31.1.2007

Mother of all grains


Taidan olla tällä hetkellä innokas kuin Tahko Pihkala kakkospesällä. Minä nimittäin olen löytänyt uuden siemenen. Tai jyvän, miten vaan. Jo pitkään riisin syöminen tai pelkkä ajatus siitä, on aiheuttanut epämiellyttäviä tuntemuksia. Juuri tällä hetkellä seuraisin mieluummin nurmen kasvamista kuin söisin riisiä. Tämä on tietysti kausiluonteista, mutta näin nyt.

Onneksi törmäsin quinoaan. Siitä käytetään myös suomalaisittain kirjoitettua nimeä kvinoa, mutta se ei kuulosta lainkaan yhtä sympaattiselta. Lähetinkin jo Turun kaupunginhallitukselle ehdotuksen, että quinoasta tehtäisiin Turun kaupungin nimikkojyvä. No kui(n) o? En ole saanut vielä vastausta. Pahuksen Aleksi. Heti kun tulee vähänkin vaalikiireitä, niin kaveri unohtaa kansalaisten ruohonjuuritason ongelmat.

Quinoaa on sanottu inkojen kullaksi ja kasviskaviaariksi. Geografi Aleksander von Humboldt kirjoitti 1800-luvulla quinoan olleen muinaisille Andien asukkaille se, mitä viini oli kreikkalaisille, vilja roomalaisille ja puuvilla arabeille. Quinoa oli inkojen pyhä kasvi, jonka uskottiin olevan lahja jumalilta - kuten perunan ja maissinkin. Quinoaa palvottiin ja sen menestymisen takeeksi uhrattiin eläimiä ja ihmisiä. Maan päällä hallitseva jumala, inka-kuningas, istutti kylvön ensimmäisen siemenen kultaisella taquizallaan eli kylvökepillään tarkoin määritellyin rituaalein. 1530-luvulla Pizarro sotilaineen valloitti inkavaltakunnan ja lähetti maanviljelijät kultakaivoksiin. Quinoan viljeleminen loppui vuodessa lähes kokonaan.

Meille länsimaiden ihmisille quinoa ei ole mitenkään tuttu siemenkasvi, mutta sillä voisi korvata lähes ohjeesta kuin ohjeesta riisin. Eilen tein muuten kaalikääryleitä, joissa riisi oli syrjäytynyt tiedätte-kyllä-millä. Veikkaisinpa kuitenkin, että hiljalleen se tulee saamaan enemmän ja enemmän huomiota erilaisten erityisruokavalioiden yleistyessä. Quinoa on ravintoarvoiltaan superkasvi, jossa on enemmän proteiineja kuin viljakasveissa, paljon välttämättömiä aminohappoja, fosforia ja ravintokuituja. Siinä on runsaasti myös magnesiumia ja rautaa. Niin ja tosiaan isona plussana, se on gluteeniton. Maku on miedon pähkinäinen kaikessa miellyttävyydessään.

Tällä hetkellä quinoaa viljellään pääosin Boliviassa, Perussa ja Ecuadorissa. Suomessa myytävä bolivialainen versio kuuluu reilun kaupan järjestelmään.

Koska en ollut ennen maistanut quinoaa, päätin aloittaa kokeiluni hyvinkin simppelisti. Päätin tehdä risottoa eli siis tässä tapauksessa quinottoa. Varsin maistuvaa.


Quinotto

3 dl quinoaa hyvin huuhdeltuna
2 dl suikaloitua valkokaalia
2 sipulia pilkottuna
300 g jauhelihaa
3 porkkanaa raastettuna
100 g pitkiä pakastepapuja
1 iso valkosipulinkynsi
½ rkl juoksevaa hunajaa
suolaa
pippuria
paprikamaustetta
basilikaa
grillimaustetta


1. Keitä quinoaa hiljalleen vedessä n. 15 minuuttia. Quinoaa 1 osa/vettä 2 osaa. Anna lopun veden imeytyä quinoaan kannen alla.
2. Keitä pikkukattilassa kaalisuikaleet kypsiksi.
3. Kuullota öljyssä pannulla sipulia ja lisää jauheliha. Paista hetki ja lisää porkkanat, pavut ja puristettu valkosipulinkynsi. Paista kypsiksi ja mausta reilulla suolalla, pippurilla paprikamausteella ja basilikalla. Lisää myös hunaja.
4. Sekoita keskenään quinoat, kaalit ja jauhelihamössö. Jos tarvii, mausta vielä suolalla ja pippurilla. Lisää joka tapauksessa yllätysripaus grillimaustetta.

