30.3.2009

Onko ryynimakkara kotoisin Italiasta?

Villillä ysärilläni tein tuttavuutta Italian Friulin fricoon. Hassua sinänsä, en ikinä päässyt reilausreissuillani Italiaan asti, vaikka suunnitelmissa se olikin. Monacoon asti vielä jaksoin revetä, mutta siitä oli niin pitkä matka Italiaan, että katsoin parhaaksi palata Suomeen. Stephanieta käteltyäni. Mutta ei se mitään: paikallisia erikoisuuksia voi näköjään syödä myös ei-niin-leimallisesti-paikallisissa-paikoissa, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Fricossa on kaikki kummallista. Monesti siihen laitetaan perunaa, monesti ei. Se muistuttaa munakasta, mutta ei ole nähnytkään sitä, vaan ei ole Stevie Wonderkaan. Ei siihen edes tule munaa. Siis fricoon. Juustona käytetään usein montasiota, mutta myös mozzarella tai parmesaani kelpaa. Montasiohan on herkkua, nuorena pehmeähköä mutta vanhetessaan parmesaanin vivahtavaa: näinhän se meni Suomessakin vuonna 2007 31. joulukuuta 2 703 697 ihmisen kohdalla. Tieteellinen fakta.

Oikeastaan tänään tekemälläni ruoalla ei ole juuri mitään yhteyksiä fricon kanssa. Paitsi että Friulin kyläpahasilla on kaikilla omat frico-ohjeensa ja tämä voisi hyvin olla yhden versio. Olettaen että sieltä löytyy ryynimakkaraa ja puolukkahilloa. Ja oikeasti fricon pitäisi kai olla reunoiltaan hiukan ruskettumaan lähtenyt, mutta unohdetaan turhat muodollisuudet. En silti ehdota, että Turku lahjoitettaisiin Italialle, vaikka täältä ryynistä saakin.


Ryynärifrico

voita
1 sipuli
4 perunaa
lihalientä
6 prinssiryynäriä
mustapippuria
juustoa
ruohosipulia
puolukkahilloa

Kuullota pilkottua sipulia hetki pannussa. Viipaloi perunat ohuiksi ja freesaa voissa hetki. Lisää pannulle noin 4-5 dl lihalientä ja jätä keittymään. Lisää lientä, mikäli perunat eivät ole vielä kypsyneet, mutta liemi on loppu. Tarkoituksena on lopulta kuitenkin päästä liemestä eroon. Pilko sivuttaispitkittäin ryynärit, heitä mukaan ja rouhaise kierros pippuria myllystä. Leikkaa juustosta siivuja ja anna sen sulaa päälle. Raikasta ruohosipulilla ja huido puolukkahillon kanssa. Etikkapunajuuret voisivat myös säväyttää, mutta kuten Pete Poskipartakin sanoo, en voi muuttua etikkapunajuuriksi.

Oikeastihan tämä olisi loistavaa "päivä jälkeen" -mätästä.

Musaa ähkyyn.

27.3.2009

Aika maukasta

Tämä piirakka on blogiystäväni Marien käsialaa. Muuttelin vain kevyesti ohjetta, suluissa alkuperäinen.


Lohi-pinaattipiirakka 26 cm irtopohjavuokaan

pohja:

125g margariinia
3 1/2 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
1/4 dl silputtua tuoretta tilliä
1 maustemitta suolaa

täyte:

250 g kirjolohta (noin 300g yrttimarinoituja kirjolohikuutioita)
1½ pss pinaattia (2 pss pakastepinaattia kuutioina)
½ dl ruohosipulia (1 pienehkö sipuli tai 10 cm pala purjoa)
1/2 rkl ruokaöljyä
hyppysellinen suolaa
ripaus valkopippuria
ripaus mustapippuria
2 1/2 dl kevyt ruokakermaa
3 munaa
½ dl juustoraastetta (ei alkuperäisessä)
2 tl sitruunamehua
nippu tuoretta tilliä, silputtuna noin 3/4 dl

Mittaa jauhot kulhoon, lisää suola ja 1/4 dl silputtua tilliä. Nypi joukkoon rasva. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinapalloksi. Vaivaa vain sen verran kuin on pakko. Nosta taikinapallo kylmään noin 30minuutiksi.

