30.9.2011

Sato talteen



Alkaa olla se aika vuodesta, kun Suomen sijainti päiväntasaajaan nähden saattaa harmittaa. Ei toki minua, syksy on vuosittain juuri sen hetkisen elämäni parasta aikaa. Silloin tällöin parasta on myös perjantai tai joulukuusi, viimeinen harvemmin syksyisin.



Mutta tämä on myös siksi mukavaa aikaa, että nyttemmiten keittiö purnukkamäärä kasvaa huomattavasti. Voisin jopa sanoa, että purnukoita on pian riesaksi asti. Isompi riesa on kuitenkin ruohonleikkaaja, joka jyrisee ikkunan alla joka kolmas päivä viimeistään silloin, kun aamuhämärä alkaa taittua kajoksi. Ei se saakutin ruoho kasva niin nopeasti, tajua se. Laitanko sinutkin purnukkaan, perkele häh?!



Purnukoiden määrä kasvaa siksi, että nyt viimeistään kerätään satoa talteen. Tarkennettuna, nyt kuivuri sanoo hurraa ja pöydät ovat täynnä kuivumassa olevia toistaan kummallisempia sieniä. Sienten kannaltahan tämä on ollut käsittämättömän hyvä vuosi, olen juhlinut kuin pieni sardiini loppiaissaunassa. Suppiloita tai torvisieniä en taida jaksaa enempää edes kerätä, niitä on vuosiksi eteenpäin. Noiden lisäksi kuivattuna on jo lampaankääpää, punikkitatteja, herkkutatteja, nummitatteja, keltavahveroita, häränkieltä ja vaikka mitä. Rouskut on vielä hoitelematta. Niitä pitää olla ehdottomasti, sillä mahdollisuus tehdä suolasienistä sienisalaattia on elämälleni yhtä tärkeää kuin foolihappomaisessa muodossa oleva foolihappo. Rouskujen osuus korjaantuu tänään iltapäivästä. Myös yrtit on kerätty ja kuivattu. Pikkupurnukoihin on kuivattu basilikaa, minttua, piparminttua, oreganoa, rakuunaa, sitruunamelissaa, timjamia ja rosmariinia. Parvekkeella ja maassa kasvaa vielä paprikapuu ja chilipensas, niiden hedelmät ajattelin vielä kuivata, niin homma alkaa olla joulupaketissa. Myöhemmin vielä omenasiivuja ja jotain muita hauskoja juttuja, en ole vielä keksinyt mitä. Mutta jotain epäilyttävän hauskaa.


Kuten jo todettua, suppilovahveroita on tänä vuonna ihan älyttömästi. Ensimmäistä kertaa sienestyshistoriani aikana, jouduin ottamaan metsässä masennuslääkkeitä: niin paljon harmitti, kun tiesin, etten saa kaikkea millään kerättyä. Yksi prozac, pari zoloftia ja lukuisia edronaxeja. Olo paranikin hetkellisesti ja hyvinä hetkinäni haastattelin keijuja ja sammakoita, huonoina luulin olevani Polkkapossu.

Seuraavassa postauksessani annan apuja teille, jotka ette oikein tiedä, mitä kaikella sillä suppilovahverolla tekisitte, jonka olette vasuihinne ahtaneet.

20.9.2011

Onko muumilaaksossa ihan kaikki asukkaat varmasti kotona?

Pakko julkistaa postilaatikkooni tippunut ihailijakirje.


Hei paskanaama,

Olen nyt kaksi kertaa tehnyt ruokaohjeitasi ja molemmilla kerralla tulos on ollut täyttä paskaa. Sinun kannattaisi lopettaa ruoanlaitto kokonaan koska ruokasi ovat skeidaa. Yleensä kirjoitat ihan paskaa.Tekemäni ohjeet oli vuohenjuustoparsaleipä ja joku sumuvalon suklaakakku. Pidin kakkua vahingossa liian kauan uunissa enkä edes tykkää parsasta. Oikeastaan olen kokeillut ruokiasi kolme kertaa ja ensimmäisellä kerralla oli hyvää.


Heh, en muistakaan koska olisin hykerrellyt näin paljon. Paitsi eilen saatoin hihitellä aika paljon katsellessani Boratia. Kiitos palautteesta, sitä on aina mukava saada.

15.9.2011

Mustatorvisienilasagne


Voi kekke että niitä on, melkein kiroiluttaa. On vaikea lampsia metsän pohjaa pitkin kompastumatta hattupäisiin pilleihin. Tosin minun on vaikea kulkea ylipäänsä missään kompastumatta mihinkään tai ainakin olla lyömättä vasemman jalan isovarvasta vähemmän kuin muutaman kerran päivässä. Tietäisitte vaan kuinka tuskallista se on. Voitteko kuvitella, kolahduksen jälkeen saan useimmiten naurunpyrähdykset osakseni, vaikka kaiken järjen ja maailmanlaajuisen empatialain mukaan tuossa tilanteessa nuppiani pitäisi silittää.