Ja koska minulla nyt sattui olemaan kaalia, tein vielä raikkaan ja yksinkertaisen kaalisalaatin tämän kanssa. Eli silputtua kaalia, johon sotketaan puolukkahilloa. Puolukka kun menee tuon risotonkin kanssa aika sutjakasti yhteen, vaikka kaalin kanssa tulikin hieman liioteltua.






27.1.2007

Hattutemppu

Anonyymit ovat lähestyneet minua kommenteillaan ja kyselleet, miksi kokinhatut ovat niin hassun mallisia ja niin kovin korkeita.

No kuulkaas lakkejahan on vaikka minkälaisia: soikeaa, ympyrää, ellipsiä, neliöä, paraabelia, suorakaidetta, äärettömän merkkiä, suunnikasta, puolisuunnikasta, knallia, silinterihattua, stetsonia, lierihattua jne. Mutta miksi? Ei aavistustakaan. Minulla ainakin on joka päivälle erilainen hassu hattu. Pääasia on saada tarjoilijat, asiakkaat ja Tapani kansa nauramaan.

Eri korkuisiakin hattuja on ja hatun korkeudesta näkee saman tien musiikkimaun. Mitä korkeampi hattu sitä pidemmät hiukset hatun sisään saa nutturalle ja mitä enemmän nutturaa, sitä raskaampaa heviä kuuntelee. Jos nyt katsotaan vaikka kuvaa Lapin keittiömestareista, niin heillähän on kohtalaisen korkeat tötsät. He muistaakseni tunnustautuvat julkisestikin Children of Bodom-faneiksi. Tai sitten muistan väärin. On siinä nutturaa äijillä hatun alla. Kuva on otettu ennen Rovaniemen Bodomin keikkaa. Hieman ruokamättöä ennen metallimättöä.

Jos nyt ollaan ihan tosissaan, niin ei tuo ollut se syy - joku Sherlock sen ehkä jo arvasikin. Kokin hattu on tietysti sen takia korkea, että keittiössä on kuuma. Hattu on valmistettu kylmää ilmaa varaavasta materiaalista. Mitä korkeampi hattu, sitä enemmän kylmää ilmaa hattuun mahtuu ja sitä kauemmin ajatus pysyy kirkkaana. Kokeilla onkin tapana ennen työvuoron alkua laittaa hattu hetkeksi kalakylmiöön keräämään kylmyyttä. Haistakaapahan jossain kokin hattua, niin järjestäen se tuoksahtaa sillille. Ja on se korkea hattu muutenkin niin kätevä keittiössä. Ei ole ikinä tiellä. Hyvin harvoin sen kanssa esimerkiksi törmäilee ilmastointikupuihin.

Toisaalta ruoka on kokille uskonto. Onhan juutalaisillakin kipat päässään. Ja sikheillä turbaanit. Eikä sovi unohtaa katolisen kirkon paavia. Tiesittekin varmaan, että paavin vakanssiin kuuluu yhtenä pääsyvaatimuksena kokin perustutkinto. Paavin valkoista kokkihattua ei saa kylläkään käyttää kuin paavi itse. Kuvassa oleva kokkitakki ei ehkä ole niitä kaikkein tyypillisimpiä takkeja, mutta pikku hiljaa noitakin aletaan varmaan nähdä ravintoloiden keittiöissä.




25.1.2007

Veri kiertämään jo pelkästä keväästä

Kyllä se sieltä tulee.

Olen jostain, en tiedä mistä, kirjoittanut muistiin ohjeen riisitortitoille. Kyllä, tortitoille. Meksikolaisen ruoan ystäville nimi saattaa olla hyvinkin tuttu tai sitten ei lainkaan. Joka tapauksessa lopputuloksen pitäisi näyttää hieman rapukakuilta (crab cakes). Googlettamalla tortitoista saa tietoa ehkä juuri ja juuri espanjaksi. Tortittoja voi syödä ihan sellaisenaan tai sitten niihin voi tehdä jonkun mehukkaan kastikkeen. Koska kyseessä on Meksikon meiningit, luonnollisesti tulisi mieleen jokin tomaattipohjainen juttu tai vaikkapa tulinen salsa. Tulisuus saa nyt jäädä kuitenkin ripaukseen cayennepippuria.