Sulata jäinen pinaatti pannulla ja mausta suolalla ja pippurilla. Purista nesteet pois.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Vuoraa 26cm irtopohjavuoka leivinpaperilla. Voitele reunat kevyesti. Kauli taikinapallo leivinpaperin päällä pyöreäksi levyksi, halkaisijaltaan noin 30 cm. Kumoa levy vuokaan leivinpaperin avulla. Painele taikina varovasti paikoilleen niin että saat korkeat taikinareunat. Pistele pohja haarukalla. Esipaista pohjaa alimmalla tasolla noin 10-15 minuuttia. Laita alimmaiseksi kerrokseksi pinaatti. ja ripottele lohikuutiot päälle. Riko munat kulhoon, lisää ruokakerma, ruohosipuli, silputtu tilli ja juustoraaste. 1/2 tl suolaa, oman maun mukaan musta- ja valkopippuria seka sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Kaada vuokaan lohipalojen päälle. Paista 200 asteisessa uunissa, keskitasolla, noin 35 minuuttia,kunnes piirakka on kypsä. Piirakan pinta kohoaa kummulle kypsyessään, mutta pinta laskee kun piirakka jäähtyy. Tarjoile lämpimänä tai kylmänä.

26.3.2009

Kyllä Mattilan Kartsakin toimasee

Ei ole lainkaan masentavaa, jos keittiön kaappiin on iskostunut arsenaali valloittavia viinietikoita. Masentava on lähinnä se rahasumma, jonka niihin on kuluttanut - eikä ole törsännyt johonkin järkevään kuten esperanton oppikirjaan, koiraistuimeen, vedenkestäviin teepusseihin, paristoilla ladattavaan paristolaturiin tai helikopterin heittoistuimeen. Mitä kaikkea olisinkaan voinut saada, jos olisin vähän säästäväisempi!

Hyvä puoli on, että noita maukkaita viinietikoita voi tehdä ihan itsekin. Esimerkiksi vadelmaviinietikkaa voi valmistaa ihan yksinkertaisesti vadelmista ja valkoviinietikasta. Marjoja pullonpohjalle, päälle etikkaa ja sen jälkeen maustumaan suljettuun pulloon viikoksi pariksi jääkaappiin. Samalla periaatteella voi valmistaa rakuunaviinietikkaa tai vaikka rosmariiniviinietikkaa. Myös hunaja toimii hienosti, sitrushedelmien kuoret, valkosipuli ja Karita Mattila takaapäin. Viimeistä en kuitenkaan suosittele.

Nyt tekemään salaattia, niin saadaan ne hiivatin muka-hienot-etikat käyttöön.


Artisokka-päärynäsalaatti ja punaviinimarjakastike

kastike:

3/4 rkl anopin makeaa punaviinimarjahyytelöä
1/4 dl vettä
2 rkl vadelmaviinietikkaa (tai jotain muuta vastaavaa)
½ dl oliiviöljyä
muutama lehti hienonnettua rakuunaa
kierros mustapippuria myllystä
½ valkosipulinkynsi pilkottuna

Mittaa kastikeainekset kulhoon ja aja blenderillä tasaiseksi.

salaatti:

rucolaa
tammenlehväsalaattia revittynä
kirsikkatomaatteja puolitettuna
säilöttyjä artisokansydämiä pilkottuna
säilykepäärynä viipaloituna
raejuustoa (oikeasti tässä pitäisi olla sinihomejuustoa)
pinjansiemeniä paahdettuna

Sekoita.

23.3.2009

Kuvamaanantai: Kuumatamosonaatti Joen monelle sorsalle




Kaukaa taas palaan joelle kerran
se mua tuudittaa, ja saan unohtaa
huuhdon huoleni jokeen taas kerran
sen viileys mua rauhoittaa


17.3.2009

Puukenkämies tarinoi

Taannoinen keskustelu ruokatunnilla työkaverin kanssa, kuuluu siis ruokablogiin. Jotenkin juttu lähti liikkeelle sienestä nimeltä madonlakki:


