoita, Turunkin torilta silloin tällöin. Angellot ovat ällötävän söpön pieniä, siemenettömiä, rapeita ja mukavasti rouskuvia, mahtavia vaikka dippailuun. Ne ovat myös miellyttävän makeita ja vielä makeammiksi ne saa uunissa paahtamalla. Ulkonäöltään ne muistuttavat erehdyttävästi chilejä, mutta potkua niistä ei löydy kuin itse niitä monottamalla ja siinä en näe sen enempää järkeä.

Ensimmäisen paahdetun maistettuani tiesin, mihin paprikat päätyisivät: ruoskisin niitä säälittä haisevan vuohenjuuston seuralaisena. Ja niinhän se on, vuohenjuusto rakastaa makeaksi paahdettua paprikaa.




Paprika-vuohenjuustopasta (kahdelle)

penne-pastaa
20 angello-paprikaa
½ dl oliiviöljyä
½ dl pastan keitinvettä
1 limen mehu
2 valkosipulinkynttä
puoli kourallista persiljaa
1 chili tai oman maun mukaan
0,5-1 rkl hunajaa
suolaa
6 kirsikkatomaattia
pari kiekko vuohenjuustoa

Keitä pasta napakaksi.

Ripottele paprikoille öljyä ja paahda 200-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia siten, että kuori alkaa hieman mustua. Poista kannat ja heitä suurin osa paprikoista (jätä muutama annokseen kokonaiseksi) kippoon lopun oliiviöljyn, keitinveden, limemehun, valkosipulien, persiljan, chilin ja hunajan kanssa. Survaise sauvalla. Maistele ja totea hyväksi, lisää suolaa, se vie pois paprikan luontaista karvautta. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit ja anna marinoitua hetki. 

Sekoita soosi pastan kanssa. Kuumenna vuohenjuustokiekot nopeasti mikrossa ja käristä vielä kaasupolttimella väri pintaan. Laita annoksen päälle. Älä unohda kokonaisia pikkupaprikoita.