Cayennepippuria pitää lisätä ruokaan aluksi hyvin rauhallisesti, sillä maku voimistuu vasta hiljalleen. Tämä pippuri on kotoisin Ranskan Guayanan Cayennesta. Mustan kissan paksut posket. Yrttiniekat jumaloivat cayannepippuria, sillä sehän parantaa lähes kaikki taudit tai jos ei nyt ihan kaikkia niin ainakin kaksi. No sen verran kyseisessä kasvissa on kyllä potkua, että ainakin veret lähtee liikkeelle, kun yhden teelusikallisen huitaisee kylmiltään. Tähän varmaan perustuu intialaisen ayurvedan tietämys cayennepippurista, sillä sen uskotaan parantavan heikkoa ruoansulatusta ja liiallista pöhöttymistä. Höhöhöhööö. Kiinalainen kansanlääkintä tunnistaa samat käyttökohteet. Länsi-Intiassa, siis Pohjois- ja Etelä-Amerikan välissä, paahdetun paistin kanssa syödään mandram-kastiketta. Se valmistetaan kurkuista, sipulista, valkosipulista, limemehusta, madeirasta ja kunnon tujauksesta cayannepippuria. Mandramin uskotaan kasvattavan ruokahalua ja parantavan ruoansulatusta.


Riisitortitat tomaattikastikkeen kanssa

Riisitortitat

oliiviöljyä
115 g keitettyä pitkäjyväistä riisiä
1 peruna raastettuna
1 sipuli pilkottuna
1 kynsi valkosipulia silputtuna
1 rkl persiljaa silputtuna
3 munaa vatkattuna
paprikajauhetta
suolaa
pippuria


Paista riisiä, perunaa ja sipuleita oliiviöljyssä n. 3 minuuttia, kunnes ovat hieman ruskistuneet. Kaada seos kulhoon ja sekoita joukkoon persilja ja vatkatut munat. Mausta paprikajauheella, runsaalla suolalla ja kevyellä pippurilla. Kuumenna öljy pannulla ja pane siihen iso lusikallinen seosta, jätä hieman tilaa laajeta ja paista puolitoista minuuttia/puoli.

Tomaattikastike

Määrät tässä on hieman hurjia, mutta en nyt jaksanut alkaa niitä muuttelemaan. Tämä on kyllä erittäin hyvä tomaattikastike, jota voi heittää vaikka vähän valmiiksi pakastimeenkin. Pohjaa voi sitten jatkaa vaikka jollain, jos siltä tuntuu. Mutta jaa vaikka kolmella, niin saat vähän järkevämmän määrän kastiketta.

½ dl valkoviinietikkaa
½ dl oliiviöljyä
1 kg tomaatteja
1½ l tomaattimurskaa
200 g sipulia
1 dl vettä
½ rkl suolaa
3 rkl sokeria
valkopippuria
cayennepippuria (ensin varovasti sitten enemmän)
voita



Lisää viinietikka kuumaan kattilaan ja keitä sitä niin, että sitä jää jäljelle vain ohut kattilan pohja. Kaada kattilaan oliiviöljy, lohkotut tomaatit ja silputtu sipuli. Freesaa hetki. Lisää tomaattimurska, valkoviini ja vesi. Kun kastike alkaa kiehua, lisää mausteet. Keittele kastiketta hiljalleen tunnin ajan. Soseuta sauvasekottimella ja paseeraa siivilän läpi, niin tomaatin kuoret jäävät siihen. Tarkista maku ja jos kastike on liian paksua, lisää vettä ja jos liian ohutta, keittele vielä kasaan. Lisää voita maun mukaan.

24.1.2007

Kokkihattu päähän

Nonni. Nyt olen sitten virallisesti ravintolakokki. Eilen oli valmistujaispäivä, minkä kunniaksi Chef Manteli kokkasi meille hyvät gourmet, jotka sitten tuotiin lautaselle vatitarjoiluna. Onneksi ei tarvi itse harrastaa moista tarjoilua.

Haluaisin näin sivujeni välityksellä vielä kiittää opettajiani, jos nyt sattuvat näitä joskus lukemaan. Varsin mukavaa oli lähes aina ja useimmiten nauru ja hymy olivat herkässä kuin sillä kuuluisalla auringolla. Naurun ohessa myös tiedon määrä on kasvanut hurjasti, minkä myötä tiedonjano ei suinkaan ole sammunut, vaan kasvaa kasvamistaan. Mutta kiitos siis fiksummille, kun suostuitte jakamaan tietojanne ja taitojanne. Oli kyllä niin huippua, että taidanpa hakea uudestaan samaan koulutukseen parin vuoden päästä :)=

21.1.2007

Punajuuri on täyttä tavaraa

On se vaan lystiä, kun iskee lusti. Tänään himon kohteena oli punajuuri. Kaapista bongasin sopivasti savusiian jämät ja muuta epämääräistä hörhelöä. Punajuuri oli ensimmäisestä kaupasta loppu, mutta toisesta löysin tantran, täyttymyksen polun. Perskutti soikoon, kilo punajuuria.


