27.2.2007

Suklaafondantit

Ettei menisi homma ihan purnaamiseksi, voisi välillä tehdä jotain hyvääkin. Alkuperäisenä suunnitelmana oli tehdä suklaafondanteja ja syödä niitä Ben & Jerry-kirsikkajäätelön ja mustikoiden kanssa. Valintatalosta oli kuitenkin kyseinen kirsikkajäde loppu, joten syötiin sitten mustikkajäden kanssa. Ei hassumpaa silti ;) Olen kyllä ennenkin blogittanut tämän ohjeen, mutta se oli vanhan blogin aikoja se. Enkä näköjään siirtänytkään sitä tänne muuttovaiheessa, vaikka luulin niin.

Suklaafondant (5 pientä vuokaa)

80 g sokeria
100 g voita
2 munaa
70 g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
130 g suklaata
Veivaa voi ja sokeri vaahdoksi ja lisää joukkoon munat ja vatkaa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja heitä sokeri-voi-munaseokseen. Sulata suklaa vesihauteessa ja sekoita joukkoon. Voitele pienet vuoat ja jaa taikina niihin. Paista 180 asteisessa uunissa 8-10 minuuttia. Tarkoituksena on, että fondant jää sisältä valuvaksi. Anna fondantien olla hetki, ennen kuin otat ne pois vuoista. Tarjoa lämpimänä jäätelön kanssa.
Fondantit voi muuten myös pakastaa vuoissaan, joten niistä saa hyvän ja helpon jälkkärin ilman isompaa sähläämistä. Jäisenä vaan suoraan uuniin ja paistoaika n. 18-20 minuuttia. Kannattaa ehkä ensin kuitenkin kokeilla oman uuniin lämmitysaika, ennen vieraille tarjoamista.

24.2.2007

Vanha jäkäläpää natisee taas

Tuotekehittelyyn olisi jälleen asiaa. Tällä kertaa Fazer Leipomoiden Oululaiselle ja kyseessä olisi Reissumies-leipä. Maku on kyllä oikein kohdallaan ja kyseistä leipää tulee ostettua hyvinkin usein. Leivontaan käytetyistä jauhoista ja hiutaleista 67% on täysjyväruista, mikä tuntuu oikein hyvältä. Joissain ruisleivissä kun ruisjauhoja on käytetty lähinnä silmänlumeena. Pakkauksen paino on 235 grammaa, joten tällainen kukkakeppikin jaksaa sen juuri ja juuri kotiin kantaa. Sitä paitsi Reissumies on vielä kohtalaisen halpaa tavaraa. Jos nyt otetaan vertailukohdaksi vaikka täsmälleen yhtä paljon painava videokamera Sanyo Xacti HD 1, voidaan todeta, että sen hinnalla Reissumiehiä saisi n. 1100 pakettia. Aika halpaa siis.

Mutta laatua vaativana kuluttajana olen suivaantunut Reissumieheen. S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U S E N S U R O I T U Mikä kele siinä voi olla, että ne saaplarin leivänpuolikkaat on niin vaikea saada irti toisistaan kumpaakaan tuhoamatta? Voiko tosiaan olla niin vietävän vaikeaa kehittää taikinalle sellainen koostumus, että eläminen tulisi helpommaksi? Aamupalalla kun ihmiset eivät usein muutenkaan jaksa olla pikku päivänsäteitä, niin luuleeko tuotekehittely ihan vakavissaan, että leipien repiminen kenties jotenkin auttaa tätä asiaa. Kuules Oululainen, tulen kohta tehtaalle ja repäisen teitä nenästä ja puren varpaasta, jos ei ala asiat muuttua. Reino Helismaa sentään tiesi jo hyvissä ajoin, että jos on Reissumiestä, niin on parempi omistaa myös kissa. Sille voi sitten heitellä revenneet leivänpuolikkaat.

Reissumiehen leipäpuolikkaat ovat muuten erikokoisia. En tiedä, onko asia tarkoituksella näin, vai onko teillä tehtailla jotkut Bachin aikaiset halkaisukoneet. Ei vaan, se on kyllä minusta pelkästään hauska asia. Reissumiehen syöminen ei käy koskaan tylsäksi, kun ensin leivän raiskattuaan voi miettiä haluaako sen pikkunälkään vai kenties vähän isompaan. Joskus voi jopa vetää ihan ranttaliksi ja syödä molemmat puoliskot.

22.2.2007

Färsaarten Sihi-juomaa

Pepsi Cola myy lähes kaikkialla huonommin kuin Coca Cola, mutta esimerkiksi suomalaisissa ravintoloissa niiden myynti on aika samaa luokkaa. Tämä tosin johtuu Hartwallin erittäin suuresta markkinaosuudesta. Pepsi on lanseerannut markkinoille vaikka mitä kevytjuomiaan. Jos minulta kysytään, niin nuo lanseeraukset maistuvat enemmän kakilta kuin Kaki itse. Onneksi minulta ei kysytä. Muuten Pepsi on kyllä oikein hyvää. Olen jopa yrittänyt opetella Maxin juojaksi, mutta eipä vaan onnistu.

