Viikonloppu on ollut tähän mennessä varsin jännittävä. Tai se on oikeastaan vähättelyä: sanoisin jopa, että sakettiani värisyttävä paniikki on ollut hyvinkin läsnä ja vatsassa on asustellut aidosti aggressiivinen perhospanssaripataljoona. Omat häät kun saa kokea hyvin harvoin, toivottavasti vain kerran.
Mutta mikä parasta, aina voi luottaa kavereihin, jotka vuorollaan pohjustivat alttarin edessä seisomisen olevan tuhat kertaa pahempaa kuin osaisin edes kuvitella. Eikä pappikaan helpottanut tuskaani kertomalla eräästä sulhasesta, joka oli pyörtynyt kuusi kertaa matkalla alttarille. Vielä sakaristossa hän heitti huulena minulle karmaisevan mörisevällä hitaalla äänellä "Tuuuoomiooookeeeelloooot lyöööväääät". Mutta ei se ollut lainkaan kamalaa: se oli vielä pahempaa kuin minulle väitettiin, ainakin ensimmäisen minuutin. Sen jälkeen ei ollut enää mitään ongelmaa ja tunsin olevani kuin ahven kaislikossa. Mukavaa oli katsella myös karskeja karpaasiäijäystäviäni, jotka väänsivät kirkossa itkua kuin vastasyntyneet sinappikoneet. Valssit, tangot, mchammererit, kylähäät ja muutkin hauskuudet tuli tanssittua: nyt voisi ottaa aika rennosti. No lähdemmekin tiistaina viikoksi Portugaliin. Kiitokset kaikille vieraille, oli aivan mahtavaa. Nyyh, iso käsi, karhunhalaus kaikille sekä liikuttavan mahtaisa liikutus. Loistavaa.
Morsiamelle voisin omistaa kokonaisen kirjoituksen, mutta ei sekään riittäisi. On vaikea keksiä mitään, mikä voisi koskaan olla edes lähellekään yhtä kaunista.
Vähän karua noiden sanojen jälkeen hypätä ruokapuheisiin, mutta koska olen sairaan kova jätkä, hyppään silti. Häiden lisäksi lauantaina jännitystä lisäsi tietysti myös maaliskuun ruokahaaste. Sain kuulla huhuja, että porkkana-kurkkuketsuppini oli saanut kohtalaisen hyvin ääniä, joten olin tietysti aivan pähkinöissäni, enkä edes oikeastaan muistanut olla paniikissa tulevien häiden takia... öö, tai muistin. Joka tapauksessa kiitos äänestäjilleni, jotka siivittivät reseptini voittoon. Hauskaa. Ja vielä hauskempaa, että saan keksiä huhtikuun haasteen raaka-aineen. Ikävää on, että joudun jääväämään itseni osallistumasta, mutta toukokuussa sitten taas.

Raaka-aine
Vielä pitäisi päättää, mistä ruokaa tehdään. Oikeastaan mielessäni olisi muutama vaihtoehto: appelsiini, jokin kala, rucola, vuohenjuusto ja viikunat. No helppoahan tämä on. Eli huhtikuun ruokahaasteen raaka-aine on vuohenjuusto. Mukaan hyväksytään siis kaikki ruoat, joiden yhtenä raaka-aineena on käytetty vuohenjuustoa.
Osallistuminen
Haasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt. Osallistua voi vain yhdellä ruoalla per blogi. Jos haasteruoan resepti ei ole postaajan oma viritelmä, on postauksessa kohteliasta ilmoittaa ohjeen alkuperä.
Haasteruoka tulee postata 1.-25.4.2007 välisenä aikana.
Haasteeseen osallistutaan ilmoittamalla haastepostauksen URL joko tämän postauksen kommenttiosioon tai sähköpostitse osoitteeseen polkkapossu [at] gmail.com. Ilmoittautuminen päättyy keskiviikkona 25.4.2007, jolloin haastepostausten osoitteiden on oltava tiedossani.
Huhtikuun ruokahaasteen järjestäjänä jäävään itseni ulos sekä kilpailusta että varsinaisesta äänestyksestä.
Äänestys
Haasteeseen määräaikaan mennessä ilmoitetut postaukset julkistetaan torstaina 26.4.2007, jolloin alkaa myös äänestys. Äänestystapa ilmoitetaan haastepostausten julkistamisen yhteydessä.
Äänestysaika päättyy sunnuntaina 29.4.2007.
Jos äänestysajan päättyessä useammalla postauksella on yhtä korkea äänimäärä, valitsen minä voittajan näiden postausten joukosta.
Voittaja julkistetaan maanantaina 30.4.2007.
Toukokuun ruokahaaste
Huhtikuun 2007 ruokahaasteen voittaja järjestää toukokuun 2007 ruokahaasteen. Aiheen valinta, aikataulu, äänestystapa ja säännöt ovat hänen päätettävissään.
Ja ei siitä sen enempää. Hannu Karpo on syntynyt 5.3.1942.



24 viestiä keittiöpäällikölle:
Palijon onnea vaan Possun perheelle! Hääpolkka sujui varmasti mallikkaasti. Ja onneksi olkoon haastevoitosta, selkeesti ansaittu.