Punajuuri-savusiikakiusaus

1 kg punajuuria
200 g peruna-sipulisekoitusta
½ pkt aurajuustomurua
200 g savusiikaa
2 kynttä valkosipulia
suolaa
pippuria
rakuunaa
timjamia
sipulijauhetta
4 dl kermaa
1 rkl hunajaa

Kuori punajuuret ja leikkaa ne ohuiksi tikuiksi. Sekoita reilussa kulhossa peruna-sipulin kanssa. Lisää kulhoon aurajuusto, savusiikapalat, joista on poistettu ruodot, pilkottu valkosipuli, hieman suolaa, pippuria, rakuunaa, timjamia ja sipulijauhetta. Suolaa kannattaa lisätä varoen, sillä aurajuusto ja savusiika ovat suolaisia. Lautasella sitten lisää suolaa, jos tarvii.

Sekoita ainekset ja kaada voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle kerma, johon on liuetettu ruokalusikallinen hunajaa. Paista uunissa 180 asteessa ensin puoli tuntia. Nosta sitten lämpö 210 asteeseen ja peitä foliolla. Anna olla uunissa vielä reilu tunti. Aika riippuu tietysti vähän uunista, mutta punajuuri vaatii yllättävän pitkän kypsennysajan. Ennen tarjoamista anna vetäytyä 15 minuuttia.

20.1.2007

Järisyttävää

Perjantai oli rehellistä ihmisten arvostamista, puheita ja kaverin kolmekymppissynttäriä. Illasta kehkeytyi hassusti myös blogitapaaminen, mikäs sen parempaa.

Ensimmäinen ilahdus tapahtui, kun discopallojensa kanssa pöydässä säihkyi Mieto Marinadi, tuo blogimaailman julkkis ja viehkeä mediamogulitar. Paljon olen hänestä puhetta kuullut ja paljon myös häneltä puhetta kuulin. Mukava tuttavuus kaikin puolin.

Myös Markku Uusipaavalniemen kasvot vilahtelivat silloin tällöin iltaa piristämässä. Jotenkin luin häntä kuin avointa kirjaa, mutta en voi oikeastaan kertoa enempää.

Arvovaltaiseen kutsuvieraskimaraan kuului myös Koisiin valtion ylin johtoporras, Kuningas III Viisas ja Keisari I Nokkela. Allekirjoittanut hoitaa kyseisessä valtiossa tällä hetkellä virallista piispanhiipan virkkaa, tosin pesti voi olla hyvinkin väliaikainen. Kuningas kun on nimityksissään viisas kuin tanskalainen majava ja keisari nokkela kuin miehen vasen korkokenkä.

Jotta juoman kulutusjuhla ei olisi mennyt ihan mahdottomaksi, oli tilaisuutta tarkkailemassa Eko-Matti. Hän ei ehkä ole kaikkein ahkerin polkkaaja, mutta sitäkin enemmän kiinnostunut eettisestä kuluttamisesta ja kestävästä kehityksestä. Kiinnostus ja käytäntö eivät tosin aina kohtaa, mutta vahva pyrkimys on olemassa.

Kauniilla puheillaan ihmisiä ilahdutti Liperin lahja whitesnake-taiteelle, entinen Wirallinen Tukholman kirjeenvaihtaja, joka nykyään käyttää hyvinkin vaatimattomasti nimeä Wirallinen maailmankaikkeuden kirjeenvaihtaja. Vaatimattomuus kaunistaa.

Jännittävä kohtaaminen tapahtui jossain vaiheessa iltaa maan alla, kun hyvinkin salaperäinen reilu 200 kilon ihrakasa vyöryi rappuja alas bailaamaan. Kyseessä oli tietysti tuo blogimaailman kummajainen, Vt, joka oli hakemassa merkintöjä seuraavan päivän kirjoitukseensa. Mädäntynyt ruho haisi niin pahalta, etten vaivautunut edes keskustelemaan hänen kanssaan.

Asioiden kulusta voi sitten kukin olla eri mieltä. Toiset voivat kuitata erinäisiä tunnustuksiaan toteamalla, ettei muista mitään. Toiset voivat työntää lihaa myllyyn kertomalla näistä tunnustuksista, kun muistavat kaiken. Allekirjoittanuthan lähti kuitenkin kauniin seuralaisensa kanssa jo hyvissä ajoin nukkumaan.

18.1.2007

Bibliomaniaa lähes ilman mania

Tähän aikaan vuodesta hyllyyn tulee väkisinkin lisää keittokirjoja. Tammikuinen kirja-ale vetää niin harjaantumattomamman mamman kuin alalle vihkiytyneen bibliofiiilinkin fiilistelemään akateemisen opuspinojen väleihin. Katsellessa saattaa vierähtää tunti jos toinenkin.