Pepsi Cola kehitettiin 1898 Yhdysvalloissa. Siitä kertoo juoman väritkin: valkoinen, sininen ja punainen. Voi tosin olla, että Pepsi-yhtiö onkin salaa färsaarelaisten omistuksessa: Färsaaret nimittäin muodostuu 18 saaresta, joista 17 on asuttuja. Tuolta asumattomalta saarelta on löytynyt miljoonittain erilaisia Pepsi-tölkkejä ja sitä pidetäänkin Pepsi-tölkkibongaajien paratiisina. Färsaarten eläimistö on tölkkejä lukuun ottamatta harvalukuinen, mutta lampaita saarilta voi tavata 70 000 nutia. Ihmisiä on vain vajaa 50 000. Ehdottaisinkin, että Joensuu lahjoitettaisiin Tanskalle ja tehtäisiin siitä Färsaarten itsehallintoalueen osa. Liperin voisi heittää siinä kaupanpäällisiksi. Näin Färsaarillakin olisi enemmän ihmisiä kuin lampaita, joka on sentään mielestäni erittäin tärkeää.

Ystäväni Chef Young Chefin käsialaa on seuraava cajunkastike, jossa Pepsi on olennainen osa. On muuten varsin maistuva kastike etenkin kanafileiden kanssa.


Cajunkastike

1 tl currya
½ tl chilijauhetta
½ tl kurkumaa
½ tl paprikajauhetta
½ tl oreganoa
½ tl rakuunaa
½ tl timjamia
½ tl basilikaa
½ tl kanelia
1 tl valkosipulimurskaa
2 rkl öljyä
2 rkl tomaattipyreetä
kypsä banaani
6 dl Pepsi Colaa
1½ dl demi-glacea
2 dl kermaa
reilu nokare voita
maizenaa


Mittaa mausteet ja valkosipulimurska kattilan pohjalle ja freesaa niitä muutama minuutti öljyssä, niin että maut pääsevät valloilleen. Lisää tomaattipyree ja freesaa taas hetki. Murskaa haarukalla kypsä banaani ja lisää kattilaan. Kaada mukaan demi-glace ja kaksi pulloa pepsiä. Ja tämän pitää olla sitten ehdottomasti Pepsiä eikä mitään Pepsi Maxia. Keittele jonkin aikaa. Lisää lopuksi kermaa ja reilu nokare voita. Suurusta maizenalla.

21.2.2007

Punasipulihaaste

Vähän viime tippaan jäi helmikuun ruokahaasteeseen osallistuminen, kun muistin, että aikaa olisi kuukauden loppuun. Mutta vielä ehtii. Ideana oli siis, että reseptin tulee sisältää punasipulia.

Tämä on eräs lempisalaateistani. Paahtuneen punasipulin kevyt karvaus, greipin suloisen hapan makeus ja fetan siro suolaisuus täydentävät toisiaan kuin nenä kasvoja. Basilika herättää tuoksullaan ruokahalun, jonka avokado kevyen raskaalla raikkaudellaan pian tyydyttää. Viimeisen silauksen antaa pehmeä oliiviöljy ja kivalla tavalla kirpeä sitruunainen hunaja.


Keimailijan salaatti
(2 alkusalaattiannosta)

4 pienehköä punasipulia
oliiviöljyä
1 avokado
1 verigreippi
80 g apetina fetaa
10 basilikan lehteä
8 kirsikkatomaattia
1/3 kurkkua
mustapippuria myllystä
SAM sitruunaista hunajaa


Kuori sipulit, leikkaa ne neljäksi lohkoksi ja heitä uuninkestävään vuokaan. Lorauta päälle oliiviöljyä ja paahda 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Älä päästä kärähtämään. Kuori avokado, poista kivi ja leikkaa hedelmäliha viipaleiksi. Ripottele päälle hieman sitruunamehua, ettei avokado tummu. Fileoi verigreippi ja leikkaa hedelmäliha lohkoina pois. Leikkaa feta paloiksi. Halkaise kirsikkatomaatit. Leikkaa kurkusta pieniä tikkuja.

Kokoa salaatti lautselle ja lorauta päälle pieni noro samin juoksevaa hunajaa ja parasta oliiviöljyäsi. Rouhi pippuria myllystä.