Niin, arvaatte varmaan, että meikä on aika töpoötissä, rairairai ja hurlumhei. Puhun nyt sienistä. Aivan mahtavaa, olen rämpinyt metsissä ja kaivanut viimeisetkin rihmastot tapion hovista. Nyt on siitä hieno sienivuosi, että metsässä näkee jos jonkinlaista punikkia, lehtoa ja nupikkaa. Jokaisen itseään ja keltaisia jalkapallokuviosaappaitaan kunnioittavan ihmisen pitäisi juuri nyt opetella tunnistamaan sieniä. Harvoin tulee yhtä hyvää tilaisuutta. Mars metsään ja Pluto on useimmiten koira.


Mustatorvisienilasagne


Muista, että liian vähäinen määrä valkoista kastiketta pilaa lasagnen. Älä siis pihtaa ja muista tehdä myös kastiketta tarpeeksi.

lasagnelevyjä
kastike 1
kastike 2
voita
2 viipaloitua tomaattia

kastike 1:

Iso kourallinen mustatorvisieniä
400 naudan paistijauhelihaa
1 sipuli
2 kynttä valkosipulia
1 prk tomaattimurskaa
tuoretta timjamia
tuoretta basilikaa
sokeria
suolaa
pippuria

Paista torvia hetki kuivalla pannulla, jotta saat nesteet pois. Paista sitten voissa pilkotun sipulin ja valkosipulin kanssa. Lisää tomaattimurska, yrtit ja mausteet ja anna muhia hetki.

kastike 2:

litra maitoa
1 kanaliemikuutio
valkopippuria
veitsenkärjellinen muskottipähkinää
200 juustoraastetta
maizenaa

Kiehauta maito, lisää liemikuutio, valkopippuri ja muskottipähkinä. Sulattele juustoraaste hiljalleen maitoon. Suurusta vielä maizenalla, jos möhnä ei ole tarpeeksi möhnäistä. Se saa olla paksua.

Kokoa lasagne voideltuun vuokaan. Alakerrokseen hieman kumpaakin kastiketta, sitten vuorotellen aina kerros levyjä, kastikkeita, levyjä jne. Jätä päällimmäiseksi kerrokseksi kastike, tomaattiviipaleet ja ripottele vaikka pintaan vielä juustoraastetta. Paista 200 asteisessa uunissa n. 35 minuuttia. Anna vetäytyä 15 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.

8.9.2011

Käsittämättömän herkullinen porkkanakakku


Kukahan makedonialainen on keksinyt heittää porkkanaa kakkuun? Tai muita vihanneksia. Tai kuka sekopää ylipäänsä kokee intohimoisesti palavaa halua lähteä kokeilemaan vihanneskakkureseptejä? Veskupossulla on käsi ylhäällä: olen testannut porkkanakakun, kesäkurpitsakakun, bataattikakun, kurpitsakakun, perunakakun, hapankaalikakun, nauriskakun ja mitäköhän vielä. No kerna kruunu on kyllä ehdottomasti tomaattisoppakakku. Se kuuluu enemmänkin sarjaan kokisnakit, mikä tietty on jo itseisarvoltaan viehkeää. Ehkä tuosta voisi jalostaa myös tomaattisoppakakkujäätelöä.

Vaan kyllä näistä viherpiipityskakuista porkkanakakut ovat ehdotonta von aatelia. Jossain Makedonian Rauman puoleisella suistoalueella syntynyt Sirja-ystäväni antoi viitteitä Kotikokista löytyvästä porkkanakakkuohjeesta, joka kyllä olikin eri helmi. Tässä siis se. Muuten ohje on aboriginaali, mutta kuorrutetta olen vähän tuunannut. Pohjasta tulee ihanan kuohkea ja se myös pysyy sopivasti kosteana.


Pohja:

4 munaa
3 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
1 tl vaniliinisokeria
0,5 tl suolaa
4 porkkanaa
1,5 dl ruokaöljyä

Kuorrute (täyte):

400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
1 tl vaniliinisokeria
vajaan puolikkaan appelsiinin mehu (käsin löyhästi puristettuna)
(ihan pikku loraus 43-likööriä)
hasselpähkinärouhetta

Raasta porkkanat HIENOKSI raasteeksi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita vaahtoon porkkanaraaste, kuivat aineet ja öljy. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla, kaada taikina siihen ja paista 190 asteessa alatasolla n. 35 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä. Sekoita kuorrutteen aineet sileäksi keskenään ja levitä kakun päälle. Laita kakku jääkaappiin ja korkkaa aikaisintaan kolmen tunnin päästä.