Kellekään ei varmaan ole tajunnan räjäyttävä yllätys, kun kerron pitäväni keittokirjoista, joissa ohjeisiin liittyy jotain tarinointia. Alice B. Toklasin keittokirja on juuri tällainen. Paksu kirja, jossa ei ole värejä eikä kuvitusta, mutta teksti on värikkäämpää kuin sateenkaarikuvitettu vappupallo. Kirja kertoo kahden emigrantin elämästä 1900-luvun alun Euroopassa. Alice B. Toklas oli kirjailija Gertrude Steinin elämänkumppani. He pitivät salonkia Pariisissa ja viihdyttivät boheemiseurapiirejä niin tarinoillaan kuin kulinaarisilla herkuillaan. Toklasin ja Steinin kestitettäviin kuuluivat mm. Pablo Picasso, Ernest Hemingway, Thornton Wilder ja Henri Matisse. Vanhana kulttuurihistorian opiskelijana on pakko sanoa, että kyseessä on kulttuurihistoriallinen helmi. Ehdotottoman herkistävä aikalaiskuvaus kahden gastronautin sielunmaisemasta. Ja lähes kaiken elämän tarkastelu kulkee täydellisen kulinaarisen elämyksen etsimisen kautta. Reseptit on hauskalla tavalla kumpuillen kirjoitettuja, mutta niitä kun noudattaa, pääsee varmasti kiitettävään lopputulokseen. Ja lopputulokset vaikuttavat herkullisilta. Mahtaako tähän vaikuttaa, että kirja on kirjoitettu nälkäisenä, maksatulehduksen vaadittua hyvinkin ilotonta ruokavaliota. Kesken kirjan on pakko tarttua soppakauhaan.

Toinen helmi on Jylhän Raku: a Book of Japanese Food. Kirjan normaalihinta on lähempänä 50 euroa, mutta nyt se lähti mukaan hintaan 3.90€. En voi sanoa pahaksi. Visuaaliselta ilmeeltään Jylhän teos on onnistunut ja pelkkä kuvien katselu saa aikaan hyvän olon so. rakun. Kirjassa puhutaan muustakin ruoasta kuin sushia ja esitellään japanilaisen ruokakulttuurin tapoja ja kauneusoppia. Jylhä isännöi Helsingin Wanhassa kauppahallissa Norisushi-ravintolaa, johon ilmeisesti moni japanilaisturistikin on löytänyt tiensä. Suomenkielisenä kirjaa ei alennuksella tosin saanut, mutta eipä tuo mitään. Hyvä ettei ollut japaniksi. Watashi wa ringo o tabemasu.

Anoppi on vaikuttanut sen verran tyytyväiseltä kastikkeisiini, että sain häneltä Michel Rouxin Kastikekirjan. Roux on alan ammattilainen: hän pitää veljensä kanssa kolmen michelin-tähden ravintolaa. Kastikekirjan ensimmäinen painos ilmestyi 1998 ja olisi jo silloin pitänyt hankkia kirja hyllyyn. Roux kertoo valmistavansa vuoden aikana satoja kastikkeita, joista hän on sitten kerännyt pari sataa kansien väliin. Kirjassa on ohjeita vinegreteille, kylmille ja lämpimille kastikkeille, eikä jälkiruokakastikkeitakaan ole unohdettu. Myös kastikeklassikkoihin on koskettu ja niistä on rohkeasti väännetty uusia versioita.

Ruoka-ainekirjaa
ei oikeastaan pitänyt edes ostaa, mutta täällä se nyt kuitenkin on. Hinta 7,90€. Siitä ei löydy varsinaisesti reseptejä vaan ruoka-aineita kuvitettuna. Ja jokaisesta on aina kerrottu hieman, mihin sitä voidaan käyttää. Kirja on hauska avata satunnaisesta kohtaa ja valita yksi satunnainen ruoka-aine ja sitten hakea netistä vaikka kymmenen ohjetta, joissa kyseistä ruoka-ainetta on käytetty. Näin tein juuri eilen piparjuurella ja löysin oikeastaan aika mukavat reseptisivutkin, joissa osa ohjeista on kuvitettu.