19.2.2007

Noisetit


Possunselykset kermaisessa olut-rosepippuri-omenakastikkeessa
(3 annosta)

540 g possun sisäfilettä
suolaa
mustapippuria
1 omena
2 dl olutta
½ kanaliemikuutio
2 dl kermaa
rosepippuria

Leikkaa sisäfile 1,5 sentin paksuisiksi viipaleiksi. Painele niitä hieman kädellä. Paista kevyesti öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla. Kuori omena, viipaloi se ja lisää pannulle. Freesaa hetki. Heitä mukaan olut ja kanaliemikuutio ja anna muhia hetki. Lisää kerma ja rosepippuri. Anna poreilla tai kiehua hiljalleen 15 minuuttia tai sen aikaa, kun possut ovat kypsät. Tarkista vielä maku ja lisää suolaa, jos on tarvis. Ja voin käyttö on sallittua.

Tarjoa perunoiden tai riisin kanssa. Minä tosin vetelin näitä porkkanapihvien ja keitetyn kukkakaalin siivellä.

18.2.2007

Kuhaa en papillote

Kuulin tänään Chef Young Chefilta, että kalaa ei kannata yrittää tappaa hukuttamalla. Eikä kuulemma lintua heittämällä sitä parvekkeelta alas. Enpä ole ennen asiaa ajatellut, mutta asiaa mies kyllä puhui. Tässä iässä onkin jo huomannut, että trivialiteettien ymmärtäminen on elämää suurempien ahaa-elämysten ymmärtämistä. Ja niistä saankin parhaat fiilikset. Joskus kannattaa kuunnella viisaampia kollegojaan ja joskus jopa oppia puheista jotain.

Mutta, mutta. Seuraava kypsennystapa sopii erityisesti niille, jotka haluavat syödä vähän kevyemmin. Kyseessä on periaatteessa höyrystäminen ihan omassa normaalissa uunissa. Eli vannoutuneet patongin ja baskerin ystävät tuntevat termin nimellä en papillote, joten käytetään nyt sitä sitten. Usein papillote tehdään kalasta, mutta periaatteessa siihen kelpaavat yhtä hyvin vihannekset ja vaikka kanakin.

Ideana on tehdä leivinpaperista paketti, johon kala sitten laitetaan uuniin höyrystymään omiin mehuihinsa. Voi sinne lurauttaa vähän vaikka oliiviöljyäkin, jos siltä tuntuu: se ei ole kuitenkaan koskaan pahasta. Pakettiin voi laittaa mukaan myös sitruunaviipaleen, yrttejä, sipulia, mitä vain haluaa. Lopullinen idea tulee oikeastaan esiin kuitenkin vasta papilloten tarjoamisessa, kun se tuodaan näyttävästi lautasella ruokapöytään ja avataan saksilla tai niiden puuttuessa vaikka viikatteella. Se kuitenkin löytyy jokaisesta kaupunkikerrostalokämpästä. Avaamisvaiheessa papillote päästää ulos ihanat aromit, joita vieras voi sitten tuoksutella riemu nokkalaitteessaan.



Kuhaa en papillote

leivinpaperia
kuhafile
suolaa
pippuria
sitruunaviipale
limeviipale
tilliä




Taitteluohje täältä, koska iski yht'äkkiä väsymys maximus. Ja uuniin 10-13 minuuttia 200 astetta.

16.2.2007

Stifado

Bää-ää.

Tämä kreikkalainen pata tai muhennos tunnetaan myös nimellä stifatho. Sen pääideana on mureaakin mureampi liha herkullisten pikkusipulien kanssa. Liha voi olla jänistä, lammasta, nautaa, mitä nyt sattuu löytymään; kukin maalaisperhe sen kuitenkin tekee oman reseptinsä mukaan. Nimi tulee italiankielisestä sanasta stufatho, joka tarkoittaa muhennettua lihaa. Ymmärrettävä vaikutustausta, kun muistetaan, kuinka suuri merkitys Venetsialla oli keskiaikaiseen Kreikkaan varsinkin Joonianmeren puolella. Eikös vaan?


Stifado


50 g voita
1 kg lampaan ja/tai naudan sisäpaistia kuutioituna
3 valkosipulinkynttä murskattuna
500 g tomaatteja kaltattuna ja kuutioituna
1 kg shalottisipuleita tai pieniä sipuleita kuorittuna
3 dl makeaa punaviiniä
2 laakerinlehteä
1 tl kanelia
1 tl paprikajauhetta
1 tl rosmariinia
suolaa
pippuria



Paistele lihoja pikaisesti voissa ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon valkosipulinkynnet ja tomaatit. Anna mehustua hetken aikaa, lisää sitten sipulit. Jos et onnistunut löytämään pieniä sipuleita, halkaise isommat. Paista hetki ja lorauta kattilaan viini. Lisää laakerinlehdet, kaneli, paprikajauhe ja rosmariini. Kaada kattilaan vielä sen verran vettä, että kaikki aineet juuri ja juuri peittyvät. Anna stifadon kiehua hiljaa pari tuntia, niin että liha varmasti sulaa suussa. Tarkkaile välillä nesteen määrää ja lisää, jos alkaa käydä vähiin. Stifadoa ei yleensä tarvitse suurustaa, vaan ideana on, että pata keittyy kokoon pitkässä keitinprosessissa. Tarkista vielä lopuksi suola ja pippuri. Tarjoa vaalean leivän ja vihersalaatin kanssa.