Vai vuohenjuusto... Tää tuotekehittely tuleekin astetta kalliimmaksi kuin tuo porkkana :-D
Tuplasti onnea possulle ja Rouva possulle ja hauskaa Portugalin matkaa!
Aivan oikeaan osoitteeseen meni ruokahaasteen voitto: hauska kokeilu. Paljon onnea myös naimisiinmenosta, taisi olla jännittävää :D Olisinpa halunnut olla häidenne ruokapöydässä.
Hirmusti onnea naimisiinmenon johdosta!!=)''turvallista matkaa''
Tuplaonnittelut possupariskunnalle Oulusta! Ja vuohenjuustoista huhtikuuta meille muille... :)
Onnittelut!
Ja itsekin huhtikuun loppupuolella Portugaliin suuntaavaana odotan innolla matkaraporttia... :)
Makurikasta matkaa!
Onnea vaan kovasti Possulle ja sorkalle kotiin. Toivon teille onnea, mutta olen kuitenkin surullinen kun taas meni hyvä Possu.. Menestystä kokkailuun ja olkoon kastikkeet saostuneita.
Onnea haastevoitosta ja naimavoitosta. Guess who!
Kiitos kaikille. Nyt vaan vuohenjuustoja vääntämään :D=
Onnittelut naimisiinmenosta ihan ensimmäisenä!
Ja toisena sitten "se juttu" eli haastebloggaukseni huhtikuun kisaan löytyypi tuolta---> http://suolaapippuria.blogspot.com/2007/04/lis-vuohenjuustoaeli-kanapasta-vol2.html
Ja näköjään pätkäisi tuon linkin, mutta bloggaus on etusivulla siis ja tulee siellä olemaan hetken aikaa, kun suunnistetaan pääsiäslomailujen merkeissä kotikonnuille.. =) ja resepti on siis oma viritys.
T: Jenni from Suolaa ja Pippuria
Onnea vaan avioituneille ja kivaa häämatkaa myöskin :)
Toivottavasti saamme nähdä joku päivä possuhäiden kuvia.
En tosta vuohenjuustosta toistaiseksi ole saanut kovin suuria kiksejä, niin jospas sitä nyt sitten testailisi.
Onnittelut tuoreelle avioparille! :)
Ja lisäksi onnittelut maaliskuun haasteen voittajalle.
Vuohenjuustoa, nam, tähän haasteeseen on osallistuttava vaikkapa vain siksi että saa hyvän syyn kokata siitä jotakin. ;)
Heipähei! Näin alkuun onnittelut possuparille :). Hyppään nyt kuitenkin tästä samaan hengenvetoon asiaan eli osallistuisin tämän kuun ruokahaasteeseen vuohenjuusto-punasipulitapaksillani:
http://tuulentupa.blogspot.com/2007/04/psiisateria-vuohenjuusto.html
Haastikkini on siis tuo heti postauksen alussa oleva resepti, mikäli siinä nyt jostain syystä voisi epäselvyyttä olla :). Nyt vain jännäämään muiden herkkureseptejä!!
Kiitos vaan. Saas nähdä, laitanko kuvia. Toisaalta voisin pysyä ihan anonyyminäkin :)
Hiiteen sellainen anonyymiys! Kuvia jakoon :-P Ja toisekseen, sinulla kokkina on varmaan hyviä ideoita siitä, kuinka ruoka pelastetaan?
Haastepostaus on jo muuten kirjoitettu, julkaisua vailla. Jännitys tihenee, ainakin meikäläisen :-D
Noniin, en malttanut pidempään, vaikka yritin pitää ruoanpelastamisen prioriteettinä. Ratkaisin tosin asian näppärästä postaamalla siitäkin lisää ;-)
Haasteruokani:http://monkeyfood.blogsome.com/2007/04/12/
vuohen-gruyere-verhoutuu-valjaan-tortelliniin/
Hmm. No pitää miettiä noita kuvia vielä.
Heh, et sitten malttanut enää. Vähän kyllä jo odottelinkin, mitä kehittelet vuohenjuustosta. Hyväähän kannattaa odottaa, vai mites se menikään...
Vuohenjuusto-aurinkokuivattutomaatti-nyytit
Lauantaita! Ja onnentoivotus täältä komerostakin :) Osallistun huhtikuun haasteeseen tällä tekeleellä -> http://www.keittis.vuodatus.net/blog/545755
Terve mieheen. Tässä huhtikuun haasteruokaa: vuohenjuustolla täytetyt ahvenkääröt,
http://pastanjauhantaa.blogspot.com/2007/04/vuohenjuustoa-ahvenen-mutkassa.html
Myöhäiset onnittelut täältäkin possuperheelle avioitumisen ansiosta!
Voikeittiön tekeleitä huhtikuun haasteessa edustakoon "kevyt kasvislasagne":
http://puolikiloavoita.blogspot.com
/2007/04/kevyt-kasvislasagne
-eli-pinaatti.html
Naimaonnea postuumista myös Välipalakyökistä!
Tässä kontribuutioni huhtikuun ruokahaasteeseen.
Hyvin myöhäiset onnittelut täältäkin! Lakkarahka osallistuu Ihan Ajoissa haasteeseen vuohenjuustotryffeleillä.
Lähetä kommentti