Ruokatoimittaja Rebecca Field Jagerin Annetaan muhia! on takakannen tekstin mukaan suunnattu enemmänkin naisille - tosin se sopii myös miehille, jotka etsivät reseptejä, joissa ei ole liian vaiketa v-alkuisia sanoja kuten vatkata, veivata ja virpoa. Olen sitten kai sellainen. Tiedä sitten tuostakaan. Kirjan ideana on valmistaa ruoka hauduttamalla, jolloin sitä ei tarvitse koko päivää vartioida, vaan jää siinä samalla aikaa muille hommille. Hieman tulee jenkkiläistä kotirouvamentaliteettia, mutta ei kai siinä mitään. Ehkä ensimmäiseksi valmistan aurinkokuivatuilla tomaateilla höystetyn kanagumbon. On tehnyt kunnon gumboa mieli jo pidemmän aikaa.

16.1.2007

Varokaa Simo Silmua

Suolaheiniä tuli natiaisiässä popsittua peltojen reunoilta - maalla asumisen hyviä puolia. Nykyään asuinpaikkana on asfalttimaa, jossa ei kasva ratamotkaan. Täällä harvemmin tulee maisteltua tienpientareelta metsämansikoita tai laitettua heiniä suuhun ja vihelleltyä vaan. Olohuoneen ikkunasta sentään näkyy puisto, joten en inise. Jopa tähän aikaan vuodesta se on vihreämpi kuin moni arkadianmäen vihreistä. Ja yhä edelleen puistossa käyskentelee sorsat parijonossa, ihan kuin olisivat luokkaretkellä. Mutta vain niin pitkään kun sorsanpaistaja saapuu Turkuun.

En kuitenkaan muista myrkyttyneeni ylenpalttisesta suolaheinien mässäämisestä. Tai sitten muistini meni erinäisten toksijuttujen vaikutuksesta. Aaa-haa. Juuri äsken minulle valkeni, miksi en muistakaan lapsuudestani juuri mitään. Elämän pienten trivialiteettien ymmärtämiset osoittautuivat jälleen isompien asioiden avaimiksi. Perskutin suolaheinä. Niin, oksaalihappoahan siinä on kuten raparperissäkin. Oksaalihappo saostaa verestä kalsiumioneja ja kun niiden määrä laskee kriittisen rajan alle, on oireina mm. amnesiaa, kouristelua, shokkitiloja ja muumioitumista. Maitotuotteiden kanssa oksaalihappo kuitenkin neutralisoituu vaarattomaksi, joten niitä sitten. Pieniä määriä suolaheinää voi silti huoletta käyttää vaikka salaateissa.

Minä en ainakaan usko, että oksaalihappo olisi kovin vaarallista. Siis miksi en söisi ainetta, jota käytetään ruosteen poistoon, huonekalujen kiillotukseen, tekstiilien valkaisemiseen, valokuvien sävytykseen, alumiinin anodisointiin ja nahan parkitsemiseen.

No niin. Samaa happoa tai oksalaattia on pinaatissa, punajuuressa, ketunleivässä, kaakaossa ja teessäkin. Kuulostaa vaaralliselta kuin Simo Silmu.


Ananas-broileripasta


Marinadi:

ruokaöljyä
valkosipulia ohuina viipaleina
basilikaa
soijakastiketta
suolaa
hunajaa
2 broilerin rintafilettä

Sekoita kaikki aineet ja anna broiskujen marinoitua kylmässä vaikka yön yli.

tagliatelle-pastaa

1,5-2 dl ananasmehua
1 laakerinlehti
3/4 kanaliemikuutiota
2,5 dl kermaa
currya
(suolaa)
maizenaa
punaista suolaheinää


Keitä pasta lähes kypsäksi. Paista rintafileisiin väri pannulla ja kypsennä loppuun uunissa. Mittaa kattilaan ananasmehu, laakerinlehti ja kanaliemikuutio. Keitä muutama minuutti ja lisää kerma. Kiehauta, lisää curry ja tarkista suola. Poista laakeri. Suurusta maizenalla ja kiehauta taas. Leikkaa kypsä rintafile kahdeksi ohueksi palaksi ja laita lautaselle pastan päälle. Kaada päälle kastiketta ja koristele suolaheinällä.

14.1.2007

Kuha kattelen vaan

Seuraava ohje on vähänkö veikeä. Minä kyllä pidin enemmänkin, muskeliveneemme kruunuprinsessa taas ei niin paljoa. Kiltisti söi kyllä loppuun asti ja sanoi, että ihan hyvää on. Tuo kastike onkin vähän villi ja kieltämättä aika thaimaalaisen eskimon makuinen.