15.2.2007

Lisäkeperunaa

Välimeren maissa, vasitenkin Kreikassa, ruokaan kuin ruokaan kaadetaan kevyt hujaus sitruunan mehua. Ei lainkaan huono asia, jos täsmäsärmäruoasta pitää. No minähän kyllä pidän, ehkä siksi kreikkalainen keittiö onkin hyvin lähellä sydämeni ylimääräistä johdinrataa.

Sitruunaperunat sopivat hyvin lihan kanssa ja vielä parempi, jos kastikkeesta löytyy hieman makeutta.


Sitruunaperunat
(neljälle)

5 isoa yleisperunaa
2 tl oreganoa
suolaa
1 sitruunan mehu
oliiviöljyä
vettä


Laita uuni kuumenemaan 210 asteeseen. Kuori perunat ja leikkaa lohkoiksi. Laita laakeean uunivuokaan ja mausta oreganolla, suolalla ja sitruunan mehulla. Kaada päälle vielä reippaasti oliiviöljyä. Lisää vuokaan vettä siten, että perunat melkein peittyvät. Paistele perunoita vajaa tunti, jolloin vesi on melkein kokonaan haihtunut pois ja purista päälle vielä hieman sirtuunamehua. Paista uunissa vielä viitisen minuuttia.

14.2.2007

Omena-appelsiinipiirakan myötä kaikille hyvää ystävänpäivää

Pastanjauhajien esittelemä Ruokatorstai-kirjan omenapiirakka sai kuolan valumaan suustani. Halusin piirakkaani kuitenkin muutakin kuin omenaa, joten muuttelin ohjetta hieman. Lopputulos oli aivan mahtava, kuten epäilemättä alkuperäinenkin. Jos en olisi itse tehnyt, olisin maun perusteella veikannut, että täytteessä olisi ollut myös mairittelevan makeaa appelsiinimarmeladia.

Piirakka on jopa maultaan enemmän appelsiininen kuin omenainen, mutta pakko sanoa, että se ei kyllä häirinnyt hetkeäkään. Ystävättärelleni piirakka ainakin näytti maistuvan stifadon ja sitruunaperunoiden jälkiruokana. Niiden reseptit sitten seuraavissa postauksissa. Mutta nyt tämä.


Omena-appelsiinipiirakka

Pohja:

4½ dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
ripaus kardemummaa
150 g voita
1 dl kylmää vettä

Täyte:

4 isoa omenaa
2 dl hillosokeria
1 appelsiinin kuori
½ appelsiinin mehu
1½ tl kanelia
2 rkl vehnäjauhoja
ripaus muskottipähkinää
70 g voita

kananmuna

vaniljakastiketta

Tee ensin pohja. Yhdistä jauhot, sokeri ja kardemumma kulhossa. Lisää hetken huoneenlämmössä ollut voipala kuiviin aineisiin ja nypistele seos muruiksi. Lisää
kylmä vesi ja muovaa taikinaksi. Laita taikina tuorekelmuun ja anna tasoittua kaapissa tunti.

Poista omenoista siemenkodat, kuori ja leikkaa viipaleiksi. Laita kattilaan pieni nokare voita, hillosokeri, raastettu appelsiinin kuori, mehu, kaneli, vehnäjauhot ja muskottipähkinä. Kuumenna seosta siten, että sokeri alkaa sulaa. Lisää omenat ja pyörittele niitä hetki sulaneessa seoksessa.

Ota taikina kaapista ja jaa se kahteen osaan: 3/5 ja 2/5. Tee isommasta osasta piirakalle pohja. Lisää taikinan pintaan hieman vehnäjauhoja ja kauli se ohueksi kahden leivinpaperin välissä. Nosta pohja voideltuun ympyrävuokaan. Kaada päälle omenaseos ja leikkaa voista reilusti lastuja päälle. Kaulitse myös toinen osa taikinasta leivinpaperien sisällä ja leikkaa siitä 1½ sentin kaposia kaistaleita. Asettele ne ristikoksi täytteen päälle. Ja jos jää vielä vähän ylimääräistä taikinaa, niin siitä sitten vielä ystävänpäivän kunniaksi sydän. Voitele ristikko kananmunalla.

Paista piirakkaa 175 asteessa n. tunti tai kunnes päällys on kullankeltainen. Tarjoa vaniljakastikkeen tai vaniljajätskin kanssa.