Possu: Jostain kumman syystä madonlakkeja on turha edes ettiä sienikirjoista.
Puukenkämies: Miks?
Possu: No kaikki hörhöt menis keräileen niitä mettiköistä ja olis ihan pihalla. Niissähän on erinäisiä velmuja vaikuttavia aineita.
Puukenkämies: Kai alan miehet tietää ilman kirjojakin niistä!
Possu: No tietää kyllä.
Puukenkämies: Mut mä olin kerran mettässä poikani kans ja huomasin, kun se söi jotain sieniä.
Possu: Siis ihan tosta vaan?
Puukenkämies: Niin niin. Sit meni varmaan joku vartti niin se alko vähän hoiperrella. Yhtäkkiä se alko kävellä takaperin ja kaatui kyljelleen.
Possu: Häh? Takaperin? Siis oikeesti?
Puukenkämies: Juu juu. Tuli pieni paniikki ja soitin lääkäriin, mut sit se jo nousikin. No siellä sanottiin, ettei mitään hätää, kyllä se siitä pian tokenee.
Possu: Just joo. Aika hieno asenne. No mitäs teit, mä olisin varmaan vienyt suoraan TYKS:n ensiapuun. Siellä ainakin pääsee suoraan jonojen ohi, jos on tosi kyseessä.
Puukenkämies: Tyksiin?? No en mä ny sinne. Sitä paitsi sanottiin, että ei oo hätää.
Possu: Mut silti. Jos olis ollu mun, ni olisin ollu lääkärissä aika nopeesti.
Puukenkämies: No en mä ny tiä. No mut sit tultiin kotipihaan ja kaveri alko vähän kuolata ja meni kauhoon vettä jostain lätäköstä. Sillä oli hirvee jano.
Possu: Mitä helvettiä? Siis meni juomaan lätäköstä? No ei toi kai ihan normaalia oo. Et sääkään sit kovin hirveesti viittiny poikaas vahtia, vaikka kaveri oli just syöny jotain epämääräisiä sieniä kävelly mettässä takaperin ja kaatunu kyljelleen valittaan? *tuohtumusta*
Puukenkämies: Nii mut kun ne sano, ettei oo hätää. En viittiny ottaa sit turhaa paniikkia. Ja onhan toi nyt ennenkin juonu jostain kuraojasta.
Possu: Joo joo. Nii varmaan.
Puukenkämies: Heh, no kaikki meni kuitenkin ihan hyvin. Pari tuntia meni eteenpäin ja tyyppi oli jo ulkona leikkimässä. Juoksenteli ihan innokkaasti ja hetken päästä tuli tyytyväisen näköisenä vastaan kuollut rotta suussaan.
Possu: Siis mitä v***ua? AaaaaaHaaaa. Sun poikas onkin koira vai?
Puukenkämies: No mitä sä oot oikein kuvitellu *tajutonta naurua*
Possu: *mieletöntä naurua*
Puukenkämies: *vääntelemistä kippurassa lattialla*
Possu: *veden valumista silmistä*
Puukenkämies: Ainahan mä puhun koirastani nimellä poika. Luulit sitten, että puhuin pojastani?! Eihän mulla ees oo poikaa.
Possu: No just joo, teikä puhuu pojastaan, niin kai nyt hel****ssä luulen, että puhut lapsestas? Ihmettelinkin kyllä vähän, kun en oo tiennyt sun pojastas.
Puukenkämies: No joo, arvaa ihmettelinkö mä, kun aloit meuhkata siitä TYKSistä?!
*mieletöntä naurua*
_____________

Sen verran testasin tätä tarinaa, että kerroin parille kaverilleni ihan samalla tavalla. Ei kumpikaan niistäkään tajunnut, että kyseessä oli koira. Tätä on sit naurettu ihan kohtalaisesti.

16.3.2009

Piiskaa teille pitäisi antaa!


Postaan tämän ohjeen säälistä kaikkia säälittäviä muffinssirakastajia kohtaan. Vaikka piiskaa teille pitäisikin antaa! Lähtökohtaisesti muffinssit on kuitenkin ihan turhia. Kuten jo joskus aiemmin todettua. No, muffinsseiksi nämä oli kyllä ihan siedettäviä.

Maissi-chilikeitto odottaa vielä valmistumistaan. Mutta tulee yhtä suurella varmuudella kuin Ron.