Kuha-katkarapusalaatti mangokastikkeella (2 annosta)

Kastike:

1 rkl limen mehua
1 rkl kalakastiketta (thai fish sauce)
1 rkl ruokosokeria
1 rkl ruokaöljyä
1 chili
1 salottisipuli
2 rkl suolapähkinöitä
1 mango
ripaus minttua

200 g katkarapuja
6 herkkusientä
2 porkkanaa
ripaus kookoshiutaleita

1 iso kuhafile
vehnäjauhoja
kananmunaa
korppujauhoja
jotain rapeaa salaattia
muutama viinirypäle



Sekoita keskenään lime, kalakastike, sokeri, öljy, hienonnettu chili, hienonnettu salotti, ja rouhitut pähkinät. Laita kylmään pariksi tunniksi. Kuori mango ja raasta se. Lisää mintun kanssa soosiin.

Kuutioi porkkanat ihan pieniksi ja paista pannulla öljyssä. Ripottele lopuksi päälle kookoshiutaleita.

Viipaloi herkkusienet ja paista eri pannulla. Lisää lopuksi myös sulatetut katkaravut.

Leikkaa housutettu (eli ruodot poistettu) kuhafile neljään osaan ja leivitä osat. Eli pyöritä vehnäjauhoissa, kananmunassa ja korppujauhoissa. Paista pannulla kypsiksi ja mausta suolalla.

Kokoa annos lautaselle: Revi pohjalle reilusti salaattia. Ripottele mangokastiketta salaatin päälle. Sitten katkaravut ja herkkusienet. Muutama viinirypäleen puolikas. Ja päälle leivitetyt kuhat ja porkkanakuutiot.

9.1.2007

Kierompia kuin korkkiruuvit

Helikaaliset fusillit ovat makaronien ja tagliatellen ohella lempipastalaatujani. Käytännön syistäkin fusilleja pitää kumartaa. Ensinnäkin ne sitovat hyvin kastiketta ja toiseksi... en keksi mitään toiseksi. Mutta ovathan ne ainakin mukavan värikkäitä, jos ruoassa ei muuten ole ruskaa.


Pasta abonese

fusilleja (tricolori)
2 rkl oliiviöljyä
1 sipuli
3 kynttä valkosipulia
1 punainen paprika
1 dl pirskahtelevaa valkoviiniä (esim. Blouberg)
1 prk säilyketomaatteja
1 rkl hunajaa
tuoretta basilikaa
tuoretta oreganoa
1 dl kidneypapuja
suolaa
pippuria
pecorinoa
rucolaa


Keitä fusillit lähes kypsiksi. Pilko sipulit pieniksi ja freesaa oliiviöljyssä. Lisää pilkottu paprika ja paistele muutama minuutti. Kaada pannulle valkoviini ja anna poreilla uno momento. Lisää murskatut säilyketomaatit ja hunaja. Anna hautua hetki ja lisää reilusti hienonnettua basilikaa ja vähän vähemmän hienonnettua oreganoa. Kaada mukaan pavut ja mausta vielä suolalla ja pippurilla. Raasta annoksen päälle pecorino-juustoa ja koristele rucolalla.

Syö ateria kertakäyttöhaarukalla. Älä missään nimessä heitä haarukkaa pois, vaan tee siitä itsellesi pelottavat hampaat ja mene soittamaan talonmiehen ovikelloa.

8.1.2007

Madame butterflytrout

Löysin karppaussivuilta hauskan lohireseptin, jossa eräänä raaka-aineena oli raparperi. No nyt ei tietysti ole ihan paras raparperiaika, mutta jos pakkasesta sattuu löytymään.

Ensin pitää vaan leikata lohi oikeaan muotoonsa. Monesti näkee kauppojen kalatiskeillä lohenpalasia, joita mainostetaan medaljonkeina. Samoin monissa resepteissä, vaikkakin kyse on lohiperhosista. Eli medaljonkeja lohesta saadaan, kun leikataan kalasta n. puolentoista sentin viipaleita, joihin selkäruoto on jäänyt keskelle. Perhosia taas saadaan, kun leikataan viilto nahkaan asti ja käännetään nahkapuolet vastakkain. Perhoset onkin hyvä tapa valmistaa lohta, sillä jos ei ole sattunut ostamaan fileetä nahattomana, eikä ole kovin taitava nahan poistaja, ei nahka juurikaan perhosissa haittaa itse syömistapahtumaa.



Raparperiset lohiperhoset kookosmaitokastikkeessa (3 annosta)

540 g nahallista lohifileetä
suolaa
pippuria
2 dl raparperia
2 dl koookosmaitoa
3 rkl makeaa chilikastiketta
2 rkl ruohosipulisilppua

Nypi lohesta ruodot pois. Leikkaa fileestä kolme 180 gramman palasta. Leikkaa palat perhosiksi, eli leikkaa jokaiseen viilto keskelle nahkaan asti ja käännä sitten nahkapuolet vastakkain. Ripottele päälle suolaa ja pippuria. Voitele uunivuoka ja laita perhoset siihen. Leikkaa raparperi tosi pieniksi kuutioiksi ja ripottele kuutiot perhosten päälle. Mausta kookosmaito suolalla, pippurilla, chilikastikkeella ja ruohosipulisilpulla. Kaada kastike vuokaan kalojen päälle. Alkuperäisessä reseptissä kaloja pidetään uunissa 200 asteessa puoli tuntia, mutta siinä ajassa kala kyllä tulee turhan kypsäksi. Hetki vähemmän siis.