Laskiaisena laskeudutaan paastoon

Mitä pidemmälle pulkkamäessä pulkallaan pääsi, sitä parempi seuraavan vuoden pellava- ja hamppusadosta tuli. Tai näin aikanaan uskottiin suomalaisen talonpoikaisväestön keskuudessa. Laskiaistiistaina työt lopetettiin varhain, jotta ehdittiin saunaan vielä valoisan aikaan. Saunassa istuttiin sanomatta sanaakaan ja kolistelematta: muuten tulevana vuonna tulisi paljon kärpäsiä ja hyttysiä. Ruokapöytä oli runsas ja rasvainen, sillä laskiaisesta alkoi paaston aika. Ja runsas määrä ruokaa takasi myös tulevalle vuodelle einestä ja karjaonnea. Pöydässä oli läskipannukakkua, rasvarieskaa, hernekeittoa ja siansorkkia. Sorkkien syötäväksi kelpaamattomat osat heitettiin sinne, mihin possujen toivottiin menevän syömään. Yleensä siis naapurin pellolle. Sinnehän minäkin aina suunnistan syömään.

Laskiaisen viettoon kuului myös rekiajelut, jotka luultavasti omaksuttiin ruotsalaisilta. Ruotsalaisilta omaksuttiin myös tapa syödä pullia, tosin tämä yleistyi vasta 1900-luvun alkupuolella. Nykyisellä laskiaisen hillopullalla ei ole oikeastaan mitään tekemistä entisen laskiaispullan kanssa. Silti on myönnettävä, että minulle ainakin maistuu hillopulla paremmin. Rasvainen mantelimassa pullan täytteenä ei iske hetkeäkään. Se olikin aiemmin varakkaamman väen herkkua, kun köyhempi nautiskeli pullansa pelkän lämpimän maidon kanssa.

Carne vale muuten tarkoittaa lihasta luopumista. Laskiaiskarnevaalin jälkeen kirkkokalenterissa alkaakin paaston aika. Tuskin toteutuu kuitenkaan tässä perheessä. Tässä perheessä herrasväki syö pullansa hillon ja kermavaahdon kanssa, kun taas naisvoiman pullassa on mantelimassaa ja lautasella lämmitettyä maitoa. Pullan päälle sitten lusikoidaan hetkittäin tätä maitoa. Jumalaa pelkäävänä possuna allekirjoittanut seurailee vähintäänkin pelonsekaisin tuntein tätä pakanallisen syntistä bakkanaaliriittiä.

Jos haluaa tehdä laskiaispullastaan hieman kevyemmän version, voi hillon määrän jättää aika minimiin. Mutta pitää sitä silti olla. Kermavaahdon tai mantelimassan voi korvata esmes vaahtoutuvan vaniljakastikkeen ja maitorahkan sekoituksella.



Finfoodin sivuilla on ainakin toimiva laskiaispullaohje:



Laskiaispullat
Tulosta...

20 kpl

2 1/2 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
1 muna
8-9 dl vehnäjauhoja
1 d juoksevaa margariinia
mantelirouhetta

Täyte:
2 dl kermaa
2 rkl sokeria
mantelimassaa tai mansikkahilloa

Valmista pullataikina. Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Vatkaa joukkoon sokeri, suola, kardemumma, kananmuna ja vajaa puolet vehnäjauhoista, Alusta taikinaan loput jauhot ja lisää loppuvaiheessa juokseva margariini. Anna taikinan kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa noin puoli tuntia.

Leivo taikina jauhotetulla pöydällä pitkäksi pötköksi. Jaa se 20 palaan ja pyöritä palat pulliksi. Siirrä pullat leivinpaperin päälle pellille ja anna kohota liinalla peitettynä noin 20 minuuttia. Voitele munalla ja ripottele päälle mantelirouhetta. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja mausta sokerilla. Viipaloi mantelimassa. Leikkaa pullista hattu irti ja täytä mantelimassalla tai hillolla ja kermavaahdolla

11.2.2007

Pinaattivarpunen

Tsirp, cip, piu-piu ja titityy. Pikkulintujen talviruokintaan käy jetsulleen auringonkukansiemenet. Kolmen viimeisen päivän aikana suuonteloni tarkkaakin tarkemmin hioutuneet makunystyrät ovat rekisteröineet toistuvia lähikontakteja noiden kyseisten siementen kanssa. Joku ehkä voisi tällä perusteella antaa minulle nimen Turun varpunen. Toisaalta ei Edith Piafkaan saanut lempinimeään, Pariisin varpunen (La Môme Piaf), hillittömän auringonkukansiemenhimonsa takia. Kyse oli enemmänkin hänen pikkurillimäisestä olemuksestaan. Mutta pinaattia Edith nautiskeli sitäkin enemmän. Hänen tavaramerkkinään olikin esiintymisasu, joka koostui pinaatinvihreästä v-aukkovillapaidasta ja riemunkirjavista raitahousuista. Varsinainen varpunen sanon vaan.