Vadelma-pätkismuffinssit

1 dl juoksevaa margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaota (esim Van Houten)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1½ dl vadelmia
1 pss pätkis minibites
tomusokeria

Vaahdota margariini, sokeri ja munat. Sekoita jauhot, kaakao, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja lisää vaahtoon. Murskaa vadelmat ja sekoita taikinaan. Pilko suuri osa pätkiksistä ja sekoita taikinaan. Heitä vuokiin ja paina vielä jokaiseen palaan päälle vähän kookkaampi pala pätkistä. Paista 225-asteisessa uunissa n.15 minuuttia. Koristele tomusokerilla.

Ja jos muffinssi ei miellyttänyt, niin tätä voi kokeilla audiojälkkäriksi. Vaatimattomasti nimetty The Music.

13.3.2009

Eroon ylimääräisistä asukeista


Muutaman vuoden olen kasvatellut kotiloita terraariossa. Eilen heikkona hetkenäni päätin syödä ne. Osan laitoin mikroon ja huitaisin tuosta vaan suit sait sukkelaan suolan kanssa. Lopuista valmistin herkkua ranskalaisittain. Nyt terraario on tyhjä ja olo kovin yksinäinen - ehkä otan sinne kääpiösiilin. Nirhaan sen tulevana jouluna, ompelen piikkinahasta tangat ja lähetän ne blogissa järjestetyn jouluarvonnan voittajalle. Loput piikkisällistä täytän luumulla. Mitä sitä muuta joulupöytään kaipaisikaan?


Etanat punaviini-valkosipulikastikkeessa

(3-4 annosta)

40 g voita
2-3 valkosipulia murskattuna
2½ dl punaviiniä
½ kanaliemikuutio
vajaa 1 rkl ruokosokeria
purkki etanoita
persiljaa hakattuna
vaalea leipää

Sulata osa voista kattilassa ja lisää valkosipulit. Pyörittele hetki, älä anna käristyä. Lisää punaviini, osa ruokosokerista ja kanaliemikuutio. Kiehauta ja anna poreilla hiljalleen. Maistele, lisää sokeria tarpeen mukaan riippuen vähän viinistäsi. Lisää loppu voi ja tarkista suola. Lisää etanat, ne lämpenevät parissa minuutissa. Laske jokaiseen annokseen n. 5 etanaa ja aseta ne syvälle lautaselle. Kaada päälle punaviinikastiketta ja reilusti persiljaa. Tarjoa vaalean leivän kanssa, jota voit sitten dippailla liemeen.

11.3.2009

Ruokanimet ne vasta ovat hämmentäviä: polgastronoff kuittaa

Stroganoffmuunnelmia löytyy avaruudesta enemmän kuin tuhat sanaa. Näillä sanoilla Dancing Pig aloitti julistuksensa ja tunsi sen hetkisen luovuudenpuuskansa riittämätömäksi. Jäi tuo sorkkiva eläin pohdiskelemaan stroganoffin syvintä olemusta.


Perusstroganoff. Naudanlihakuutioita tai -suikaleita, jotka uiskentelevat hapankermaisessa kastikkeessa. Kastikkeeseen laitetaan usein mukaan suolakurkkuja, sipulia ja sieniä.

Makkarastroganoff. Nakkistroganoff räjäyttää tajunnan. Mutta mitä tekee ruotsalaisten lempilapsi makkarastroganoff?! Makkarana käytetään ei vähempää kuin falukorvia aliasta faluninlörssiä. Siitä olen korkeaveisunnut jo Pyhän kirjamme lisäksi aikaisemmassa postauksessani.

Mustamakkarastroganoff. Nääs termos! Synnyinseutujeni lähimaastossa lymyilevä mustamakkara herkistää mielen jos kielenkin. Heitin juuri ajatuksissani itselleni haasteen mustamakkarastroganoffin reseptistä. Saa jäädä vielä odottamaan.

Estroganofe. Aattelkaapa ite! Brassilaiset herkkuposketkin vääntävät tätä herkkua. Sisäfileestä tai tarkemmin määriteltynä filee mignonista (sisäfileen kaposampi pääty) ähmälletään lihaosuus: ei voi olla pahaa. Sekaan normistroga-ainesten ohella kastikkeista tomaattia ja vispattua kermaa. Huh.