Tarjoa vaikka pinaatilla maustetun perunamuusin ja lantturaasteen kanssa.


6.1.2007

Kiteytynyttä pirskahtelua

Jo pitkään oli ollut mielessä kuohuviinisorbetin valmistaminen. Uusi vuosi tuli kuin tilauksesta, tuo pirskahtelevan juoman juhla. Hyvä syy siis. Vaikkakin syyllä on aina seurauksensa. Mietin riittäisikö kuohuviini yksin maustamaan sorbetin. Vaikea sanoa, koska päädyin lisäämään vaniljatankoa, tosin hieman siinä pelossa, että se peittäisi kuohuviinin maun. Ja koska vaniljasta saatiin hmmm, vaniljaisuutta, halusin mukaan pientä vastapotkua eli piristävää kirpeyttä sitruunamehulla.

Olin tyytyväinen lopputulokseen.

Kuvaaminen jäi vähän puolitiehen, mutta annetaan se anteeksi koska olin valmistautumassa sokerihumalaan.


Vaniljainen kuohuviinisorbetti omenakompotilla (5 annosta)

Sorbetti:

2 dl vettä
2½ dl sokeria
1 vaniljatanko
5 dl kuohuviiniä
½ sitruunan mehu
1½ liivatelehteä
1 valkuainen

Kiehauta kattilassa vesi ja lisää sokeri. Anna sokerin sulaa. Halkaise vaniljatanko ja kaavi sisältö veitsellä tai lusikalla ja lisää tangon kanssa kattilaan. Lisää kuohuviini ja anna poreilla reilu viisi minuuttia. Poista vaniljatanko. Anna hieman jäähtyä. Lämmitä sitruunamehu ja lisää kylmässä vedessä kymmenisen minuuttia lionnut liivate. Anna liivatteen liueta mehuun ja lisää mehu kattilaan ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Laita seos laakeaan vuokaan ja vuoka pakkaseen. Sekoittele 20 minuutin välein. Kun seos on ollut pakkasessa reilun tunnin alkaa se hiljalleen jäätyä. Vatkaa tällöin valkuainen, mutta ei ihan kovaksi ja sekoita sorbettiin. Anna sorbetin jäätyä.


Omenakompotti:

sokeria
voita
2 omenaa
(sherryä)
1 pss korintteja

Täytä pienen kattilan pohja sokerilla ja anna sen sulaa kullanruskeksi. Älä kuitenkaan polta sokeria. Lisää kunnon nokare voita. Lisää puolen sentin kuutioiksi leikatut omenat ja paistele
hetki sokeri-voissa. Lusikoi mukaan pari ruokalusikallista sherryä ja hauduta muutama minuutti. Kaada korintit kattilaan ja paistele vielä pari minuuttia. Tarjoa sorbetin kanssa.

2.1.2007

Leevi

Hyvin harvoin jaksan innostua meemeistä, mutta tämä vaikutti hauskalta. Eli idea: Valitse joku artisti ja vastaa esitettyihin kysymyksiin kyseisen artistin kappaleiden nimillä.

1. Sukupuolesi: Vakosamettihousuinen mies. Ei mikään Robin Hood.

2. Mikä on suurin unelmasi: Pikku prinsessa ja puoli valtakuntaa.

3. Mitä inhoat: Pölyä ja tuhkaa.

4. Millainen fiilis sinulla on nyt: Mutta viereesi nukahdan.

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään: Omenapiirakan makuista huulirasvaa.

6. Mistä asioista pidät: Kampela, Rooma, Mäyrä, Viisas talonmies.

7. Mitä haluaisit sanoa Miehellesi/Vaimollesi: Tyttö jota rakastan. Herra presidentti käy valokuvauttamassa itsensä ja näkee unenomaisessa näyssä vanhan äitinsä.

8. Missä haluaisit olla: Raparperitaivas, Sunnnutaiksi San Fransicoon.

9. Kuvaile elämää: Eräänä kesäisenä iltana, Onnelliset.

10. Kuvaile itseäsi: Myöhemmin.

11. Mitä sinä haluaisit juuri nyt: Takaisin hiekkalaatikkoon.

Bändihän on Leevi and the Leavings.