Pinaattipasta
spagettia
auringonkukansiemeniä
hasselpähkinärouhetta
cashew-pähkinöitä
2 rkl soijakastiketta
luraus juoksevaa hunajaa
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 pakastepussi pinaattia
2 dl kermaa
3 rkl chevre-tuorejuustoa
suolaa
mustapippuria

Keitä spagetti al dente. Paahda siemeniä, rouhetta ja halkaistuja pähkinöitä ilman rasvaa pannulla hetki. Lisää soijakastike ja hunaja. Siirrä pannu pois levyltä, ettei soijakastike sano poks. Ota toinen pannu ja kuullota pilkottuja sipuleita öljyssä. Lisää pinaatti ja freesaa hetki. Laita pannulle takaisin paahdetut jutut kastikkeineen. Kaada mukaan kerma ja anna sen muhia hetki. Lisää tuorejuusto ja tarkista suola. Ripauta mukaan vielä hyppysellinen pippuria. Sekoita kastike spagettien kanssa.

8.2.2007

Kuutiossa on kahdeksan kärkeä


Leipäjuusto-pastasalaatti

fusilleja (tricolori)
leipäjuustoa
kinkkua
suolakurkkua

parsakaalin kukintoja
hapatettua punakaalia
kurkkua
porkkanaa
soijakastiketta
oliiviöljyä

Keitä pastat. Leikkaa leipäjuusto kuutioiksi ja kinkku ja suolakurkku vähän pienemmiksi kuutioiksi. Loput ovat oikeastaan koristeita. Keitä parsakaali al denteksi. Leikkaa porkkanasta kuorimaveitsellä tai juustohöylällä pitkittäin ohuita siivuja. Kuori kurkku ja leikkaa siitäkin pitkiä siivuja. Kokoa annos kuvan osoittamalla tavalla eli annoksen päälle hieman vielä punakaalia, jonka päälle parsanuppu. Porkkanat lautasen reunoille koristeeksi. Kaada vielä kevyesti päälle oliiviöljyä, johon on sekoitettu ripaus soijakastiketta. Saa toki maustaa muutenkin, mutta suolakurkuista, oliiviöljystä ja soijasta tulee jo kivat maut.

5.2.2007

Laatupuukko

Silloin tällöin tulee sähköpostiini kysymyksiä liittyen veitsiin. Mikä olisi hyvä perusveitsi ja paljollako sellaisen saa? Entäs veitsen teroittaminen, kannattaako viedä teroitettavaksi vai pitäisikö ostaa puikko? Saako puikolla oikeasti jotain näkyvää aikaan? On ihan mukavaa, että postiini tipahtelee tällaisia kysymyksiä, vaikka en mistään mitään tiedäkään. Hyvä että luottamusta silti löytyy. No ajattelinpa kuitenkin nostaa hännän pöydälle, jos asiasta vaikka saisi jotain keskustelua aikaan ja muidenkin kokemuksia esiin. Tässä bloggauksessa kerron vähän veitsen valitsemisesta.

Asiahan on nimittäin niin, että hyvä perusveitsi on kokille yhtä tärkeä kuin uimataito kampelalle. Joskus aikoinaan olin hyvin tyytyväinen mummoltani joululahjaksi saamaan fiskarsin yleisveitseen. Sillä pärjäilin monta vuotta, kun en tiennyt paremmasta. Tiedon tultua, annoin fiskarsille palkanalennuksen, minkä seurauksena hän poistui dramaattisesti keittiöstäni. Ei ole enää kuulemma tulossa takaisin, minkä kanssa minun pitää vaan yrittää elää. Ehkä suoriudun. Otin tilalle toisen terävän naisen, joka toivottavasti viihtyy kanssani hieman pitempään.

Jos veitsikaupoille lähtee, kannattaa ottaa veitsi reilusti käteen ja tunnustella sitä. Jos kehtaisin, ottaisin kauppaan mukaan tomaatin ja leikkelisin sitä hetken. En kehtaa. Tärkeä on ensikosketus kahvan kanssa. Kohteliasta onkin sanoa ensikosketuksen aikana "Hyvää päivää herra Victorinox... Hauska tavata neiti Mundial". Tämä liittyy maailmankatsomukseni, johon kuuluu ns. veitsianimistinen fiilistely.

Jotkut veitset vaan tuntuvat hyville ilmaan mitään syytä, toisten käyttöön liittyy selkeitä fyysisiä rajoitteita. Otetaan esimerkki rajoitteesta logiikan kautta.

