28.5.2006

Ollaan sitten niin hyvää pataa että


Sorsanpaistaja onnistui houkuttelemaa minut lihan äärelle. Se onkin yleensä tosi hankalaa, koska on niin kamalaa syödä viattomia luontokappaleita. Härkää punaviinissä- resepti sai minut harkitsemaan pakastimen tyhjennystä. Eri asia on pakastaa eläimiä kunhan niitä ei vaan syö. Pakastimessa on vielä 4 kg erilaisia hirven palasia ja ne pitäisi saada käytettyä ennen muuttoprojektia. Tuumasta toimeen. Jos ei kaapissa vahingossa satu olemaan hirveä sen voi mainiosti korvata vaikka lehmäsellä. Lehmähän on selkeästi riistaeläin, joten rohkeasti vaan kokeilemaan sen kanssa riistamausteita.


500 g hirven sisäpaistia
½ rkl öljyä
3 sipulia
2 valkosipulia
5 tl rosmariinia
15 katajanmarjaa
2 laakerinlehteä
3 dl punaviiniä
6 dl lihalientä
4 porkkanaa
1 lanttu
1 varsiselleri
1 tlk tomaattimurskaa
sokeria
2 suolakurkkua
2 dl ruokakermaa
sipulijauhetta
oreganoa
kanelia
suolaa ja pippuria

Kuullota pilkottuja sipuleita hetki öljyssä. Leikkaa liha reiluiksi kuutioiksi ja paista väri pintaan. Lisää sipuleiden ja lihojen sekaan nesteet (ei kermaa), reiluiksi paloitellut porkkanat, lantut ja varsisellerin palat. Mausta ensisijaisesti rosmariinilla ja murskatuilla katajanmarjoilla. Pari laakerinlehteä sopii myös hyvin mukaan Käytä myös ei niin perinteisiä hirvimausteita eli oreganoa, sipulijauhetta ja mikä parasta kanelia. Lisää pataan kuutioidut lantut, porkkanat ja ,ah niin makoisat, sellerit. Heitä tomaattimurskan mukana pataan hieman sokeria. Tai heitä vielä vähän lisää, ettei jää kirpeäksi. Minä ruipsahutin myös annoksen ketsuppia ihan vaan siksi, että Heinzissa on särmää. Ja patahan kaipaa hieman luonnetta. Rohkeampi voi luonnetta saadakseen heittää mukaa pari ruokalusikallista väkiviinaetikkaa. Ei lainkaan huono ratkaisu. Keittele n. tunti ja lisää lopuksi pilkotut suolakurkut ja kerma. Tarkista maku ja huomaa, että suola ja pippuri unohtuivat. Lisää niitä siis. Ruoka toimi aika mukavasti riisin kanssa, mutta peruna epäilemättä on monen mielestä se oikea. Ja ei olisi lainkaan pahaksi, jos kaapista sattuisi löytymään puolukkasurvosta.

4 kommenttia:

  1. Mites tässä näin kävi. Kun yritän itse vähentää lihaa, niin houkuttelenkin muita lihapatojen ääreen. Ehkä se on se universaali tasapaino... :)

    VastaaPoista
  2. Ei lihaa kannata vähentää. Majoneesia, smetanaa ja kermaa ehkä :)

    VastaaPoista
  3. Nice idea with this site its better than most of the rubbish I come across.
    »

    VastaaPoista
  4. Really amazing! Useful information. All the best.
    »

    VastaaPoista