Polgastronoff. Tätä syödään tästä lähtien jo perinteisesti Turussa, tässä Ruotsin aboistisessa naapurihurmalassa. Ekumenistisessa ruokaihmeessä yhdistyy olemisen sietämätön keveys stroganofistiseen suurpiirteilyhifistelyyn. Tässä ruoassa on kaikki ja ei mitään. Kaikkeen kiteytyy maailman stroganoffkeittiöiden parhaat kuosit ja ei mitään- osuuteen kiteytyy ei yhtään mitään. Nimikin sen jo kertoo, vaikka kirjoitinkin asian Suomen toisella virallisella kielellä eli suomella.



Falunilainen polgastronoff

200 g faluninmakkaraa kuutioituna
voita
800 g hirven sisäpaistia kalvot poistettuna ja kuutioituna (tietty sisäfileekin kelpaa)
8 helmisipulia kuorittuna ja puolitettuna
2 valkosipulinkynttä pilkottuna
1 porkkana halkaistuna ja pilkottuna
2 dl vettä
punaviiniä, niin paljon että lihat lähes peittyy
1 lihaliemikuutio
1 dl paseerattua tomaattia
1 dl kuohukermaa
1 tlk kokonaisia herkkusieniä
puolikas suolakurkku pieneksi kuutioituna
(suolaa) pippuria
omavalintaisia yrttejä (esim. timjamia, rosmariinia)
1 dl ranskankermaa
jos käytit suolakurkun tilalla makukurkkuja, sait sopivasti makeutta, muuten ehkä ripaus sokeria

Käristä faluninlörssi pikaisesti voissa. Laita syrjään odottamaan. Ruskista hirvikuutiot kattilassa voissa ja lisää sipulit ja porkkanat. Freesaa hetki. Lisää vesi, punkku ja lihaliemikuutio. Anna porista tunti. Lisää tomaatti ja kerma ja anna muhia 10 minuuttia. Heitä sekaan herkkusienet, suolakurkut, pippuri, faluninlörssykät ja yrtit. Mausta vielä lopuksi ranskankermalla ja tarkista suola. Stroganoff tarjotaan Laukku- ja kenkäihmisettären mukaan keitettyjen perunoiden kanssa. Itse taipuisin ennemmin riisin suuntaan. Hyvää se oli myös kukka- ja parsakaalien kanssa. Oma valinta, kun päätin vetää kevyen karppauksen ylenmääräisen pitsailun jälkeen.

8.3.2009

Päärynä-gorgonzola-pinjansiemenpitsa

Kuten muitakin herkullisia sinihomejuustoja, niin myös gorgozolaa kypsytettiin joskus luolissa, joissa homeitiöt melskasivat ihan luonnostaan. Nykyisin lehmänmaitoon lisätään bakteereita ja homeitiöitä ja juustoon painellaan reikiä, jolloin mikrobit pääsevät paremmin lisääntymään ja hengittämään. Gorgonzolaa kypsytetään 3-6 kk: nuori juusto (Dolce) on rakenteeltaan rasvaista ja sopii hyvin vaikka kastikkeisiin tai levitteisiin. Vanha gorgonzola (Piccante) voi olla jopa pistävän makuista, mutta on parhaimmillaan jälkiruoissa esim. hedelmien kanssa. Rasvaprosentti on öpaut 50.

Monet ruoat ovat saaneet nimensä jonkin paikan mukaan, yllättävää kyllä tämä herkku on kotoisin Italian Gorgonzolasta. Entinen kyläpahanen on nykyään Milanon esikaupunkialuetta. Asukkaita yhtä paljon kuin Lauttasaaressa tuossa Suomen Gorgonzolassa. Lehmien määrä siellä on valtava ja ylittää pian asukkaiden määrän. Lauttasaaressa on n. 19000 utareihmettä.

Yleensäkin sinihomejuustot pitävät hedelmistä ja pähkinöistä. Mutta mitäs juomaksi? Jos ajatellaan, että gorgonzolaa vedeltäisiin pelkiltään, hyviä valintoja olisivat makeat jälkkäriivinit, ja täyteläiset punaviinit. Samppanjoistakin voisi löytää jotain mukavaa. Nyt tehdään kuitenkin pitsaa ja itse näkisin sopivaksi juomaksi vaikka jonkun hieman tummemman oluen. Monet muuten ajattelevat, ettei pitsan kanssa sovi juoda punaviiniä. Tähän vaikuttaa pohjimmiltaan se, että pohjan päälle laitettavan tomaattikastikkeen happoisuutta on vaikea yhdistää punaviiniin. No tässä ei ole sitä ongelmaa, sillä pohjakastikkeena toimii pesto. Pariksi oluen ohuella siis vaikka joku mukava chianti. Itse olen kyllä jo lähtökohtaisesti sitä mieltä, että pitsan kuin pitsan kanssa voi juoda punaviiniä ja varsinkin pitsaa valmistaessa, valmistamisen jälkeen, pitsaa syödessä ja syömisen jälkeen.