Premissi 1: Ihmisellä, joka pystyy pitelemään koripalloa kourassaan kolmella
sormella, on suuri käsi.
Premissi 2: Minä pystyn pitelemään koripalloa kolmella sormella.
Premissi 3: Japanilaistyylisissä veitsissä on pienet kahvat, jotka eivät sovellu
ihmisille, joilla on suuri käsi.
--------------------------------------------------------------
Johtopäätös: Japanilaistyyliset veitset eivät sovellu minulle.

Japsiveitsissä on kyllä omat hyvät puolensa. Mutta tosiaan, niissä on vähän turhan pienet kahvat. Itse käytän eniten victorinoxin kokkiveistä, joka on käteen mukavan tukeva mutta silti tasapainoinen. Kahva on kalustettu palisanteripuulla, kuten Suomen eduskunnan istuntosalikin. Se tekee veitsestä tosin vasta muodollisesti pätevän.

Japsiveitsien teräs on yleensä kovempaa kuin eurooppalaisten, sillä se on taottu useaan kertaan kääntämällä ja kaulimalla. Tämän vuoksi ne pitävätkin terävyytensä eurooppalaisia pidempään. Toisaalta, jos japsiveitsen tiputtaa tai sitä menee hiomaan väärällä työkalulla, saattaa terä murtua yllättävänkin helposti. Hyvän veitsen tunnusmerkki on myös taottu terä, minkä tunnistaa siitä, että veitsi ja kahva ovat samaa metallikappaletta eli kahvan juuressa ei ole ylimääräistä saumaa.

Hinnoista sen verran, että victorinoxin kokkiveitsi maksaa 30€. Ja tuo on halpa ja hyvä. Muutaman kympin lisääkin voi hyvästä veitsestä maksaa, sillä hyvä veitsi kuitenkin säilyy oikealla hoidolla vuosia. Ja varsinkin kotikäytössä elinikä on lähes ikuinen. Tai sitten liioittelen taas. Mundialin kokkiveitsen hinta on reilu 50€, Zwillingin 70-80€, Lion Sabatier 80€, Globalin reilu 100 euroa.

Olettekin jo varmaan ymmärtäneet, että en pysty sanomaan, mikä olisi hyvä kokkiveitsi. Kyse on jokaiselle omakohtaisesta kokemuksesta. Ensiavussa käytetään kolmen k:n tekniikkaa, millä en suinkaan tarkoita Mari Koota ja hänen sisaruksiaan. Veitsen valinnassa tärkeintä on kolmen p:n tekniikka eli puristus, paijaus ja pussailu. Puristus: sopii käteen, paijaus: helppo hoitaa, pussailu: sopii siihen käyttötarkoitukseen, mihin se on hommattu.

Ja kyllä, kannattaa ostaa teroituspuikko, mutta lukea ensin, millaisille veitsille se sopii.

Manneken Pis

Törmäsin mielenkiintoiseen uutiseen Tieteen Kuvalehdessä. Juttu on kyllä jo pari vuotta vanha...

Kuravettä tai virtsaa kenttälounaaseen

USA:n armeija on kehittänyt kuivamuonan, josta saadaan ravitseva ateria helposti lisäämällä siihen vaikkapa likaista vettä tai omaa virtsaa. Näin sotilaiden kantamukset kevenevät kolme kiloa. Uusi kuivamuona saadaan syötävään muotoon millä tahansa nesteellä. Ruoka- annokset ovat kaksiosaisissa foliopusseissa, jotka on jaettu selluloosakalvolla. Kalvossa on alle millimetrin miljoonasosan kokoisia aukkoja. Kun pussiin kaadetaan katuojasta otettua vettä tai hätätilanteessa virtsaa, lähes pelkästään vesimolekyylit läpäisevät kalvon. 99,9 prosenttia bakteereista ja myrkyllisistä aineista ovat liian suuria mahtuakseen kalvon rei'istä. Nykyisin yhdysvaltalaissotilaiden kantamuksiin kuuluu sääntöjen mukaan kolme litraa vettä päivittäisten kolmen aterian valmistamista varten.

numero 1/2005, sivu 20

Täältä lisää aiheesta.

2.2.2007

Sacher-kakun kanssa tarjotaan wieniläisittäin kermavaahtoa


Toissa jouluna tein vanhempieni joulupöytään viemisiksi sacher-kakun, tänä jouluna Sirkka Sumuvalon suklaakakun. Taidan kehittää tästä perinteen: ensi jouluna voisi harkita likilegendaarista saksalaista suklaa-kirsikkakakkua. Nyt kun en vuoteen ollut sacheria leiponut, oli aika sellainen jo väsätä. Mieliteko, joka piti toteuttaa, ennen kuin se alkaisi näkyä kärttyisyytenä. Ja kuka kärttyistä possua jaksaisi katsella - ei ainakaan teurastaja.