Hieman tämän tyylistä lättyä veivattiin joku aika sitten jossain ohjelmassa, vai olikohan se jossain lehdessä. Miten vaan, hyvä vaihtoehto illanistujaisiin.



Päärynä-gorgonzola-pinjansiemenpitsa

Pohja:

1,5 dl vettä
3/4 pkt hiivaa
0,5 tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä
n. 5-6 dl vehnäjauhoja

Täyte:

3 rkl vihreää pestoa
1 tlk päärynöitä (puolikkaita sokeriliemessä) viipaloituna
150-200 g gorgonzolaa paloiteltuna
1 dl pinjansiemeniä paahdettuna
1 dl perusjuustoa raastettuna
rucolaa

Kun pohja on kohonnut tee siitä viisi pikkupitsaa. Levitä pohjan päälle vihreää pestoa, sitten päärynöitä, gorgonzolaa, pinjansiemeniä ja ihan vähän juustoraastetta. Paista 230-asteisessa uunissa kypsäksi. Heitä päälle vielä rucolaa.


5.3.2009

Karipompei


Alkuruoaksi Benny Lava.


Suolapähkinä-banaanicurry

rypsiöljyä
kardemummaa
kanelia
juustokuminaa
neilikkaa
sinapinsiemeniä
400 g valkosipulimarinoituja broiskusiipaleita
3/4 dl suolapähkinöitä
1½ banaania viipaloituna
1 tlk kookosmaitoa

Lämmitä pannulla öljy ja lisää siihen mausteet. Paistele hetki. Heitä mukaan broiskut ja paistele taas hetki. Lisää pähkinät ja banaanit ja paista taas hetki: elämä on paistamista. Lisää kookosmaito ja tarkista lopuksi suola. Tarjoa riisin kanssa.

2.3.2009

Mikä pentele tuolla kaapissa taas muhii?

Ylikypsennetyn valkokaalin haju on kai saanut monellekin aikaan traumoja, yleensähän kaali vedetään totaalisesti överiksi, epämääräiseksi mössöksi. Mutta mikäs pakko sitä on vetää ylikypsäsi?! Kaalista saa oikein hyvää jo pelkästään suikaloimalla, freesaamalla sitä öljyssä ja maustamalla kaikilla ihanuuksilla. Ei sinänsä, överiksi muhinut kaalipata on maullisessa kauneudessaan jotain yhtä kaunista kuin sika pienenä. Minua ei kaalin haju ole ikinä jaksanut häiritä.

Ilmaisena vinkkinä vielä niille, joita tuo haju silti vihmoo: heitä pannulle pala vaaleaa leipää, se imee leijonan osan hajusta. Tuosta leijona ei tietenkään ole tyytyväinen, karttele sitä siis tai vie leipä Korkeasaareen. Ja jos keität kaalin, loraus sitruunamehua tai etikkaa auttaa säilyttämään kauniit värit. Varsinkin jos punakaalista on kyse.

Mutta eihän kaalia ole mikään pakko kypsentää. Tällä hetkellä jääkaapissa on hautumassa raastettua valkokaalia ja porkkanaa hmmm.. jännittävässä liemessä. Jotain hauskaa hapatettua siitä pitäisi tulla, sen näen huomenna. Ilmoille heitettiin kyllä jo lausahdus: "Vesku, mikä pentele tuolla kaapissa taas kerran muhii". No muhii muhii...Taka a chance on me, darl.

Jos haluaa päästä vielä helpommalla, niin ehdotan siirtymistä takaisin 80-luvun alun ala-asteelle. Silloin tämä salaatti ei ehkä herättänyt minussa vastustamatonta mielihyvää, nyt voisin syödä sitä viikottain:



Valkokaali-puolukkasalaatti

pilkottua valkokaalia
puolakkahilloa

Sekoita ainekset.