Tästä kakusta tulee makeampaa kuin mehiläispesään kaadetusta sokerista. Jos haluaa tehdä sacher-kakun oikeaoppisesti, pitää jostain kaapista kaivaa glukoosi- eli tärkkelyssiirappia. Sitä on kyllä hauska kokeilla, mutta jälkiä ei ole läheskään yhtä hauska siivota. Tähän versioon kelpaa kuitenkin aivan loistavasti ihan tavallinen kidesokeri.


Sacher-kakku

pohja:

2½ dl sokeria
150 g voita
150 g tummaa suklaata
4 keltuaista
1 rkl maitoa
2 tl leivinjauhetta
2 rkl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
4 valkuaista

2-2½ dl appelsiinimehua
300 g aprikoosimarmeladia

kuorrute:

200 g tummaa suklaata
70 g voita

Vaahdota hieman pehmennyt voi ja sokeri. Erottele keltuaiset (säästä valkuaiset) ja vatkaa joukkoon. Sulata suklaa varovasti vesihauteessa. Älä anna ylemmän astian pohjan koskea kuumaan veteen. Anna suklaan jäähtyä hieman ja sekoita siihen ruokalusikallinen maitoa ja pieni knölli vaahtoa. Lisää sulanut suklaa vaahtoon. Sekoita jauhot keskenään ja lisää siivilöiden suklaavaahtoon. Vaahdota valkuaiset, ei kuitenkaan marenkikoviksi, ja kääntele varoen taikinaan. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka, kaada taikina siihen ja paista uunin alatasolla n. 60-70 minuuttia 175 asteessa. Anna kakun jäähtyä vähintään kymmenen minuuttia ja kumoa kakku.

Halkaise kakku. Nosta tässä vaiheessa kakun alempi osa jonkin pyöreän kulhon pohjan päälle. Se on sitten helppo kuorruttaa siinä. Kostuta molemmat puolet runsaalla appelsiinimehulla. Sacher-kakku saa olla kohtalaisen kostea, sillä se on muutenkin aika raskasta tavaraa.

Levitä alaosan päälle 2/3 marmeladista. Nosta toinen puolisko, kostutettu puoli kakun sisäosaan päin, alapuolen päälle. Levitä tämän päälle 1/3 marmeladista, jolloin kuorrute on helpompi levittää, eikä se imeydy kakkuun niin voimakkaasti. Sulata jälleen suklaa vesihauteessa ja lisää voi pieninä palasina. Kumoa hieman jäähtynyt suklaa kakun päälle ja auta lastalla suklaata valumaan reunoille. Mitä vähemmän joudut lastalla hosumaan, sitä kauniimpi kakun pinnasta tulee.


1.2.2007

Terveisiä Berliinistä

Rakentavan negatiivisen palautteen otan ihan mielelläni vastaan, mutta... Eräs ikävä hapsenkakkiainen lähetti minulle sähköpostia, jossa ilmaisi aika karuin sanankääntein mielipiteensä sivuistani. Hänelle nopeat terveiset Berliinin Freie Universitätistä: fu.


Mutta on se vaan mukavaa, että useimmiten saa ihan hyvääkin palautetta :) Lohturuokaa ->



Vuohenjuusto-pekonipaistos

1 pss farfalloni-pastaa (perhospastaa)

170 g pekonia

1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
400 g broiskujauhelihaa
1 keltainen paprika
1 kesäkurpistsa
1 tlk herkkusieniä
1 tlk tomaattimurskaa
mausteita (s + p + rakuuna + basilika + paprika)
sokeria

4 dl valkokastiketta, johon sulatettu parmesaania, saa olla aika paksua
vuohenjuustoa kiekoiksi leikattuna


Keitä pasta lähes al denteksi. Paista kuutioitu pekoni pannulla rapeaksi ja laita odottamaan lautaselle. Pilko sipuli ja valkosipuli ja kuullota hetki pannulla pekonin rasvassa. Lisää jauheliha ja paistele hetki. Pilko paprika ja kesäkurpitsa ja lisää pannulle herkkusienten kanssa. Paistele taas hetki ja kaada mukaan tomaattimurska. Mausta suolalla, pippurilla, rakuunalla ja paprikalla. Pieni tujaus heinzin ketsuppia ei myöskään tee pahaa. Tai sitten ainakin ripaus sokeria.

Valmista valkokastike ja sulata siihen 4 rkl parmesaania. Valkokastikkeen ohjetta en tähän jaksa kirjoitella, se taatusti löytyy vaikka mistä. Leikkaa vuohenjuustopötkö sentin paksuiksi kiekoiksi.

Kaada pastat voideltuun uunivuokaan ja sekoita mukaan jauhelihahässäkkä ja pekonit. Asettele vuohenjuustokiekot pastan päälle ja kaada valkokastike kiekkojen päälle. Gratinoi 210 asteisessa uunissa vajaa 20 minuuttia.